-
59,99 kr. Mitä ihmismielelle tapahtuu, kun unesta tuleekin valvetta?Maija Väärälä työskentelee pienen teatterin puvustajana, mutta hänellä on työtä suurempi intohimo: tietoiset unet. Hän harjoittaa kaikin tavoin kykyään olla tietoinen unessa ja saa läheistensä elämän sekaisin. Maija haluaa päästä yhteiseen uneen rakastettuna kanssa, ja lopulta unen ja valveen rajat hämärtyvät lopullisesti.”Valaistu manner on kertakaikkiaan hullunhauska, samalla tavalla kuin unet monta kertaa ovat. -- Mitä tahansa voi tapahtua seuraavalla sivulla. Kertojat, unet ja unennäkijät vaihtuvat odottamatta.” — Maria Säntti, HS, 28.10.1996Tiinä Kaila, nyk. Krohn, (s. 1951) on helsinkiläinen kirjailija, joka on julkaissut runokokoelmia, romaaneja, fantasiaa, satuja ja kansansatujen uudelleensovituksia. Hän on saanut valtionpalkinnon kahdesti, samoin Kalevi Jäntin palkinnon, ja vuonna 1990 hänen romaaninsa Bruno oli Finlandia-ehdokkaana.
- E-bog
- 59,99 kr.
-
59,99 kr. Toivon ja rakkauden kipinöitä sodanjälkeisessä Suomessa.Sodan jälkeen Suomi on täynnä särkyneitä perheitä ja rikkinäisiä mieliä. Sota on jättänyt jälkensä niin rintamalta taisteluista palanneisiin kuin kotipuolella töitä paiskineisiin. Vaikka taistelut ovat ohi, mikään ei ole enää entisellään. Kuinka jatkaa eteenpäin, kun kaikki on muuttunut?Juholla on tilansa hoidettavana, mutta sodan taistelut palaavat kummittelemaan jatkuvasti mieleen. Martta menetti sodassa miehensä ja sinnittelee yksin sotaleskenä. Maria jättää entisen elämänsä taakseen ja muuttaa uudelle paikkakunnalle kyläkoulun opettajaksi. Juhon, Martan ja Marian kohtalot kietoutuvat yhteen heidän etsiessään tietä pois sotatraumojen myllerryksestä kohti parempaa tulevaisuutta. Matkallaan he löytävät kukin omanlaisensa rakkauden.Johannes Alaranta (s. 1978) on suomalainen teologian tohtori, pappi ja kirjailija.
- E-bog
- 59,99 kr.
-
111,99 kr. Maailman kolhimat toistensa tukena.60-luvun Helsinki ei ole armollinen paikka. Reiska ja Leila yrittävät löytää paikkansa harmaan kaupungin suurissa pyörteissä. Heillä on toisensa ja esikoisensa, mutta elämä tuntuu aina ottavan enemmän kuin antavan. Pariskunta kamppailee köyhyyden ja epävarmuuden keskellä – koti on välillä radanvarren surkeassa loukossa, välillä lähiön kosteassa päätyhuoneessa, eikä lapsen päivähoitopaikkakaan ole pysyvä.Reiska tekee töitä suutarinverstaassa, ottaa kaikki hanttihommat mitä saa, mutta vakaan työn ja onnen löytäminen on hankalaa. Parin vähäiset rahat tulee usein Leilan pienipalkkaisista konttoritöistä. Elämän kovuus, synkkenevä mieli ja epävarmuus värjäävät heidän päivittäistä taisteluaan. Miten parivaljakon käy elämän aallokoissa?Alpo Ruuth (1943–2002) oli helsinkiläinen kirjailija. Ruuthin teokset käsittelivät usein yhteiskunnallisia teemoja sekä Kallion ja Sörnäisten kaupunginosia asukkaineen. Ruuthin mukaan on nimetty polku Sörnäisissä, ja hänelle myönnettiin urallaan useita palkintoja. Ruuth on saanut Valtion kirjallisuuspalkinnon vuosina 1970, 1975, 1980 ja 1982, Suuren Suomalaisen Kirjakerhon tunnustuspalkinnon vuonna 1974 ja Suomi-palkinnon 1998.
- E-bog
- 111,99 kr.
-
74,99 kr. Kesäloma on parasta viettää pelaten!12-vuotiaat kaverukset Jose, Veltto, Mälli ja Jörö odottavat innolla kesälomaa, sillä heidän suunnitelmissaan on pelata Xboxilla päivät pitkät. Ei koulua, ei sääntöjä, ei häiriöitä. Poikien pelibunkkeri kuitenkin hoksataan, ja yhtäkkiä koneiden virta katkeaa. Sitten naapurustoon muuttaa uusi perhe, ja aurinko vaikuttaa jälleen paistavan risukasaan.Uuden perheen isä on pelisuunnittelija, ja Josen tutustuessa perheen tyttöön, Annikaan, hän saa kuulla aivan uudesta konsolipelistä. Mutta naapuriperheessä peliaika pitää ansaita. Jose ja muut pojat saavatkin opetella aivan uusia pelisääntöjä päästäkseen käsiksi Squeezer-peliin.Kalle Veirto (s. 1961) on suomalainen kirjailija ja urheilutoimittaja, joka on kirjoittanut erityisesti lapsille ja nuorille. Veirto on saanut Topelius-palkinnon vuonna 2015 romaanista Säbätalvi ja Laivakello-palkinnon vuonna 2019. Veirtolle on myönnetty Lastenkulttuurin valtionpalkinto vuonna 2017.
