-
96,99 kr. Kahden ihmisen kaunis tarina.Nuori Eino saa yllättävän tarjouksen. Jos poika vain haluaa, hän pääsee opintielle. Ja Einohan haluaa, tietenkin, heti kun on uskaltanut uskoa varakkaan tilanomistajattaren, neiti Seppälän, tarjouksen todeksi. Eino suuntaa opiskelemaan, ja neiti Seppälä – Lyylikki – sulkee tunteensa sydämeensä. Hän on rakastunut tuohon vilpittömään, innokkaaseen nuoreen mieheen.Kun Eino palaa, hän alkaa viettää aikaa Lyylikin kanssa. Tämä on mahdollistanut nuorukaiselle papin uran ja tien kohti hienoa tulevaisuutta, eikä Eino unohda kiitollisuuttaan tätä kohtaan. Lyylikki ei hänkään unohda sitä, miten Eino saa hänet tuntemaan. Vähitellen myös Eino huomaa rakkauden heräävän, ja parin tunteet syvenevät. Elämä heittää yhteiselle polulle kuitenkin myös esteitä, joiden yli ei hypätä pelkän rakkauden avustuksella. Kuinka Einon ja Lyylikin käy?Elias Saarinen (1896–1953) oli suomalainen kirjailija ja kääntäjä. Hän kirjoitti mm. romaaneja ja näytelmiä.
- E-bog
- 96,99 kr.
-
59,99 kr. Mitä yksi kesäleiri voi opettaa?Santtu lyö koulukaveriaan naamaan keskellä koulun pihaa. Palkaksi käytöksestään Santtu pääsee nauttimaan kesästä kriittisen ajattelun leirillä, jossa hänen on tarkoitus miettiä tekosiaan. Vaikka eihän Santtu edes ole rasisti! Kyseessä on pelkkä väärinymmärrys!Maaseudun rauhassa ei nautita sen enempää kännyköistä kuin vilkkaasta kaupunkielämästäkään, joten viidentoista leiriläisen on jotenkin viihdytettävä toisiaan. Pastori "Pervo" Pukaran johdolla nuoret pohtivat ongelmiaan ja tutkivat elämänsä suuntaa, kuka innokkaasti, kuka vähän vähemmän innoissaan. Ei ole helppoa kohdata omaa itseään kriittisessä valossa, mutta leiri saattaa lopulta osoittautua valaisevammaksi kuin kukaan arvasi. Ja vaikka sinne joutuminen johtuisi väärinkäsityksestä, on kokemus Santulle melkoisen mullistava.Kalle Veirto (s. 1961) on suomalainen lasten- ja nuortenkirjailija. Hänen laajaan tuotantoonsa kuuluu niin romaaneja kuin novelleja lapsille ja nuorille. Veirto on saanut Topelius-palkinnon vuonna 2015 romaanistaan Säbätalvi ja Laivakello-palkinnon vuonna 2019. Veirtolle on myönnetty Lastenkulttuurin valtionpalkinto vuonna 2017.
- E-bog
- 59,99 kr.
-
40,99 kr. Lääkäristä tosi-tv-tähdeksi.Eveliina pääsee uuteen tosi-tv-ohjelmaan lääketieteen asiantuntijaksi, ja on asiasta innoissaan. Tuore lääkäri ei vielä tiedä, mihin tahtoisi erikoistua, joten työ telkkarissa tarjoaa hyvän palkan ja samalla miettimisaikaa tulevaisuuden suhteen. Ja onhan se myös jännittävä mahdollisuus!Tv-tähteys ei kuitenkaan ole ihan niin loistokasta ja täynnä glamouria kuin Eveliina on salaa odottanut, vaan päivät ovat pitkiä, odotusta on paljon, ja kaikki uusi kuulostaa monimutkaiselta. Onneksi rutiini tulee pian tutuksi, ja työkin vaikuttaa mukavalta. Eikä kuvausseurassakaan ole valittamista... Äkkiä Eveliina huomaa heräileviä tunteita, ei vain yhtä, vaan kahta tv-ryhmään kuuluvaa miestä kohtaan. Miten asiallisesta työnteosta ja vakavastiotettavasta lääkärin roolista tulee mitään, kun kipinöitä sinkoilee sinne tänne?Jonna Mäkelä inspiroituu kasarirockista ja saippuasarjoista. Hänen mielestään syvyys ja viihde mahtuvat samaan tarinaan. Alter ego Jonna Mäkelä on kirjoittanut romantiikkaa vuodesta 2016 lähtien.
- E-bog
- 40,99 kr.
-
59,99 kr. Annika haluaa jo aloittaa itsenäisen elämän.Annika ÄP – Ärripurri – Metsä asuu mumminsa luona pikkuveljensä Kimin kanssa. 15-vuotias Annika suunnittelee ompelijan uraa ja haaveilee omasta ateljeesta. Senhän voisi tehdä heti, lopettaisi vain koulun kesken ja ryhtyisi! Mutta seuraavana aamuna Annika taittaa tuttuun tapaan koulumatkan parhaan kaverinsa Main kanssa. Kaikki on aina samanlaista, mikään ei muutu.Mutta ehkä ilmassa on sittenkin jokin muutos. Annika huomaa sen itsessään, huomaa miten ajatukset ja tunteet muuttuvat ja käsitys maailmasta ja itsestä laajenee. Lapsuus on jäänyt taakse, aikuisuus on vielä matkan päässä, mutta on Annika ainakin pikkuveljeään aikuisempi. Hän rakastuu ja pettyy, eikö se ainakin ole aika aikuista?Merja Otava (s. 1935) on suomalainen kirjailija, joka on julkaissut useita nuorille suunnattuja teoksia. Vuonna 1959 Otava voitti Anni Swan -palkinnon esikoisromaanillaan Priska. Lisäksi hänelle on myönnetty Anni Swan -mitali vuonna 1961, Topelius-palinto vuosina 1962 ja 1970 sekä Valtion nuorisokirjallisuuspalkinto vuonna 1970.
