Elomulta ja asfaltti

Eletään aikaa, jolloin kaupungit suurine lupauksineen ja jopa Amerikan ihmemaa houkuttelevat maaseudun asukkaita uuteen elämään. Asiaa eivät auta metsäyhtiöiden ketkut kauppamiehet, joiden tavoitteena on ostaa vauhtiin päässeen metsäteollisuuden tarpeisiin mahdollisimman paljon metsää mahdollisimman halvalla, mielellään kokonaisia tiloja. Moni jää synnyinsijoilleen elämään vaatimattomasti mutta onnellisesti, mutta moni lähtee myös kokeilemaan onneaan. Elämä kaupungissa voi kuitenkin tuntua juurettomalta ja sieluttomalta, eikä se ole ollenkaan sellainen kultakaivos kuin on lupailtu.
Kahden talonpoikaistalon, Rantalan ja Haavistalon jäsenten vaihden kautta suomalaisen maaseudun ihmisten tulkitsijana tunnettu Viljo Kojo kertoo Suomen kaupungistumisen tarinan.
Viljo Kojo (1891 - 1966) oli tuottelias suomalainen kirjailija, toimittaja ja monipuolinen kuvataiteilija. Hän syntyi Laatokan rannalla Kaukolassa ja kirjoittikin karjalaisaiheisia romaaneja. Niiden lisäksi Kojo julkaisi boheemiromaaneja ja runoja, ja kuvataiteilijana hän kuului ekspressionistiseen Marraskuun ryhmään. Lisäksi Kojo työskenteli sanomalehtitoimittajana ja pilapiirtäjänä.
Kojo sai valtion kirjallisuuspalkinnon kuudesti (1919 - 1957), Pro Finlandia -kunniamerkin (1948) ja Aleksis Kiven palkinnon (1949).