- E-bog
- 74,99 kr.
-
Fra 59,99 kr. Miina räjähtää, Ilmarinen uppoaa, 271 menettää henkensä.Panssarilaiva Ilmarinen osallistui syyskuussa 1941 operaatio Nordwindiin, jonka tarkoitus oli hämätä puna-armeijaa. Neljäntoista muun aluksen mukana purjehtivan Ilmarisen paravaaniin tarttui miina, ja valtava räjähdys johti laivan kallistumiseen ja kaatumiseen. Seitsemän minuutin kuluttua räjähdyksestä Ilmarinen upposi vieden mukanaan 271 miehistön jäsentä.Toimittaja Vilho Heinämies toimi uppoamisen aikaan sotakirjeenvaihtajana Väinämöisellä, toisella operaatioon kuuluvalla panssarilaivalla. Synkän ja järkyttävän yön jälkeen hän alkoi haastatella selviytyneita ja kirjoittaa muistiin, mitä Ilmarisen uppoamisen aikana tapahtui. Seitsemän minuuttia merellä kertoo tositarinan suomalaisen panssarilaivan viimeisistä hetkistä.Vilho Heinämies (1900–1953) oli suomalainen toimittaja ja kirjailija. Hän kirjoitti tietokirjallisuutta, matkakertomuksia ja elokuvakäsikirjoituksia, ja toimi sodassa sotakirjeenvaihtajana. Heinämies oli panssarilaiva Ilmarisen uppoamisen silminnäkijä.
-
59,99 kr. Joulun romanttisin mysteeri kiertyy perintösormuksen ympärille.Alviina on palaamassa joulun jälkeen kotiseudulleen ja istuu junassa, kunhän kohtaa vanhan rouvan, joka on matkalla lapsenlapsensa kihlajaisiin. Yhtäkkiä mummo häviää vaunusta jättäen Alviinalle juuri esittelemänsä perintösormuksen. Tilanne muuttuu vielä erikoisemmaksi, kun vanhan rouvan pojanpoika Perttu alkaa putkahdella esiin ties mistä. Voiko asia liittyä jotenkin sormukseen?Uudenvuoden lähestyessä ihmissuhdekuviot tiivistyvät entisestään ja Alviina huomaa joutuneensa syrjään omasta suhteestaan näyttelijä Justuksen kanssa... Tästä uudestavuodesta on kehkeytymässä mitä ikimuistoisin – sitten hyvässä tai pahassa.Kirjailija Emma Rannan romanttiset tarinat syntyvät neulomisen ja kirpputorilöytöjen bongailun lomassa. Häntä kiehtovat suomalaiset pikkupaikkakunnat, vehreät metsät sekä vanhat hautausmaat.
- E-bog
- 59,99 kr.
-
Fra 40,99 kr. Puhkeaako rakkaus kukkaan tänä jouluna? Milla on yksinäinen kukkakauppias, jonka arki täyttyy lähinnä työkiireistä. Naisen elämä muuttuu, kun liikemies Matias saapuu Millan kauppaan joulun alla. Lyhyen ensikohtaamisen jälkeen Matiaksen täytyy tasoitella hengitystään autossa – hän taitaa olla ihastunut. Kaikki uhkaa kuitenkin mennä pieleen, kun Matiaksen isoäidin arvokas sormus varastetaan. Matias epäilee, että Millalla on näppinsä pelissä eikä suostu kuuntelemaan naisen selityksiä väärinkäsityksestä. Voiko satumaisesti alkanut tarina enää kääntyä oikeille urille, vai hautautuuko vasta syttynyt rakkaus lumen alle?Kirjailija Emma Rannan romanttiset tarinat syntyvät neulomisen ja kirpputorilöytöjen bongailun lomassa. Häntä kiehtovat Suomen kesäiset pikkupaikkakunnat, vehreät metsät sekä vanhat hautausmaat.
-
Fra 96,99 kr. Valta ja rakkaus. Ihminen ja hevonen. Himo ja hellyys.Rasmus on päättänyt hylätä Suomen ja kaiken, mikä kotimaassa oli kesken. Taakse jäävät Iina-exä, vanhemmat ja yliopistoura, uudessa elämässä odottaa arki irlantilaisella tallilla. Hevosten kanssa työskennellessä kovilla ovat niin fyysinen kuin henkinenkin puoli, mutta raskas työ palkitsee, ja Rasmus elää unelmaansa.Tallilla on myös Henry. Loistavan valmentajan ja taitavan ratsastajan huomio tuntuu Rasmuksesta pelottavankin hyvältä, eikä kiinnostus ole yksipuolista. Rasmus ei voi kieltää tunteita, joita Henry hänessä herättää, mutta kohti uutta on pelottavaa astua. Ja kun Henrystä paljastuu odottamattomia asioita, on Rasmuksen mietittävä, mitä hän haluaa. Kenellä on valta päättää, kenen osa on alistua?Marianne Roivas on suomalainen filosofian tohtori. Rakkaudesta lajiin on hänen esikoisromaaninsa.