- E-bog
- 59,99 kr.
-
59,99 kr. Kotimaisen nuortenkirjallisuuden klassikko!14-vuotias Priska unelmoi olevansa isona kirjailija, mutta sanoo kuitenkin haaveammatikseen hammaslääkärin, ettei vaikuttaisi luokkatovereidensa silmissä kummalliselta. Nuoren koulutytön arkeen kuuluu ystävien kanssa oleskelu ja tiivis perhe. Matematiikka on hankalaa, hipat ystävien kanssa hauskoja, ja haaveilu se, joka kantaa. Talveksi Priskan perheen luokse tulevat myös Helsinkiin opiskelujen takia saapuvat serkut, Marke ja Jyri. Ja varsinkin Jyri on Priskan mielestä kiinnostava.Talvesta talveen kulkevan tarinan aikana Priska etsii itseään ja kulkee lapsuudesta kohti nuoruutta. Niin tekevät myös hänen ystävänsä. Mollaa huolestuttaa oma ulkonäkö, ja Juuliaa vanhempiensa parisuhteen ongelmat. Nuoruus tuo mukanaan uusia monimutkaisia kysymyksiä, mutta myös iloisia ja jännittäviä asioita.1950-luvun oppikoulumaailmaan sijoittuva romaani puhuttelee yhä myös nykylukijaa.Merja Otava (s. 1935) on suomalainen kirjailija, joka on julkaissut useita nuorille suunnattuja teoksia. Vuonna 1959 Otava voitti Anni Swan -palkinnon esikoisromaanillaan Priska. Lisäksi hänelle on myönnetty Anni Swan -mitali vuonna 1961, Topelius-palinto vuosina 1962 ja 1970 ja Valtion nuorisokirjailijapalkinto vuonna 1970.
- E-bog
- 59,99 kr.
-
59,99 kr. Suuria tunteita ja jännittäviä hetkiä 1000-luvun Suomessa.14-vuotiaan Siniveran vanhemmat ovat päättäneet, että tytär laitetaan varakkaan Ahvo Paimiolaisen vaimoksi. Perheensä ainoana tyttärenä Siniveran odotetaan suostuvan naimisiin, vaikka Ahvo on vanha mies, eikä Siniverka häntä tahdo ottaa. Vastahan Siniverka täytti neljäntoista, ja intoa nauttia nuoruudesta ja huolettomuudesta olisi vielä ennen miehelään joutumista. Miten tilanteen voisi ratkaista?Samoihin aikoihin kylän miehillä on suunnitelmissa ryöstöretki kohti Karjalaa, ja sinne lähdetään suurella uholla ja tahdolla. Retki osoittautuu kuitenkin odotettua hurjemmaksi, ja lyöty miesjoukko palaa haavoittuneena ja harvalukuisena takaisin. Retkellä surmansa on saanut myös Ahvo Paimiolainen, mutta Siniverka ei ehdi pohtia, mitä se hänen kannaltaan merkitsee. Kylässä on nimittäin pian täysi hullunmylly päällä, kun se joutuu viikinkien hyökkäyksen kohteeksi! Miten Siniveran ja koko kylän käy?Aurajoen tyttö sai Tauno Karilaan palkinnon 1983.Maijaliisa Dieckmann (s. 1934) on suomalainen lasten- ja nuortenkirjailija. Dieckmannin tuotantoon kuuluu historiallisia ja seikkailullisia teoksia. Hän on saanut Topelius-palkinnon 2003 teoksesta Luostarin Piritta, ja Arvid Lydecken-palkinnon 2011 teoksesta Väläys pimeässä.
- E-bog
- 59,99 kr.
-
64,99 kr. Nu i samlad utgåva!På uppdrag av sin chef jobbar journalisten Line Lyng med en artikel om olösta fall. Under efterforskningarna fastnar hon för ett trettio år gammalt mysterium om en ung kvinnas försvinnande. Men Line hinner knappt börja gräva i fallet innan den försvunna kvinnan hittas vid liv på ön Jersey i Engelska kanalen. Kvinnan har anhållits misstänkt för narkotikasmuggling och Line reser dit för att försöka få svar på sina många frågor. Var har kvinnan befunnit sig de senaste trettio åren? Och vad råkade hon egentligen ut för?”En fridfull död” är den tredje delen i deckarserien om den danska journalisten Line Lyng.I boken ingår: Dödens dilemma del 7–10.
- Lydbog
- 64,99 kr.
