Period of Finnish Civil War 1918

Filter
Filter
Sorter efterSorter Nyeste
  • af Reino Rauanheimo
    59,99 kr.

    Sisällissota lyö kiilan kahden veljen välille.Eino palaa kotiinsa, vaikka erimielisyydet perheen kanssa ovat pitäneet hänet sieltä poissa. Ensin suuttuneena kotioloihinsa on Eino lähtenyt etsimään omaa tietään, sitten löytänyt paikan itselleen punaisten puolelta. Kun hän sisällissodan jälkeen palaa lapsuudenkotiinsa, on edessä jyrkkä vastakkainasettelu valkoisten puolella taistelleen Ilmari-veljen kanssa. Ja taas Eino lähtee.Maailmalla Eino elää onnensa huipulla ja syvimmällä pohjalla. Hyvä ja paha tulevat vastaan erilaisissa muodoissa, ja kaupunkilaiselämä koettelee maalaistalon poikaa. Lopulta Einon palattava juurilleen. Kenties se on tie onneen?Reino Rauanheimo (1901–1953) oli romaanikirjailija, joka työskenteli myös kustannustoimittajana.

  • af Erkki Palolampi
    96,99 kr.

    Sukellus Suomen itsenäisyyden ja Tampereen kuohuvaan historiaan.Ajatus itsenäisyydestä on kuohunut suomalaisen kansan mielissä aina. Vähitellen ajatuksesta on tullut totta ja Suomi on saanut itsenäisyytensä. Tuo itsenäisyys on kuitenkin ollut maan historian aikana uhattuna, sitä on koeteltu ja sen merkitystä on kyseenalaistettu. Sotienkin läpi kansa on kuitenkin pitänyt maansa puolia.Teos läpileikkaa kuvan vuosien 1899–1944 tapahtumista Tampereen seudulla. Rauhan ja sodan ajat kolmen sukupolven kautta kuvattuna tekevät selkoa siitä, miten Suomen itsenäisyyttä on vuosikymmenten ajan rakennettu ja turvattu.Erkki Palolampi (1908–1991) oli suomalainen sotakirjailija, toimittaja ja urheiluvaikuttaja. Hänen tunnetuin teoksensa "Kollaa kestää", jota on pidetty parhaana talvisodan aikalaiskertomuksena. Palolampi toimi talvisodassa Kollaan rintamalla valistusupseerina.

  • af Martti Issakainen
    96,99 kr.

    Tositapahtumiin perustuva sotaromaani vie keskelle sisällissodan veritekoja.Varkauden ruukinkylässä tehdas elättää niin herrat kuin työläiset. Näkemykset ansioista ja oikeudenmukaisuudesta vetävät ylitsepääsemättömän juovan työväen ja tehtaanjohtaja Hjalmarin luotsaaman yläluokan välille. Työläisten rivit rakoilevat, kun rauhanomaista vastarintaa ajava Oskari saa kilpailijakseen agitaattori Matti Aution.Kun maailmansota ja Venäjän vallankumous heittävät kipinänsä tehtaan ruutitynnyriin, on räjähdys valmis: Suomi luisuu keskelle sisällissotaa. Varkaudessa punainen kaarti ottaa Aution johdolla vallan. Ruukinkylä jää kuitenkin saarekkeeksi valkoisten suojeluskuntien ja Kajaanin sissien piirityksen keskelle. Sota kulminoituu veriyöhön Huruslahden jäällä, kun joka kymmenes mies punaisten rivistä tempaistaan ammuttavaksi. Kahtia jaetun kansakunnan historiaan piirtyvät veriset sanat Huruslahden arpajaisista.Heinävedellä asuva Martti Issakainen on tehnyt elämäntyönsä kirjailijana ja luomuviljelijänä. Hänen laajaan tuotantoonsa kuuluu romaanien ohella matkakirjallisuutta, elämäkertoja sekä historiaa. Hänen sotaromaaninsa kuljettavat lukijan sotiemme taistelukentille.Kannen kuva: Varkauden museokeskus Konsti, A. Ahlström Osakeyhtiön kokoelma / Ivar Ekström

  • af Wiesław Mandryka-Bukowiński
    Fra 32,99 kr.