-
74,99 kr. Aseveli-ilta kokoaa taistelutoverit yhteen pitkän ajan jälkeenRavintola Continental lauantaina kello 19:30. Paikalle on kokoontunut joukko miehiä, sota-aikana rintaman jännityksen jakaneita, yhteiseen illanviettoon. Kaikilla on muistissa taistelut, omat tehtävät ja tovereiden kanssa jaetut hetket.Jotkut miehistä ovat jatkaneet elämäänsä mutta toiset ovat jääneet muistoihinsa kiinni. Joku muistelee sotaa katkerasti, joku kaiholla. Toiset ovat löytäneet elämälleen uuden tarkoituksen työstä ja perheestä, toiset etsivät yhä paikkaansa. Mikä on asema, tarkoitus ja syy olemiseen nyt, kun sota ei sitä määritä?Reino Rauanheimo (1901–1953) oli romaanikirjailija, joka työskenteli myös kustannustoimittajana.
- E-bog
- 74,99 kr.
-
59,99 kr. Kun Amorin nuoli iskee...Äkkipikainen ja itsepäinen papparainen Pena on juroudestaan huolimatta hyvä tyyppi. Ja juuri Pena saa hykerrellä itsekseen, kun häntä auttavat Aino ja Antti, lääkäriopiskelija ja terveyskeskuslääkäri, kiinnostuvat toisistaan. Mahtaako Penassa olla vähän Amorin vikaa..?Aino on nopeasti valmis katsomaan, mihin asti juttu voisi mennä. Antti sen sijaan tuntee menneisyytensä painon, eikä uskalla heittäytyä tunteidensa vietäväksi. Mitä jos kipeät asiat tapahtuvat taas uudelleen? Aino huomaa kyllä, että Antti piilottelee jotain, mutta huomaa myös, että miehelle täytyy antaa tilaa. Mitä salaisuuksia tällä oikein on? Ja voisiko Aino kenties keksiä ratkaisun, joka rohkaisee Anttia avautumaan?Kirjailija Emma Rannan romanttiset tarinat syntyvät neulomisen ja kirpputorilöytöjen bongailun lomassa. Häntä kiehtovat Suomen kesäiset pikkupaikkakunnat, vehreät metsät sekä vanhat hautausmaat.
- E-bog
- 59,99 kr.
-
59,99 kr. Vapaaksi kipeistä muistoista.Reetta on lääkäri ja huolehtii ihmisistä työkseen, mutta ei päästä heitä lähelleen. Lapsuudessa koetut pelottavat illat humaltuneiden ihmisten keskellä ovat jättäneet Reettaan jäljen. Turvallisinta on pitää kaikki käsivarren mitan päässä.Mutta sitten Reetta tapaa Ilmarin ja miettii, onko hänen kuorensa liiankin kova. Sillä mies on hurmaava, ja Reetta huomaa hymyilevänsä tätä ajatellessaan. Mutta Ilmarillakin on menneisyytensä ja kipeät salaisuutensa, eikä Reetta tiedä, miten suhtautua niihin. Jaksaako toisenkin taakkaa kantaa, kun omat muistot vielä nakertavat? Mistä voi löytää rohkeuden luottaa uudestaan?Kirjailija Emma Rannan romanttiset tarinat syntyvät neulomisen ja kirpputorilöytöjen bongailun lomassa. Häntä kiehtovat Suomen kesäiset pikkupaikkakunnat, vehreät metsät sekä vanhat hautausmaat.
- E-bog
- 59,99 kr.
-
Fra 74,99 kr. Miljoonien arvoinen kultaryöstö voi maksaa elämän.Kemin poliisi saa ilmoituksen räjähdyksistä ja konetuliaseiden laukauksista läheisellä soramontulla. Rikoskonstaapeli Pertti Luusua tiimeineen löytää paikalta toisen maailmansodan aikaisia hylsyjä ja kuittaa tapauksen poikasten kepposteluksi. Sitten Tornionlaaksossa tapahtuu historiallisen suuri aseellinen kultaryöstö ja ryöstäjien käsiin päätyy 5 miljoonan euron arvoinen kultalasti. Sorakuopan tapaus näyttäytyy yhtäkkiä uudessa valossa, kun tarkemmat tutkimukset paljastavat järeämpiä yhteenoton merkkejä ja kahden miehen ruumiit. Asetodisteet viittaavat sorakuopan tapahtumien liittyvän kultaryöstöön. Luusualla on yhtäkkiä käsissään pomminarka rikostutkinta, jota koko valtakunta seuraa.Kullan hinta jatkaa Tapani Blomsterin Kemi-trilogiaa. Kirjasarjan toisessa osassa pääosaan nousee rikoskonstaapeli Pertti Luusua. Tapani Blomster on pohjois-pohjanmaalainen kirjailija ja opettaja.