-
64,99 kr. Nu i samlad utgåva!När två trettonåriga tvillingflickor försvinner spårlöst från en fritidsgård på Nordsjælland i Danmark får journalisten Line Lyng uppdraget att rapportera om fallet. I ett försök att få fram ledtrådar kontaktar hon tvillingarnas mamma, samtidigt som polisen vänder på varje sten för att hitta några spår. På hemmaplan brottas Line dessutom med sambons alkoholproblem och stressen har nått nya höjder.För varje minut som går blir desperationen kring barnens försvinnande mer påtaglig, och i takt med att timmar omvandlas till dagar blir det alltmer uppenbart att deras liv är i fara.”Tvillingfallet” är den första delen i deckarserien om den danska journalisten Line Lyng.I boken ingår: Dödens dilemma del 1–3.
- Lydbog
- 64,99 kr.
-
64,99 kr. Nu i samlad utgåva!Skräcken breder ut sig i Danmark. Tre personer utan uppenbara kopplingar till varandra skjuts till döds inom loppet av några dagar och det dröjer inte länge innan polisen misstänker att det rör sig om en seriemördare.Line Lyng kämpar fortfarande med att få sitt stormiga privatliv att gå ihop med jobbet som journalist och Jonas humörsvängningar gör att hon ständigt går på äggskal i hans närhet. När Line får uppdraget att rapportera om morden ställer hon samma fråga som resten av landet: Vem blir nästa offer?”Den svagaste länken” är den andra delen i deckarserien om den danska journalisten Line Lyng.I boken ingår: Dödens dilemma del 4–6.
- Lydbog
- 64,99 kr.
-
Fra 59,99 kr. Kaikkien aikojen uusi vuosi vai täysi fiasko?Johannan uuden vuoden suunnitelmat menevät uusiksi, kun hänen pitopalveluyrityksensä pyydetään viime tipassa illalliskeikalle Wallaskosken kartanoon. Vanha kartano on jäänyt retuperälle, ja Wallaskosken suvun jäsenet ovat kotipaikastaan montaa mieltä. Osa näkee talon homeisena rahareikänä kun taas toiset eläytyvät koko sydämestään hienostelevaan kartanoelämään.Johannalle kartanokeikka on vain työtä, kunnes hän huomaa Ilmarin. Mies jää lähtemättömästi hänen mieleensä, vaikka asiakkaisiin ei sovi retkahtaa – ei varsinkaan varattuna naisena! Katastrofi on valmis, kun talon rouva saa vielä päähänsä, että Johanna on varastanut arvokkaan perintösormuksen. Uudesta vuodesta on hyvää vauhtia tulossa unohtumaton kokemus – hyvässä tai pahassa!Kirjailija Emma Rannan romanttiset tarinat syntyvät neulomisen ja kirpputorilöytöjen bongailun lomassa. Häntä kiehtovat Suomen kesäiset pikkupaikkakunnat, vehreät metsät sekä vanhat hautausmaat.
-
Fra 31,99 kr. Nu i samlad utgåva!Som tack för ett väl utfört arbete belönas journalisten Gabriella med en semesterresa till valfri destination av sin uppdragsgivare. Valet faller på den mysiga kuststaden i Skåne där hon tillbringade sina somrar som barn. Tanken är att hon ska återhämta sig efter en intensiv arbetsperiod, men när hon hör talas om ett mystiskt dödsfall i området vaknar hennes journalistiska instinkter till liv.Väl på plats återupptar Gabriella kontakten med sin barndomsvän Sofie, vars pappa Tom nyligen gått bort. Det visar sig att Tom var en man med många hemligheter och snart börjar Gabriella misstänka att det fanns mer bakom hans vänliga leende. Hon bestämmer sig för att förlänga vistelsen, omedveten om att hennes kanske största scoop någonsin lurar runt hörnet."En orm i paradiset" är en spännande mysdeckare om hemligheter och mysterier i ett solsprakande Skåne.I boken ingår: En orm i paradiset del 1–4.
-
48,99 kr. JuleterapiKan man tillade sig at holde en alenejul? Hvordan tager man bedst snakken med familien om julen? og hvad gør man egentlig med gaverne? I 'Juleterapi' dykker Amanda Lagoni, parterapeut og sexolog, og Bjarne Hald, mangeårig højskolelærer og podcastens fællesskabsekspert, ned i de forskellige udfordringer og temaer, som opstår i den største - og måske mest stressende - højtid af dem alle, nemlig julen.Med hjælp fra vise gæster undersøger Amanda & Bjarne de største udfordringer i juletiden, og med hver deres udgangspunkt kommer de med råd og redskaber til, hvordan du bedst kan overleve den til tider pressede højtid.Amanda Lagoni (f. 1984) er uddannet og certificeret parterapeut og sexolog med klinik i København. Hun er foredragsholder, underviser, podcastvært på serierne ’Kvart i sex’ og ’LYST’, og så er hun forfatter til bøgerne ’At elske er ikke en følelse’, ’Lidt om lyst’ og ’Voksenkærlighed i børnefamilien’.Bjarne Hald er podcastens fællesskabsekspert. Han har i 30 år arbejdet som højskolelærer, hvor han samtidig har stået for adskillige foredrag som bl.a. moderator. Han er desuden uddannet i Film- og Medievidenskab ved Københavns Universitet.
- Podcast
- 48,99 kr.