    Co zrobić, by twoją inność uznano za tożsamość? Jak rozmawiać, gdy tak niewielu słucha, a jeszcze mniej osób stara się ciebie zrozumieć? Bohaterem powieści jest Wincent Opara, czterdziestoletni oficer służb specjalnych, który otrzymuje rozkaz wyjazdu na misję do Afganistanu. Ten pozornie silny i odporny na życiowe przeciwności mężczyzna w konfrontacji z realiami wojennymi odczuwa kryzys wieku średniego, zadaje sobie pytania o sens istnienia i ma silną potrzebę zmiany własnej hierarchii wartości. ,,Babel, na granicy dobra i zła" to pierwsza część trylogii stanowiącej udane połączenie kryminału sensacyjnego z dramatem historycznym. Lektura przypadnie do gustu miłośnikom ekscytujących powieści o współczesnych bohaterach - mężczyznach, którzy nie wstydzą się okazywania uczuć i nawet w obliczu wojny: bronią swoich ideałów, brzydzą się żądzą władzy oraz manipulacją ludzkimi umysłami. Trzytomowe dzieło Wiesława Mandryki-Bukowińskiego to wielowątkowa podróż w czasie i przestrzeni, z ciekawie wykorzystanym motywem biblijnej Wieży Babel jako uniwersalnego synonimu braku porozumienia i ludzkiej próżności. ,,Babel, na granicy dobra i zła" jest pierwszą częścią trylogii przedstawiającej skomplikowane losy oficera służb specjalnych Wincenta Opary, który toczy nieustanną walkę o własne wartości i w każdych okolicznościach rozwija umiejętność skutecznej komunikacji. Wiesław Mandryka-Bukowiński - ur. w 1957 r. pisarz, poeta i tłumacz literatury niderlandzkiej, znany przede wszystkim jako autor powieści ,,Wierni" (2010) i ,,Babel, na granicy dobra i zła" (2012). To absolwent Wydziału Neofilologii Germańskiej z wykładowym językiem niemieckim i niderlandzkim oraz Katolickiego Uniwersytetu Instituut voor Leven-de Talen w Leuven (Belgia). Jako student uczestniczył w prezentacji sztuki szwajcarskiego dramatopisarza Friedricha Dürrenmatt’a pt. „Die Panne" („Kraksa") na Bauhaus Uniwersität w Weimarze (Niemcy).Od wielu lat pełni funkcję przedstawiciela firm flamandzkich w krajach Europy Środkowej. Jest członkiem Stowarzyszenia Pisarzy Polskich, na stałe mieszka pod Warszawą.

  • af Lauri Sauramo
    58,99 kr.

    Helsingissä eletään sisällissodan aikaa. Hämärät hahmot yllättävät yksityisetsivä Haukan tämän omassa asunnossaan. Haukka saa kuulla, että paikalliselta rosvopäälliköltä on vohkittu kokonainen asevarasto. Kadonneiden venäläisten kiväärien jäljittäminen ei ole helppo tehtävä taitavallekaan yksityisetsivälle. Ei varsinkaan, kun Haukkaa pidetään valkolahtarien vakoilevana silmänä, ja häntä vahdataan joka kulman takaa silmä kovana.Haukka ryhtyy kuitenkin selvittämään varkautta. Onko kyseessä yksittäistapaus? Vai liittyykö se käynnissä oleviin konflikteihin? Liittyykö tapaukseen punakaartin päällikön tytär, Maisu?Lauri Sauramon vauhdikas salapoliisikertomus on ainutlaatuinen aikalaiskatsaus sisällissodan tapahtumiin dekkarinäkökulmasta.

  • af Panu Rajala
    96,99 kr.

    Ratsupoliisi Ville Rantalan perhe elaa Helsingissa Venajan vallankumouksen jalkimainingeissa ja Suomessa puhjenneen kansalaissodan keskella. Taistelu uhkaa kayda yha vaarallisemmaksi. Kun Villen tehtava vetaa hanta Vaasaan taistelemaan, Suoma-vaimo on epatoivoinen. Mita kay heidan neljalle lapselleen, jotka tarvitsevat vanhempiaan? Rauha ei ole viela nakyvissakaan ja tulevaisuus on epavarma, mutta suunnitelma uudesta hallitusmuodosta kytee jo.Kuningasajatus (2007) on Panu Rajalan historiallinen romaani sisallissodan levottomuuksista ja vaikeuksista, joita yksi perhe saattaa kohdata. Yhteiskunnallista liikehdintaa sisaltava kertomus on itsenainen jatko-osa teoksille Senaatin ratsumies (2003) ja Ratsumiehen rakkaus (2005).Eletaan 1900-luvun alkua. Pikkukaupungin kasvatti Ville Rantala saapuu ratsupoliisiksi Helsinkiin. Vuosien varrella mies kohtaa useita arvaamattomia pulmia ja tilanteita, niin tyossaan kuin perhe-elamassaankin.