-
Fra 59,99 kr. Mitä sydän sanoo?Annu hakee töihin Lääkäriasema Elinvoimaan, komeasti nimettyyn firmaan, jossa ensimmäisenä vastaan tuleva lääkäri ei edes vastaa tervehdykseen. Onpa töykeä tyyppi! Komea, mutta käytöstapoja uupuu. Ja kun tuo mies vielä kehtaa kyseenalaistaa Annun pätevyyttä työhaastattelussa, sanoo Annu suorat sanat. Siinä ehkä meni työpaikka, mutta tulipahan puhuttua suu puhtaaksi!Mutta sitten Annu on metsäretkellä ja sattuu onnettomuus. Apuun säntää kukapa muukaan kuin Konsta Linnavuori, tuo töykeä lääkäri, josta Annu näkee nyt ihan uuden puolen. Ehkä miehessä on sittenkin myös muuta kuin mitä päällepäin näkyy... Yllättäen Annu myös saa hakemansa työn ja samassa työpaikassa Konstan kanssa nainen huomaa, että ensivaikutelma voi tosiaan pettää. Vähitellen Annun mieli muuttuu kokonaan, mutta onko vielä mahdollista aloittaa uudestaan alusta?Johanna Salo on suomalainen kirjailija, joka on kirjoittanut ihania romanttisia tarinoita.
-
40,99 kr. Pienestä sairaanhoitajattaresta kertovan sarjan toisessa osassa tuore avioliitto kohtaa hankaluuksia.Irja on häämatkalla miehensä Viljon kanssa, ja nauttii täysin siemauksin. Sattumalta tuore pariskunta tapaa laivan kannella Irjan vanhan tutun. Herra Hill muistaa hyvin hurmaavan suomalaisnaisen, eikä Viljokaan voi moittia vieraan seuramiehen taitoja. Vaan mustasukkaiselta mies vaikuttaa, sen Irjakin huomaa.Viljon kumma käytös unohtuu, kun Irja pääsee takaisin kotiin ja aloittamaan elämänsä rouvana. Käy ilmi, että Viljo on antanut kodin avaimet naapurin Elsalle, joka on laittanut paikat mielensä mukaan. Hätä ei onneksi ole tämän näköinen, vaan Irja tarttuu toimeen ja siirtelee huonekalut haluamaansa järjestykseen. Mutta Elsapa siirtää niitä uudelleen! Eikö Irja ole emäntä kodissaan?Tuttavattaren järjestelyintoa suurempiakin hankaluuksia on kuitenkin vielä edessä, ja tohtorinnan elämä vaatii enemmän kuin Irja osasi arvata. Miten Viljo suhtautuu, kun herra Hill tulee vierailulle ja tuo kukkia? Koska tulee se auvoisa avio-onni, jota Irja odottaa?Aili Somersalo (1887–1957) oli rakastettu suomalainen kirjailija ja kääntäjä, jonka laajaan tuotantoon kuuluu satuja sekä romaaneita niin nuorille kuin aikuisille. Somersalo sai Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon kahdesti, vuosina 1951 ja 1956, ja Topelius-palkinnon vuonna 1952.
- E-bog
- 40,99 kr.
-
40,99 kr. Villen seikkailut jatkuvat pesäpalloleirillä helppolukuisen kirjasarjan toisessa osassa.D-poikien Vaaralan joukkue lähtee kilpailemaan Loimajärven pesäpalloleirille piirimestaruudesta. Haruskan pojille he eivät ainakaan aio hävitä, vaikka majoituksen valitettavasti jakavatkin.Haruskan D-tyttöjen sieppari Sanna alkaa yllättäen jutella lukkari Villen kanssa ja kannustaa häntä peleissäkin. Villeä nolottaa, vaikka samaan aikaan tuntuukin mukavalta. Eikä Villen ja Sannan välinen ystävyys jää huomaamatta myöskään Sampsalta...Millaisia uusia kokemuksia pesäpalloleiri ja sieppari Sanna tuovatkaan Villen elämään?VatanenVatanen-lastenkirjasarjaan kuuluvat Ville Vatasesta kertovat pienoisromaanit Väärät pois, Vatanen ja Pallo hukassa, Vatanen?Marja-Leena Tiainen (s. 1951) on suomalainen kirjailija, joka on julkaissut sekä lasten- ja nuortenkirjoja että aikuisten romaaneja. Koulutukseltaan Tiainen on merkonomi. Hän voitti Topelius-palkinnon vuonna 1999 nuortenkirjallaan Rakas Mikael.
- E-bog
- 40,99 kr.