-
78,99 kr. Tryk StartVelkommen til Tryk Start, podcasten der tager spil seriøst!Tryk Start er din nye bogklub for videospil, hvor Anders & Thomas sigter efter selve snakken og diskussionen om spillene. Her spiller de nye og gamle spil helt til rulleteksterne og snakker om alt det, der er særligt ved dem. De tænker, føler, græder, og griner af spillene og hinanden og prøver altid at give dig den ærlige umiddelbare oplevelse, som de selv fik foran skærmen.Tryk Start-værterne er:Anders Baad, tidligere spil og filmanmelder, der har tilbragt størstedelen af sit liv i nærheden af en Playstation eller Nintendo konsol. Elsker platformspil, at banke hovedet mod en boss i det nyeste soulslike og Thomas' stærke kaffe.&Thomas Bo Mikkelsen, fast spiller af spil siden Playstation 1, uddannet film og tv-tekniker, tidligere radiovært og vinder af Årets Radiosatire 2008. Vild med film og Sci-Fi, laver en anstændig lasagne og elsker at lave en god stærk kaffe.De to mødtes, mens de begge arbejdede hos Nordens største spilmedie, blev enige om at Mass Effect er et godt spil og har ikke holdt kæft siden.TRYK START socials:Twitch: https://www.twitch.tv/trykstartYoutube: https://www.youtube.com/@trykstartFacebook: https://www.facebook.com/TrykStartPodcastInstagram: https://www.instagram.com/trykstart_podcast/Anders Baad, tidligere spil og filmanmelder, der har tilbragt størstedelen af sit liv i nærheden af en Playstation eller Nintendo konsol (flirtede med at få en Xbox dengang Peter Molyneux promoverede det første Fable, men mine forældre blev aldrig overtalt). Elsker platformspil, at banke hovedet mod en boss i det nyeste soulslike og Thomas' stærke kaffe.&Thomas Bo Mikkelsen, fast spiller af spil siden Playstation 1, uddannet film og tv-tekniker, tidligere radiovært og vinder af Årets Radiosatire 2008. Vild med film og Sci-Fi, laver en anstændig lasagne og elsker at lave en god stærk kaffe.
- Podcast
- 78,99 kr.
-
Fra 74,99 kr. Lapin kesä kätkee synkkiä salaisuuksia.Rovaniemellä on helteisin alkukesä miesmuistiin. Koulujen kevätjuhla saa epämiellyttävän käänteen, kun yksi opettajista ei ilmesty paikalle. Säännöllistä elämää viettäneen Kerkko Korhosen katoaminen jälkiä jättämättä vaikuttaa oudolta, ja Kerkon lähipiirin kuvaukset miehestä vaihtelevat omistautuneesta perheenisästä luonnevikaiseen lastenhakkaajaan.Avuksi katoamistapausta selvittämään pyydetään entinen poliisi Martti Manner, joka heittäytyy tutkintaan uskollisen Mora-koiransa kanssa. Hän ei kuitenkaan osaa odottaa, kuinka paljon pahuutta kadonneen miehen kohtalon taakse kätkeytyy.Iljetys on Ilkka Metsälän kolmas Martti Manner -dekkari.Kirjailija Ilkka Metsälä on julkaissut niin sarjakuvia kuin proosaa. Metsälä on kotoisin Rovaniemeltä, kuten myös hänen rikosromaaneissaan seikkaileva rikostutkija Martti Manner.
-
Fra 52,99 kr. Emma från Averøya är ett hjärtevärmande och spännande familjedrama om kärlek, hopp och okrossbara band.Averøya, 1911: Emma kan inte längre förneka sin växande fascination för Oliver. Hon vet att hon borde följa förnuftet, men hjärtat tycks vilja annat. Medan Emma brottas med sina känslor, kämpar hennes mor Karen vidare med sina egna. Kärleken mellan henne och Peder är stark, men kan den överleva den smärtsamma sanningen om deras son?
-
96,99 kr. Quattro Natali, quattro decenni, quattro storie milanesi.E quattro personaggi memorabili.Marlon, il detective già noto ai lettori creato da Giorgio Maimone, che si muove in una Milano dei ruggenti anni Sessanta, sfidato dall’Enigmista, serial killer amante dei giochi di parole.Il commissario Miletta, poliziotto del Sud che si trova a vivere la città meneghina nel suo periodo più buio, gli anni di piombo, raccontata da Oscar Logoteta.Il “gommista virile” di Paola Varalli che, con l’idraulico Pino e il barista Viliam, si improvvisa investigatore nella Milano da bere degli anni Ottanta.Il taxista Luigino alle prese con una valigetta abbandonata dal sosia di Gian Maria Volontè nell’ultimo Natale del millennio, raccontato da Besola, Ferrari e Gallone.Le atmosfere natalizie di Milano nel corso di quattro decenni raccontate da sei autori, esperti conoscitori e narratori del capoluogo meneghino. I quattro racconti coprono le diverse declinazioni del giallo: il tono ironico scelto da Giorgio Maimone contrasta con la narrazione noir di Oscar Logoteta, e la “milanesità” di Paola Varalli fa il paio con le atmosfere del trio Besola-Gallone-Ferrari.©2022 Todaro Editore Srls (P)2022 Saga EgmontAlla stesura di quest'antologia prendono parte più autori. Giorgio Maimone, Oscar Logoteta, Paola Varalli e il trio Besola-Gallone-Ferrari, contraddistinti da stili e voci originali, sono qui accomunati da due elementi leganti: il Giallo all'italiana e la città di Milano, palcoscenico di tutte queste storie.