  • af Ilma Virtala
    58,99 kr.

    Elina paatyi nuorena naimisiin torpallisen miehen kanssa. Seka mies etta heidan lapsensa olivat sairaita, kuolema korjasi heidat kaikki. Leskeksi jaanyt Elina jai yksin hoitamaan torppaa ja oletti elamansa jatkuvan nain hautaan saakka.Seuraavana kesana Elina ihastuu kuitenkin maalariin, Juhaan, joka tuli kylaan toihin. Kaikki pitajan nuoret tyttoset pitavat Juhasta, niin hurmaava ja komea han on. Mutta Juhaa kiinnostaa vain torppaa hoitava leski Elina. Kirkonkylalla jarjestetaan tanssit, joiden aikana alkaa parin yhteinen tarina. Elinan onni kaantyy jalleen, kun maalari lahtee punakaartiin sotilaaksi."e;Maalarin vaimo"e; on yksi kokoelman sisallissodan aikaan sijoittuvista novelleista. Ilma Virtalan aidonoloiset henkilohahmot kuvaavat ajalleen tyypillisia ihmiskohtaloita.-

  • af Arvi Järventaus
    58,99 kr.

    Pappi pitaa jumalanpalvelusta Oulun tuomiokirkossa. Han johtaa rukouksia ja laulaa virsia seurakuntalaistensa kanssa. Tamanpaivaiset virret lauletaan kuitenkin erityista tarkoitusta varten. Papilla on sotilaan vermeet yllaan. Kirkon penkeilla istuu vapaaehtoisia valkoisten sotilaita matkalla taistelemaan punaisten luomaa uhkaa vastaan.Alkaa pitka matka Oulusta kohti etelaa, kohti punaisten valloittamaa Suomea. Joukon edesottamuksia seuraa kenttapappi, jonka aatoksia ja tuntemuksia tarina kuvaa koskettavasti ja todentuntuisesti.Tykkien virsi on karu katsaus kirkonmiehen velvollisuuksiin sotarintamalla.-

  • af Lauri Haarla
    96,99 kr.

    Kun sisallissota loppuu, ei taistelu viela ole ohi. Monenlaiset haavat jaavat auki, ja valkoiset sotilaat joutuvat kaymaan viela sisaista vapaussotaansa. Rauha sodasta ei takaa hengenrauhaa.Samassa sotasairaalassa makaa valkoisia ja punaisia yhta lailla. On punakaartilainen Jussi Tiilikka, talonpoika Vihtori Touru, runoilija Eero Pirkka, muiden muassa. Jokaisella heista on erilaisia sotamuistoja ja eri lahtokohdat taisteluun lahtemiseen, mutta sodan loputtua kaikki ovat paatyneet sairaalan petiin. Taistellessaan kuolemaa vastaan he myos sanailevat sodan vastakkaisella puolella olleiden kanssa.Vaan se ei valttamatta auta vammoista tokenemista. Taistelut on saatava loppuun, myos sotaa kayneiden mielissa.-

  • af Paavo Rintala
    96,99 kr.

    Vuoden 1918 sota riehuu. Mannerheim on sodan johtohahmoja, kun taas kirjailija Paavo Rintalan isoaidin elamassa tapahtuu sen takia suuria tragedioita. Tavallinen suomalainen nainen joutuu jarjestamaan elamanfilosofiaansa ja maailmankuvaansa uusiksi naiden traagisten tapahtumien keskella.Kun sota on ohi, taytyy Suomi rakentaa uudelleen. Kansa on yhtenaistettava. Marsalkka elaa ylhaisessa yksinaisyydessa, suomalaiset perheet nuolevat haavojaan.Alun perin vuonna 1961 ilmestynyt romaani on jatkoa teokselle Mummoni ja Mannerheim. Se seuraa Mannerheimin ja Rintalan isoaidin liikkeita aina talvisodan viimeisiin vuosiin saakka.-

  • af Paavo Rintala
    96,99 kr.