-
40,99 kr. Seikkailu erämaassa salaperäisen mummo Mutikaisen kanssa!Ville Romusen elämään ilmestyy yllättäen mummo Mutikainen, joka ilmoittaa vievänsä pojan vaellukselle erämaahan. Kesäloman rauhallisuuteen tylsistynyt Ville on valmis seikkailuun. Hän pakkaa rinkkansa ja hyppää mummo Mutikaisen maastoauton kyytiin. Retkellä he kohtaavat armottomia jokia, syviä rotkoja ja rajuja ukonilmoja – miten mummo Mutikainen ja Ville selviytyvät luonnon haasteista?Ville RomunenKirja aloittaa sarjan, joka kertoo Ville Romusen ja mummo Mutikaisen hauskoista seikkailuista, joista ei puutu vauhtia tai vaarallisia tilanteita.Maijaliisa Dieckmann (s. 1934) on suomalainen lasten- ja nuortenkirjailija. Dieckmannin tuotantoon kuuluu historiallisia ja seikkailullisia teoksia. Hän on saanut Topelius-palkinnon 2003 teoksesta Luostarin Piritta, ja Arvid Lydecken-palkinnon 2011 teoksesta Väläys pimeässä.
- E-bog
- 40,99 kr.
-
74,99 kr. Meri kunnostaa kodikseen vanhaa juna-asemaa, jonka historia herää henkiin.Pikkupaikkakunnan asemarakennus omana kotina on kuin suoraan Merin kauneimmista unelmista. Mutta loputtomalta tuntuvan remontin keskellä eläminen on kaukana maalaisromantiikasta. Ja Petrin lupaukset talon kunnostamisesta ja pihalle istutettavasta koivikosta odottavat nekin toteutumistaan.Asemarakennus katsoo Merin kipuilua tyynesti vierestä. Sen seinät ovat nähneet kaiken. On ollut sotaa, on poliittista kuohuntaa ja rauhan aikoja. Vuosikymmenestä toiseen ihmiset ovat hapuilleet rakkauden ja unelmiensa perässä. Jotkut ovat löytäneet lämpöä naapureiden syleistä, toiset on vallannut katkeruus suurien suunnitelmien kariutuessa.Sota-ajassa, 1970-luvun rakennemuutoksissa ja 2000-luvun uuden vuosituhannen alussa liikkuva romaani kuvaa asemalla asuneita ihmisiä ja heidän elämiään.Heli-Maija Heikkinen on historian lehtori ja kirjailija.
- E-bog
- 74,99 kr.
-
96,99 kr. Vaikuttava kasvutarina.Pieni Simo-poika kuulee äidiltään, miten ukkonen on Jumalan ruoska, jolla tämä rankaisee ihmisiä. Myrsky vyöryy ylle, ja Simo kuuntelee Herran raivoa. Tämä sytyttää kirkkonsa palamaan, kirkonkellot kutsuvat ihmisiä apuun pyhää huonetta pelastamaan. Millainen on Jumala, joka polttaa kirkon?Vuodet kuluvat, eteen tulee opintie, ihastumisia, unelmia. Mutta Simo ei unohda ukkosta ja Jumalaa, joka sen avulla ojentaa seurakuntaansa. Pappeus kutsuu Simoa, joka lähtee kulkemaan kohtalon viitoittamaa polkua. Mutta elämällä on houkutuksensa, eikä tie ole aina tasainen. Pysyykö Simo kutsumuksensa polulla, vai viekö elämä askelet sivuun?Väinö Kolkkala (1883–1952) oli toimittaja ja kirjailija, joka käytti salanimeä Väinö Kulo. Kolkkala kirjoitti lehtiin ennen vapaaksi kirjailijaksi ryhtymistä, ja hänet tunnetaan myös Varsinaissuomalaisten laulun sanoittajana.
- E-bog
- 96,99 kr.
-
74,99 kr. Kaksi ystävää kohtaa toisensa vuosien jälkeen.Kaija ja Tauno, taiteilija ja toimittaja, ovat entiset luokkatoverit. He tapaavat toisensa pitkän ajan jälkeen, muistelevat entistä kotikaupunkiaan, kouluaan, ystäviään ja sitä, kuinka he olivat opiskelemaan lähtiessä kunnianhimoisia, täynnä nuoruuden intoa ja paloa. Mutta mitä sitten tapahtui?Kaijan ja Taunon piti olla yksiä niistä lahjakkaista, joiden nouseminen huipulle näytti itsestään selvältä. Nyt he elävät kuitenkin tuiki tavallista, keskinkertaista elämää. Miksi niin on käynyt? Miksei lahjakkuus ole kantanut pidemmälle?Kun ystävykset pohtivat elämäntarinoitaan ja omia polkujaan, herää heidän välillään hiljalleen ymmärrys toista kohtaan. Ja sen myötä ehkä myös jotain enemmän...Reino Rauanheimo (1901–1953) oli romaanikirjailija, joka työskenteli myös kustannustoimittajana.
- E-bog
- 74,99 kr.