- Lydbog
- 96,99 kr.
-
59,99 kr. Huumaavaa romantiikkaa ja epäilyttäviä salaisuuksia.Miia on tehnyt kovasti töitä, jotta pystyy elättämään itsensä ja rakentamaan elämästään juuri sellaisen kuin tahtoo. Julius sen sijaan on saanut kaiken tarjottimella, ja pystyykin helposti tavoittelemaan taiteilijaunelmiaan. Nyt Julius on päättänyt, että haluaa Miian. Ja yleensä Julius saa, mitä haluaa.Miia ei voi kieltää, että Julius on varsin hurmaava tapaus. Ihastuminen huumaa, siitäkin huolimatta, että he ovat erilaisia ja elävät eri maailmoissa. Miia tuntee ahkeran työn ja vaikeat ajat, Julius yläluokan hulppeat tyylit ja tavat. Myös Juliuksen kotitalon kätkemät salaisuudet saavat Miian epäröimään. Onko suhde sittenkään sitä, miltä näyttää?Jonna Mäkelä inspiroituu kasarirockista ja saippuasarjoista. Hänen mielestään syvyys ja viihde mahtuvat samaan tarinaan. Alter ego Jonna Mäkelä on kirjoittanut romantiikkaa vuodesta 2016 lähtien.
- E-bog
- 59,99 kr.
-
74,99 kr. Maaseuturomaani vuodelta 1916.Kaksi maalaistaloa seisoo maisemassa kuin olisivat siihen aina kuuluneet. Kuva on idyllinen, suorastaan unikuva. Mutta niin komealta kuin kodit näyttävätkin, seinien sisällä on tunnelma aivan eri.Kahden talon asukkaita nimittäin raastaa keskinäinen vihanpito, riita, joka juontaa juurensa väärännettyyn velkakirjaan. Eikä kumpikaan anna periksi, ylpeys ei suo keskustella rauhaksiin ja selvittää asia. Ei, vaan kostonhimolla pusketaan sokeasti kohti päätöstä. Mikä on velan lopullinen hinta?Viljo Kojo (1891 - 1966) oli tuottelias suomalainen kirjailija, toimittaja ja monipuolinen kuvataiteilija. Hän syntyi Laatokan rannalla Kaukolassa ja kirjoittikin karjalaisaiheisia romaaneja. Niiden lisäksi Kojo julkaisi boheemiromaaneja ja runoja, ja kuvataiteilijana hän kuului ekspressionistiseen Marraskuun ryhmään. Kojo sai valtion kirjallisuuspalkinnon kuudesti (1919 - 1957), Pro Finlandia -kunniamerkin (1948) ja Aleksis Kiven palkinnon (1949).
- E-bog
- 74,99 kr.
-
111,99 kr. Aatelinen rakkaus kukoistaa Barbara Cartlandin kokoelmateoksessa, jossa seikkaillaan 1800-luvun EuroopassaPrinsessa Rosinan odotetaan menevän naimisiin naapurimaan kuninkaan kanssa poliittisista syistä. Rosina tapaa kuitenkin yllättäen komean ja hurmaavan prinssin ja ihastuu tähän. Pian Rosinan on päätettävä, seuraako sydämensä ääntä vai maansa vaatimuksia.Prinsessa Ilona palaa kotimaahansa tyrannimaisen isänsä luokse. Isä naittaa hänet kylmästi käyttäytyvälle prinssille, mutta vaikean alun jälkeen Ilona huomaa rakastuneensa prinssiin. Voiko pari löytää yhteisen tulevaisuuden vaikean alun jälkeen?Viulistin tytär Gisela rakastuu tuntemattomaan mieheen, joka paljastuu myöhemmin Unkarin prinssiksi. Unkarin hovi ei hyväksyisi parivaljakon säätyrajoja rikkovaa suhdetta, ja pian prinssin onkin valittava joko valtaistuin tai tosirakkaus.Kestääkö kuninkaallinen rakkaus takaiskuja vai sotkevatko hovin juonet naisten tulevaisuudensuunnitelmat? Tämä kokoelma koostuu kolmesta Barbara Cartlandin kirjasta: Kuninkaallinen morsian, Ylpeä prinsessa ja Kielletty rakkaus.Barbara Cartland (1901–2000) on vuosisadan tuotteliaimpia kirjailijoita. Cartlandin tuotantoon kuuluu yli 650 romanttista teosta. Hänen kirjojaan on käännetty 38 eri kielelle ja niitä on myyty yli miljardi kappaletta. Barbara Cartland on epäilemättä yksi maailman suurimmista rakkausromaanien tekijöistä.
- E-bog
- 111,99 kr.