    Saman perheen veljekset ovat eri mielta maailmanmenosta. Hessu ei usko sodan syttyvan, ei ainakaan Suomessa. Eetu on tietoinen suurvaltojen politiikasta ja rajahdysherkasta ilmapiirista. Sota syttyy, oli miten oli.Nahkapeitturien linjalla kuvaa eri henkilohahmojen elamaa aina 1800-luvun lopusta jatkosodan paatepisteeseen. Suomen historian sodat ja niihin johtaneet tapahtumat kerrotaan tavallisten kansalaisten nakokulmasta. Keskiossa on kaksi sukua: Kumelat ja Harjulaiset. Molemmissa perheissa on sotilaita, upseereja, leskia, ja lapsia, on bolsevismin kannattajia ja aarioikeistolaisia.Paavo Rintalan alun perin vuonna 1976 ilmestynyt suurromaani on kuvaus tavallisten ihmisten elamasta sodan ja suurten historiallisten liikkeiden keskella.-

  • af Paavo Rintala
    111,99 kr.

    Paavo Rintalan suureepoksen toinen osa jatkaa tavallisten kansalaisten tarinoita siita, mihin ensimmainen osa lukijansa jatti. Talvisodan ihme on ohitse, mutta toinen maailmansota ei ole laantunut. Raha on tavallisella kansalla tiukilla, sotilaita surraan jokaisessa kirkonkylassa, poliittiset mielipiteet vellovat ihmisten mielissa ja heidan valillaan.Miten eletty arki vaikuttaa historiaan? Miten sodan traumaattiset tapahtumat valittyvat sukupuolelta toiselle? Miten tavalliset suomalaiset kuten Ake, Leo, Lilli, Paivi ja muut selviavat jokapaivaisesta elamastaan ja menetyksistaan?Nahkapeitturien linjalla on suurromaani Suomen historian sodista seka niiden syista ja seurauksista. -

  • af Allan Sandström
    Fra 50,99 kr.

    Det finska inbördeskriget kom att utkämpas mot bakgrunden av det ryska kejsardömets sammanbrott, den ryska revolutionen och det första världskriget. Den väpnade konflikten som utkämpades mellan den röda sidan och den vita sidan kom att kräva omkring 37 000 människoliv. Och kampen mellan de röda socialdemokraterna och de vita, den konservativt ledda senaten, kom att lämna djupa sår i den finländska konstitutionen. Det var en revolution som var både synlig och osynlig.Finlands frihetsväg beskriver det inbördeskrig som utspelade sig i Finland under åren 1917-1918. Oscar Allan Sandström (1933-2014) var en svensk författare och journalist. Allan började arbeta som journalist 1957 men hade alltid ett särskilt intresse för historia. Sedan sin debut har han skrivit ett flertal böcker inom olika historiska ämnesområden, och 2004 tilldelades han Lars Widdingpriset för historiskt författarskap.

  • af Joel Lehtonen
    58,99 kr.

    Aapeli Muttisen ja Juutas Kakriaisen valit ovat tulehtuneet. Muttinen on hankkinut itselleen Putkinotkon tilan. Hanen ja Juutaksen valilla on sopimus, jonka mukaan Juutaksen pitaisi pitaa tama tila asuttuna vuoden ympari. Se tarkoittaa myos sita, etta Juutas hoitaisi pellot, metsan, puutarhan ja itse talon. Juutas Kakriainen ei kuitenkaan nosta varvastakaan velvoitteidensa eteen.Vuokralaisensa laiskuudesta huolimatta Aapeli Muttisen suuri haave on satojen omenapuiden istuttaminen Putkinotkoon. Talvi kuitenkin puree niiden ytimeen tuhoisammin kuin Juutaksen laiskuus."e;Herra ja Moukka"e;, "e;Kuolleet omenapuut"e; ja useat muut kokoelman kertomukset ovat osa tata itsenaista teosta Joel Lehtosen Putkinotko-sarjassa. Sarjaan kuuluvat myos teokset "e;Kerran kesalla"e; ja "e;Putkinotko"e;.-