-
59,99 kr. Korpraaliluutnantti Ludi Ludinskin elämästä ei vauhtia ja kohellusta puutu.Ludvig Stanislaus Ludinski, tuttujen kesken Ludi vaan, on puolalais-saksalaista aatelissukua. Suomalaistuneen suvun nuorempi poika on ehtinyt rakastumaan, avioitumaan ja aiheuttamaan appivanhemmille harmia, mutta niin vaan Ludin vaimo vaikuttaa mieheensä kovasti kiintyneen. Ludia houkuttavat nautintoaineet, ja alkoholipöhnässä häneen usein törmätäänkin. Mutta huolettoman herran elo muuttuu, kun sodan uhkasta tulee totta.Ludi on sotilasarvoltaan korpraali, mutta pian yllättäen myös luutnantti. Kyseessä on vahinko, mutta tuore korpraaliluutnantti kantaa titteliään uljaasti seikkailuillaan. Pulmia tulee eteen väistämättä, mutta kekseliääksi käyvä Ludi ratkaisee ne kerran jos toisenkin. Miten päättyy Ludi Ludinskin sotaretki?Kalervo Reponen (1894–1953) oli suomalainen opettaja ja kirjailija. Reponen julkaisi erityisesti sota- ja seikkailukertomuksia, jotka perustuivat hänen omiin kokemuksiinsa Suomen sodissa.
- E-bog
- 59,99 kr.
-
40,99 kr. Elämä, kuolema ja rakkaus.Aviopari Laura ja Olli ovat kierrelleet Keski-Eurooppaa pari viikkoa, ja nyt he ajelevat Ranskassa. Mukana on Ritu, jonka kaksikko on napannut kyytiinsä liftaamasta. Onneksi onkin Ritu, sillä tämä pehmentää Lauran ja Ollin välille syntynyttä hiljaisuutta, joka juontaa juurensa hankaliin väleihin. Eivät he halua erota, eivätkä ole toisiinsa kyllästyneitä, mutta jokin on eri tavalla kuin ennen. Rempseä Ritu piristää matkaa ja keksii puhuttavaa.Kun pieni koiranpentu puraisee Lauraa leirintäalueella Pariisin lähellä, ei se vaikuta kovin isolta asialta. Mutta sitten, jo Suomeen palattuaan, Olli lukee lehdestä, että Ranskassa on todettu rabies-tapauksia. Ei kai vain Lauran huonovointisuus voi johtua vesikauhusta? Hänet on saatava lääkäriin, ja äkkiä! Pelkoa eivät helpota huonot uutiset, jotka Laura ja Olli saavat kuulla. Voiko elämä kääntyä päälaelleen näin äkkiä? Jääkö heidän rakkaustarinansa yllättäen kesken? Vai voiko kaiken vielä korjata?Nimimerkki Eeva Raidon takana on kirjailija Kari Nenonen (1949–2006). Nenonen on erityisen tunnettu fantasian ja scifin kirjoittajana, mutta uransa alkupuolella hän kirjoitti myös romanttisia tarinoita Kolmiokirjalle.
- E-bog
- 40,99 kr.
-
59,99 kr. Yllätyksellinen perintösotku ripauksella romantiikkaa!Iina ja hänen tyttärensä Amelia ovat menettäneet paljon: Amelian isä on kuollut. Surun keskellä äiti ja tytär lähtevät katsomaan mystistä Varhalassa sijaitsevaa huvilaa, jonne Iina on tuntemattomasta syystä kutsuttu. Jokin matkalla saa Iinan kuitenkin pois tolaltaan – Iinasta tuntuu aivan kuin hänen kuolleen miehensä henki asuttaisi kartanoa.Myös Matias kärsii menetyksen tunteesta: hänen rakkautensa avopuoliso Marianneen on hiipumassa naisen kummallisen käyttäytymisen vuoksi. Mariannelle on kehittynyt varsinainen pakkomielle Matiaksen tädin perintötalosta – samasta talosta, johon Iina on saanut salaperäisen kutsun. Pakkomielle on vasta alkua kummallisille yhteensattumille Iinan ja Matiaksen elämässä.Mistä koko perintötalosotkussa onkaan kyse? Ja voiko sattuma saattaa yhteen kaksi yksinäistä?Kirjailija Emma Rannan romanttiset tarinat syntyvät neulomisen ja kirpputorilöytöjen bongailun lomassa. Häntä kiehtovat Suomen kesäiset pikkupaikkakunnat, vehreät metsät sekä vanhat hautausmaat.
- E-bog
- 59,99 kr.
-
74,99 kr. Kuka oli Flóra Bartha Paasonen, ja mikä on hänen tarinansa?Eräänä päivänä 18-vuotias unkarilaistyttö Flóra Bartha tapaa suomalaisen everstin Aladár Paasosen. He rakastuvat ja menevät naimisiin 1938. Pian nuorenparin elämä kuitenkin järkkyy. Sota vyöryy voimalla koko maailman ylle, ja Aladár lähtee tiedustelujohtajan ratkaisevan tärkeään rooliin Mannerheimin luotetuksi apulaiseksi. Aladár katoaa salaisiin toimiinsa, ja Flóran on yksin pidettävä perheensä turvassa. On oltava näkymätön, jotta ei kiinnittäisi ylimääräistä huomiota, ja pysyttävä piilossa, jotta ei joutuisi vaaraan. Mutta kun sota loppuu, ovatko Flóra ja Aladár perheineen vapaita elämään kuten kaikki muut?Vuosikymmeniä myöhemmin jo lähes yhdeksänkymmenen vuoden ikään ehtinyt Flóra on vihdoin valmis kertomaan tarinansa. Tässä muistelmassa Flóra avautuu rakkaudesta, sodan polttavimmista hetkistä, ystävyydestä, pelosta, vaarasta, suomalaisesta taisteluntahdosta sekä kriiseistä ja niiden ylitsepääsemisestä. Kirja vie Ruotsista Sveitsiin ja Saksasta Yhdysvaltoihin, Presidentinlinnasta perhe-elämän keskelle ja monien hämmästyttävien tapahtumien ytimeen. Tämä on Flóran uskomaton tarina, hänen itsensä kertomana.Johanna Parikka Altenstedt (s. 1963) on suomalainen toimittaja ja kirjailija. Hän on työskennellyt muun muassa Aamulehdessä, Ylellä ja Ruotsin radiossa. Parikka Altenstedt on aiemmin julkaissut kirjan operaatio Stella Polariksesta.