-
40,99 kr. Suuria unelmia.Janna on töissä lastenpsykiatrisella osastolla, jossa riittää paitsi palkitsevia kokemuksia, myös haastavia ja rankkoja tilanteita. Janna on ylpeä tärkeästä työstään, mutta haaveissa siintää silti näyttelijän ura. Vieläkö hän voisi tavoitella unelmiaan, vai onko parempi vain pysyä valitsemallaan polulla?Työyhteisöön tulee uusi jäsen, kun Mikko aloittaa osastonhoitajana. Janna suhtautuu epäilevästi mieheen, jota työkaverit kehuvat maasta taivaisiin. Vaikka ensikohtaamiset ovat nihkeitä, vähitellen Janna kuitenkin lämpenee Mikon tavalle tehdä töitä, ja sillekin, millainen tämä on ihmisenä. Aika hurmaavakin välillä... Mutta Jannalla on jo Risto, jota hän ihailee, ja jonka kanssa elämässä on säihkettä ja säpinää. Vaan miksi mielessä on silti usein juuri Mikko? Onko Jannan syytä pitää kiinni tutusta ja turvallisesta vai seurata sydämensä ääntä?Jonna Mäkelä inspiroituu kasarirockista ja saippuasarjoista. Hänen mielestään syvyys ja viihde mahtuvat samaan tarinaan. Alter ego Jonna Mäkelä on kirjoittanut romantiikkaa vuodesta 2016 lähtien.
- E-bog
- 40,99 kr.
-
44,99 kr. Nordöstra Skåne, 800-talet: Under en kall vinterdag kidnappas den unga flickan Sol från sina hemtrakter vid Gudarnas hage. Hon förs bort av de ökända jomsvikingarna som sätter henne i hårdträning för att bli en sköldmö – en kvinnlig krigare som ska strida vid frontlinjen.Efter år av träning kastas Sol ut på en farofylld resa som tar henne från Östersjöns trygga vatten till Östasiens mystiska marker. Men trots att hon har anpassat sig till sitt nya liv kan hon inte låta bli att längta tillbaka till sitt barndomshem. Kommer hon någonsin att återvända till Gudarnas hage?”Gudarnas hage” är en berättelse om mod, förändring och hämnd som utspelar sig under vikingatiden – en tid där blod väger tyngre än guld och asarna regerar.Birgitta Thulin (född 1948) är en svensk författare och före detta gymnasielärare. Hennes romaner utmärks av en kraftfull lokal närvaro och belyser ofta teman som mänsklig sårbarhet och marginalisering.
- E-bog
- 44,99 kr.
-
44,99 kr. Jullovet är slut och i skolan står danslektion på schemat. Det är läraren som avgör vem som ska dansa med vem, men innerst inne hoppas Fia på att få dansa med Måns. Hon skulle gärna vilja fråga chans på honom, men modet sviker henne varje gång – och Måns frågar inte heller. Istället är det Fabian av alla människor som frågar chans på Fia. Fabian är visserligen snäll, men Fia har knappt lagt märke till honom tidigare. Ska Fia ge honom en chans, eller ska hon fortsätta att hoppas på Måns?”Fia plus alla älskar nån” är en berättelse om kärlek, upptäckarlust och modet att våga uttrycka sina känslor. Häng med Fia när hon navigerar genom livet, blir en hästtjej och hanterar sina föräldrars paranoia över deras kommande bröllop.Fia plusI bokserien om Fia och hennes liv möter läsaren 9-åriga Fia, som ställer de frågor alla barn funderar på: Hur hanterar man förändring och att växa upp? Vad är det viktigaste i livet? Vad händer när man blir vuxen? Serien om Fia består av tre böcker, ”Fia plus en och en ½”, ”Fia plus antingen eller” och ”Fia plus alla älskar nån”. Böckerna följer henne under ett års tid från sommaren innan fyran till årskursens avslut.Jonna Nordenskiöld (1971) arbetar som författare, regissör och dramatiker. Hon har skrivit allt från barnböcker och teaterpjäser till operalibretton. År 2007 nominerades hon till barnteaterorganisationen Assitejs pris International Award for Artistic Excellence.
- E-bog
- 44,99 kr.
-
- Fortalt for børn
68,99 kr. ”Don Quixote havde iført sig fuld rustning med den gamle hjelm på hovedet og ved siden et drabeligt slagsværd, han havde købt sig. I krogen stod lansen og et skjold, han havde lånt af en af sine venner. Med hånden i siden og en stolt mine forklarede han bonden, hvorledes det var hans hensigt at drage ud i verden som vandrende ridder, og at han ville tage ham med sig som våbendrager, hvis ellers pladsen stod ham an.”Den fattige adelsmand Don Quixote har læst så mange historier om modige riddere og smukke møer i nød, at han beslutter sig for selv at blive vandrende ridder. Don Quixote er lidt skør, og han bliver en noget anderledes ridder end dem, han har læst om. Med sin tro væbner Sancho Panza roder han sig ud i en hel masse mærkelige situationer, som ikke er lige nemme at komme ud af igen.”Historien om Don Quixote og Sancho Panza” er en genfortælling af Miguel de Sanchez’ legendariske roman ”Don Quixote” fra 1605. Carl Ewald har skrevet den om og forkortet den, så den henvender sig til børn. Hans udgave udkom første gang i 1907.Forfatteren og journalisten Carl Ewald (1856-1908) havde en omfangsrig produktion, der strakte sig fra ironiske artikler i Politiken over debatterende samtidsromaner og historiske romaner til eventyr. Carl Ewald er også kendt for sin oversættelse af brødrene Grimms eventyr.
- Lydbog
- 68,99 kr.