- E-bog
- 74,99 kr.
-
59,99 kr. Kuka tekee oikean valinnan?Sairaanhoitaja Aamu on töiden lomassa rakastunut lääkäri Juhanaan. Valitettavasti vain Juhanalla on jo naisystävä, Kiira, joka hänkin työskentelee samassa sairaalassa. Aamun on siis pidettävä tunteensa visusti salassa ja toivottava, että hän joskus löytää jonkun muun, josta pitää yhtä paljon kuin Juhanasta...Mutta kun esille nousee epäilyksiä, että Juhana olisi epäonnistunut leikkausta suorittaessaan, kaikki muuttuu. Kiira kääntää selkänsä huonoon maineeseen joutuneelle miehelle, ja Aamu näkee tilaisuutensa tulleen. Jos hän vain saisi Juhanan maineen puhdistettua, mies varmasti näkisi hänet uudessa valossa! Kaikki meneekin ensin hyvin, mutta sitten Juhana pilaa romanttiset haaveet – mies kun ei tiedä, palatako Kiiran luo vai pysyä Aamun kanssa. Jotenkin tilanne täytyy ratkaista, mutta mistä tietää, tekeekö sydän oikean päätöksen?Johanna Salo on suomalainen kirjailija, joka on kirjoittanut ihania romanttisia tarinoita.
- E-bog
- 59,99 kr.
-
59,99 kr. Ylpeyttä ja ennakkoluuloja sairaalaympäristössä!Jonne ja Iines työskentelevät terveydenhoitoalalla, Jonne lääkärinä ja Iines sairaanhoitajana. Kumpikin päätyy tekemään sijaisuutta Kultakummun lepokodissa, mutta auvoisesta ympäristöstä huolimatta Jonnen ja Iineksen yhteistyö on täynnä väärinymmärryksiä. Menneisyyden menetykset ovat tehneet molemmista omaan kuoreensa vetäytyviä persoonia, joiden kohtaamisesta ei kitkaa puutu.Loputtomasti Jonne ja Iines eivät kuitenkaan voi jatkaa kinaamista ja maailmasta vetäytymistä. Ei ainakaan, jos eräällä nokkelalla pikkutytöllä ja herttaisella vanhalla neidillä on asiaan jotain sanomista...Kirjailija Emma Rannan romanttiset tarinat syntyvät neulomisen ja kirpputorilöytöjen bongailun lomassa. Häntä kiehtovat Suomen kesäiset pikkupaikkakunnat, vehreät metsät sekä vanhat hautausmaat.
- E-bog
- 59,99 kr.
-
59,99 kr. Pienin askelin suoraan sydämeen saakka.Pieni tyttö kävelee ulkona myöhäiseen aikaan. Tytön nimi on Helmi, ja pian hän muuttaa kahden ihmisen elämän ihan kokonaan.Sairaankuljettaja Rosannalla ja sairaalateologi Valtterilla on yhteinen tavoite. He haluavat, että Helmillä on kaikki hyvin, tyttö saa kaiken mitä tarvitsee, eikä enää joudu yksin ulos myöhään illalla. Mutta tytön taustoja selvittäessään sekä Rosanna että Valtteri joutuvat kohtaamaan niin odottamattomia kysymyksiä kuin epämiellyttäviä vastauksia. Yhdessä vietetty aika herättää myös tunteita, jotka tuntuvat vain vahvistuvan. Ja kun tapahtumat alkavat vyöryä eteenpäin, on Rosannan ja Valtterin turvauduttava toisiinsa etsiessään ratkaisuja Helmin tulevaisuuden turvaamiseksi.Kirjailija Emma Rannan romanttiset tarinat syntyvät neulomisen ja kirpputorilöytöjen bongailun lomassa. Häntä kiehtovat Suomen kesäiset pikkupaikkakunnat, vehreät metsät sekä vanhat hautausmaat.
- E-bog
- 59,99 kr.