-
111,99 kr. Barbara Cartlandin kokoelmateoksessa kielletyn rakkauden tuulet puhaltelevat 1800-luvun Skotlannin vuoristomaisemissaYläluokkainen Tatika Lynch pakenee perheensä järjestämiä naimakauppoja Skotlantiin, jossa hän tapaa poikkeuksellisen komean Strathcraigin herttuan. Kaikki on hetken kuin sadusta, kunnes miehen menneisyydestä paljastuu huolestuttava salaisuus, joka uhkaa pilata kaiken...Köyhtynyt aatelinen Sascha Waverly vaihtaa paikkoja samannäköisen serkkunsa Lady Deirdren kanssa. Nainen ajautuu Skotlannissa hulppeaan kartanoon, jossa hän huolehtii serkkunsa tilapäisesti sokeutuneesta miehestä. Sascha ottaa kaiken ilon irti väliaikaisesta rikkaudestaan, kunnes huomaa rakastuneensa mieheen, jota ei voisi koskaan saada.Lordi Alistair McDononin isä kutsuu poikansa takaisin Skotlantiin. Alistairin on määrä yhdistää kaksi sukua ja naida isänsä valitsema nainen. Alistair ei aio suostua isänsä vaatimuksiin, vaan värvää köyhän Arianan esittämään vaimoaan. Pian parin välille muodostuu tunteita, jotka rikkovat säätyrajoja.Löytävätkö Tatika, Sascha ja Alistair tosirakkauden Skotlannista vai ovatko perinteiden kahleet liian tiukat? Tämä kokoelma koostuu kolmesta Barbara Cartlandin teoksesta: Tuulien teillä, Pelottava ehdotus ja Näennäinen onni.Barbara Cartland (1901–2000) on vuosisadan tuotteliaimpia kirjailijoita. Cartlandin tuotantoon kuuluu yli 650 romanttista teosta. Hänen kirjojaan on käännetty 38 eri kielelle ja niitä on myyty yli miljardi kappaletta. Barbara Cartland on epäilemättä yksi maailman suurimmista rakkausromaanien tekijöistä.
- E-bog
- 111,99 kr.
-
74,99 kr. Mitä tapahtuu, kun elämään astuu syöpä?Erikoissairaanhoitaja Kari Häkkisen elämä mullistui, kun hän sai kuulla sairastavansa imusolmukesyöpää. Hoitajasta tulee kertaheitolla hoidettava, ja mielessä alkavat pyöriä pelko ja ahdistus. Toivoa ei saa kuitenkaan menettää, vaikka sairaus pelottaa.Kirjoittajan omiin kokemuksiin pohjaava tietokirja sukeltaa syöpään sairastuneen ihmisen kokemuksiin ja kuvaa niin sairastamista kuin selviytymistä. Omakohtaisen sairastarinan lisäksi kirjassa tarkastellaan syöpähoitoja ja hoitokäytäntöjä sekä saattohoitoon ja eutanasiaan liittyviä kysymyksiä. Kirja tarjoaa tiedon ohella vertaistukea sekä sairastuneille että näiden läheisille.Kari Häkkinen on suomalainen kirjailija ja pitkän kokemuksen omaava erikoissairaanhoitaja.
- E-bog
- 74,99 kr.
-
74,99 kr. Ystävyyttä, salaisuuksia ja koti-ikävää keskiaikaisen luostarin seinien sisällä.Naantalin Armonlaakson luostari saa uuden asukkaan, kun Piritta asettuu kodiksi. Tyttö ei kuitenkaan ole itse päättänyt ryhtyä noviisiksi, vaan luostarielämä on hänen isänsä idea. Koti-ikävä ja maalliset haaveet tekevät Pirittan kotiutumisesta vaikeaa, ja nuoren tytön mieli palaa suuren maailman seikkailuihin.On luostarissa tosin mukaviakin asioita, kuten uusi ystävä Katriina. Yhdessä tytöt opettelevat luostarin tavoille, tutustuvat sen arkeen ja ihmisiin ja lohduttavat toisiaan, kun ikävä ulkopuoliseen maailmaan tuntuu liian kovalta. Sitten Katriinan synkkä salaisuus uhkaa heittää varjon kaiken ylle. Jos se paljastuu, todellinen vaara uhkaa pian kaikkia...Maijaliisa Dieckmann (s. 1934) on suomalainen lasten- ja nuortenkirjailija. Dieckmannin tuotantoon kuuluu historiallisia ja seikkailullisia teoksia. Hän on saanut Topelius-palkinnon 2003 teoksesta Luostarin Piritta, ja Arvid Lydecken-palkinnon 2011 teoksesta Väläys pimeässä.
- E-bog
- 74,99 kr.
-
40,99 kr. Mitä sydän valitsee?Ella hälytetään pikaisella aikataululla lukion äidinkielenopettajaa sijaistamaan, ja nainen ottaa tehtävän mielellään vastaan. Vaikka hänellä onkin opintoja vielä vähän jäljellä, on varmasti fiksua käydä katsastamassa työelämää jo ennen valmistumista. Eikä siinä ainakaan ole mitään pahaa, että lukion apulaisrehtori Tuukka on varsin komea ilmestys... Mutta samassa Ella tapaa myös Jimin, muusikon, joka on heti viedä häneltä jalat alta.Ella yrittää olla järkevä ja tehdä päätöksiä kuuntelemalla sydämensä lisäksi myös tosiasioita. Tuukka on kohtelias ja mukava, juuri sellainen mies, jonka kanssa alkaa vakavaan suhteeseen. Mutta Jimi on Ellan ajatuksissa jatkuvasti, ja heidän välillään on jotain vahvaa. Mistä tietää, kuka on se oikea? Voiko sydämen valintaan luottaa?Jonna Mäkelä inspiroituu kasarirockista ja saippuasarjoista. Hänen mielestään syvyys ja viihde mahtuvat samaan tarinaan. Alter ego Jonna Mäkelä on kirjoittanut romantiikkaa vuodesta 2016 lähtien.
- E-bog
- 40,99 kr.
-
59,99 kr. Yllättäviä ystävyyksiä.Lauran isosisko Leila pääsee ylioppilaaksi, ja lakkiaisjuhlallisuuksissa kaikilta unohtuu tyystin, että Laura täyttää 14. Laura purkaa murheitaan seinänsä julisteille, joissa komeilevat rakkaat Kidsit eli New Kids On The Block -yhtye. Pojille voi huoletta jakaa menestyspaineiden huolet sekä kertoa unelmista ja haaveista.Lauran loma huononee entisestään, kun sijaislapsi Veronika muuttaa perheeseen kesäksi. Veronika on Helsingistä ja nyrpistää nenäänsä niin maalaiselämälle kuin New Kids On The Blockille. Kaiken lisäksi Veronika on musikaalisesti lahjakas, suosittu ja saa erinomaisia arvosanoja koulussa. Miten hän oikein kehtaa! Laura ei malta odottaa Veronikan lähtöä, mutta huomaa ajautuvansa tilanteeseen, jossa vain Veronika voi auttaa. Nielaiseeko Laura ylpeytensä? Voisiko parivaljakko jopa ystävystyä?Marja-Leena Tiainen (s. 1951) on suomalainen kirjailija, joka on julkaissut sekä lasten- ja nuortenkirjoja että aikuisten romaaneja. Koulutukseltaan Tiainen on merkonomi. Hän voitti Topelius-palkinnon vuonna 1999 nuortenkirjallaan Rakas Mikael.
- E-bog
- 59,99 kr.
-
89,99 kr. »Wut setzt das Böse im Menschen frei.«Rechtsanwältin Aenne Feddersen ermittelt mit zwanghaftem Scharfsinn und nordischem Charme dort, wo Gummistiefel und Fischbrötchen zum Kulturgut gehören.Der Mord an dem Pfarrer auf der Hallig Langeneß ruft Aenne als Pflichtverteidigerin auf den Plan.Ein Drogensüchtiger aus Hamburg wurde am Tatort aufgegriffen, hat aber Schwierigkeiten, sich zu dem Vorfall zu äußern.Die Spurensuche vor Ort konfrontiert Aenne mit der eingeschworenen Gemeinschaft der Halligbewohner, die seit Jahrhunderten alle Belange unter sich regeln. Frei nach dem Motto: Was auf der Hallig geschieht, bleibt auch auf der Hallig.Der plötzliche Tod des Mörders im Gefängnis führt Aenne auf die Spur eines perfiden Plans und perfekten Verbrechens.Beheimatet im nördlichsten Bundesland Deutschlands bestimmen drei Töchter, vier Hunde und die Schreiberei meinen Alltag. Die Affinität zu Meer und Küste sind in meinen Krimis deutlich wiederzukennen.
- Lydbog
- 89,99 kr.
-
74,99 kr. Er ontstaat een onwaarschijnlijke vriendschap tussen een jongen en een kleine vampier in de klassieke De kleine vampier-serie. Perfect voor fans van Hotel Transylvania, The Addams Family en Dolfje Weerwolfje!Anton weet keer op keer handig aan de nieuwsgierige blikken van zijn ouders te ontsnappen. Gelukkig maar, want de kleine vampier zit vol spanning te wachten op het volgende hoofdstuk uit de familiemythe dat Anton hem voorleest. Eindelijk ontdekt Anton wat Olga, de grote liefde van de kleine vampier, heeft doorgemaakt tijdens die angstaanjagende nacht in de kelder van haar kasteel in Transsylvanië. En geloof me, het is een verhaal dat je op het puntje van je stoel zal houden!De kleine vampier'De kleine vampier' is een supervrolijke boekenserie geschreven door Angela Sommer-Bodenburg. Het gaat over de avonturen van Anton, een gewoon jongetje, en zijn vriendje Rodarik, een kleine vampier. Samen beleven ze de leukste avonturen. De boeken tonen hoe vrienden, ongeacht hun verschillen, samen de leukste dingen kunnen beleven.Angela Sommer-Bodenburg, ooit lerares, gooide het roer om toen haar leerlingen klaagden over het gebrek aan spannende boeken. Ze schreef 'De kleine vampier', een megasucces dat haar deed besluiten haar baan op te geven voor het fulltime auteurschap. Tegenwoordig behoren haar verhalen over de kleine vampier tot de absolute favorieten in de internationale kinderliteratuur. Haar werk is vertaald in meer dan 30 talen en ging meer dan 10 miljoen keer over de toonbank.
- E-bog
- 74,99 kr.