-
59,99 kr. Uusi lääkäri ja salaperäinen potilas panevat Sannan pään pyörälle.Sanna työskentelee traumapoliklinikalla, jossa kiireestä ja uupumuksesta on tullut arkista. Onneksi osaston lääkärivajetta saapuu pian paikkaamaan Santeri, joka ei ole ollenkaan hullumman näköinen. Paha vain, että Sanna on jo parisuhteessa ja hänen puolisonsa Joona on mustasukkaista sorttia.Vaikka Sannan työ on tärkeää, on nainen aina tuntenut itsensä vähäpätöiseksi. Osansa tässä on kauniilla ja menestyvällä isosiskolla Violalla, jonka varjoon on ollut helppo jäädä. Erään työvuoronsa aikana Sanna kuitenkin järkyttyy sydänjuuriaan myöten, kun traumapolille kiidätetään verinen nainen, joka näyttää aivan Violalta. Sanna hätääntyy mutta huomaa pian, että nainen ei yhdennäköisyydestä huolimatta ole Viola. Mutta jokin yhteys Sannan isosiskolla ja tuntemattomalla naispotilaalla on... Kuka tämä on? Ja miksi ihmeessä myös Santeri on erikoisen kiinnostunut salaperäisestä potilaasta?Kirjailija Emma Rannan romanttiset tarinat syntyvät neulomisen ja kirpputorilöytöjen bongailun lomassa. Häntä kiehtovat Suomen kesäiset pikkupaikkakunnat, vehreät metsät sekä vanhat hautausmaat.
- E-bog
- 59,99 kr.
-
59,99 kr. Raivostuttavan ihana vuokralainen.Kun Ninnin äiti saa perinnöksi isotätinsä erityislaatuisen talon, tämä päättää laittaa vahingon kietämään ja lahjoittaa talon Ninnille. Ja mikä onni, sillä pian Ninni tajuaa olevansa aivan talon lumoissa. Sehän on vallan ihastuttava!Ihastuttavassa talossa on kuitenkin yksi ongelma: sen vuokralainen. Mies ei suostu muuttamaan pois, eikä Ninni voi tätä häätääkään. Tilanne piinaa Ninniä. Miksei talonvaltaaja suostu lähtemään hyvän sään aikana? Onhan mies toki kiehtova, eikä pöllömmän näköinenkään... Mutta Ninnillä on jo kumppani. Ja niin on salaperäisellä vuokralaisellakin. Silti Ninni huomaa ajattelevansa miestä päivä päivältä enemmän.Kirjailija Emma Rannan romanttiset tarinat syntyvät neulomisen ja kirpputorilöytöjen bongailun lomassa. Häntä kiehtovat Suomen kesäiset pikkupaikkakunnat, vehreät metsät sekä vanhat hautausmaat.
- E-bog
- 59,99 kr.
-
59,99 kr. Uuden elämän aarteita.Tuulian mies on löytänyt uuden naisen. Onneksi koko elämä ei täysin romahda, sillä vaikka kaikki muu menee erossa, lapsensa Tuulia saa pitää. Muuta ajateltavaa tarjoaa myös Tuulian tuore hankinta, siirtolapuutarhamökki, joka vaikuttaa kätkevän salaisuuksia...Auvoisesta oleskelusta ja puutarhanhoidosta ei tosin ole tietoakaan, sillä mökillä riittää kiinnostuneita katselijoita enemmän kuin tarpeeksi. Mitä kaikki oikein haluavat? Kun paljastuu, että mökki kätkee yllättäen ihka oikean aarteen, alkaa Tuulian ympärillä pörrätä myös useampi uusi mies. Mutta onko heistä kukaan kiinnostunut Tuuliasta itsestään?Kirjailija Emma Rannan romanttiset tarinat syntyvät neulomisen ja kirpputorilöytöjen bongailun lomassa. Häntä kiehtovat Suomen kesäiset pikkupaikkakunnat, vehreät metsät sekä vanhat hautausmaat.
- E-bog
- 59,99 kr.
-
74,99 kr. Hilla totuttelee äitiyteen, ja Hanna yrittää valita miehistä parhaimman.Hanna pitää Roomasta ja siellä tekemästään projektityöstä. Nyt kutsuu kuitenkin Suomi, sillä Hillan tyttären ristiäiset lähestyvät ja Hannasta on tulossa parhaan ystävänsä esikoisen kummi. On haikeaa jättää Rooman aurinkoinen arki taakse, mutta onneksi kotona odottavat tuttu työ kirjastossa ja kuuma palomies. Hanna ei ole kuitenkaan varma, mihin suuntaan tahtoo elämänsä vievän. Asiaa ei ainakaan helpota se, että palomiehen lisäksi kuvioissa pyörii äkkiä kolme miestä lisää!Hilla totuttelee uuteen elämäänsä äitinä. Miten ihana pieni tytär onkaan! Mutta vaikka Hillan mies Harri on uudesta tulokkaasta aivan yhtä lumoutunut, on tämä aina vain vähemmän kotona. Harrin bändin tekemä läpimurto vie miehen mennessään, ja Hilla yrittää pärjätä yksin huonosti nukkuvan vauvan kanssa. Kestääkö avioliitto uudenlaisen arjen? Onneksi Hillalla on kuitenkin Hanna, jolle hän voi purkaa sydäntään.Ulla-Mari Kivi (s. 1960) on suomalainen kirjailija, joka työskentelee Alavieskan kirjastotoimenjohtajana. Kivi on kirjoittanut romaaneja, novelleja ja näytelmiä.
- E-bog
- 74,99 kr.