Filter
Filter
Sorter efterSorter Nyeste
  • af Janne Kuusi
    73,99 kr.

    Ajasta aikaan -trilogian toinen osa keskittyy kuvaamaan kahden eri ikäisen naisen erilaisia mutta toisiinsa kietoutuvia elämänvaiheita.Aune Kaskivuori syntyy Helsingissä vuonna 1923 ja elää nuoruutensa toisen maailmansodan myrskyissä. Hän joutuu tekemään jo nuorena vaikeita valintoja ja kohtaa pahuuden silmästä silmään. Hän kuljettaa sotalapsia Ruotsiin ja on mukana Lapin sodan kauhuissa. Sodan jälkeen Aune ei osaa muuta kuin kivettää itsensä, kunnes keski-ikä tuo mukanaan uudet tuulet. Onko silloin kuitenkin jo myöhäistä?Maarit Berner syntyy 1954 Länsi-Saksassa ja opiskelee Suomessa. Hänestä tulee idealistinen radikaalivasemmistolainen, mutta muutto Itä-Berliiniin ja kohtaaminen Stasin kanssa avaa hänen silmänsä reaalisosialismin todellisuudelle.Molempia naisia yhdistää vastavirtaan kauhominen ja ulkopuolisuuden tunne. Pääseekö siitä koskaan eroon, edes iän ja itsetuntemuksen karttuessa?Ajasta aikaan -romaanitrilogia kattaa koko Suomen itsenäisyyden ajan Kaskivuoren laajan suvun tarinan kautta. Lukijan vahvasti otteessaan pitävä sarja herättää samalla ajatuksia suomalaisen yhteiskunnan ja luonteen synnystä.Janne Kuusi (s. 1954) on suomalainen kirjailija, käsikirjoittaja ja elokuvaohjaaja. Kuusi on toiminut myös opettajana mm. Taideteollisessa korkeakoulussa, Teatterikorkeakoulussa ja Tampereen yliopistossa.

  • af Kari Nenonen
    58,99 kr.

    Kuuden pelottavan kauhunovellin kokoelma ihanan hirveältä 80-luvulta.Ruumisarkkujen kysyntä nousee räjähdysmaisesti, mutta hautajaisia ei järjestetä sen enempää kuin ennenkään. Helsinkiläinen juppipariskunta joutuu auto-onnettomuuteen matkalla Pohjois-Karjalaan ja kokee korpikauhua hirveimmillään. Herman Blindlemon hautoo kaunaa vaimonsa uskottomuudesta yli 170 vuotta, ja näkee samalla etäältä kaikkien maapallon uhkakuvien toteutuvan. Mies hankkii lemmikikseen myrkkyhämähäkin ja alkaa tuntea outoa vetoa siihen. Perhe pakenee videotronikypärien mahdollistamaan unelmaelämään mutanttien ahmiessa kaduilla lasten ruumiita.Suomalaisen kauhun kuninkaan Kari Nenosen novelleista ei toimintaa ja raakoja käänteitä puutu. Zombeja, vampyyrejä, noitia, scifiä: taattua kasarikauhua!Suomen Mr. Kauhunakin tunnettu Kari Nenonen (1949–2006) on suomalaisen scifi- ja kauhukirjallisuuden suurimpia nimiä. Nenonen oli tuottoisa kirjoittaja, joka romaanien lisäksi kirjoitti muun muassa Jerry Cotton -rikoslukemistoa.

  • af Laura Kallio
    Fra 44,99 kr.

    Kun rakkaus ja petos kulkevat samoja polkuja.Opiskelijabileissä rakastuneet Maria ja Hannu olivat pitkään onnellisia yhdessä. Nyt Hannun tunteet ovat kylmenneet, ja hän jättää Marian kylmästi ja tylysti. Maria ei enää halua avata sydäntään rakkaudelle varauksetta, on parempi pitää suhteet kevyinä kuin pettyä uudelleen. Niinpä Maria leikkii rakkaudella ilman sitoumuksia ja saa erään suloisen yön verran lohtua kiehtovalta Joelilta. Hetken kaikki on taas paremmin. Mutta kun Hannu keksii keinon loukata Mariaa taas, eronkin jälkeen, tämä ryhtyy suunnittelemaan kostoa. Yhden yön jutun herättämät tunteet on työnnettävä syrjään. Salaperäinen Joel astuu kuitenkin uudelleen Marian polulle, ja tapahtumat saavat uuden käänteen.Laura Kallio on paljon ihastuttavia romanttisia tarinoita kirjoittanut kirjailija.

  • af Kirsti Ellilä
    Fra 73,99 kr.

    Miten selvitä oman lapsen kuolemasta?Saara on nainen, joka on kokenut asioista hirveimmän: hän on joutunut hyvästelemään oman lapsensa. Suru vie Saaran mukanaan. Naru-tytär ei koskaan enää laulaisi koulun juhlasalissa. Naru ei koskaan enää kokisi sitä, kun vuodenajat vaihtuvat. Kaipaus on kuin trooppinen loinen: se jäytää Saaraa hitaasti sisältä. Saara ei kuitenkaan ole ainoa, joka on kokenut suuria menetyksiä. Kun hän sitä vähiten odottaa, hänen tiensä risteää toisten surevien kanssa.Kaivatut on koskettava romaani kaipauksesta ja surusta. Kirsti Ellilä (s. 1958) on suomalainen kirjailija, joka tunnetaan parhaiten lasten- ja nuortenkirjallisuudesta, kuten Emma-kirjasarjasta. Ellilä on kuitenkin julkaissut monipuolisesti myös aikuisten proosaa sekä näytelmiä. Hän on valmistunut filosofian maisteriksi Turun yliopistosta pääaineenaan uskontotiede.

  • af Virpi Anders
    44,99 kr.

    Menneisyyden traumoja ja vaikeita valintoja.Ilona Saares on pidetty hoitaja vanhustenosastolla. Työssään viihtyvä nainen on ystävystynyt muistisairaan Jenny-rouvan kanssa ja kuuntelee mielellään tämän tarinoita vanhoista ajoista. Niinpä rouvan kuolema koskettaa paitsi hänen läheisiään, myös Ilonaa. Vaikka osastolla on totuttu menetyksiin, tämä tuntuu erityisen raskaalta.Töistä kotiin tullessaan Ilona saa miesystävänsä rysän päältä kiinni pettämisestä. Eron myötä elämä menee uusiksi, ja määräaikainen työ osastollakin päättyy pian. Yllättäen Jenny-rouvan tytär ottaa Ilonaan yhteyttä ja tarjoaa työtä poikansa perheessä. Mikä onnenpotku! Maisemanvaihdos saa Ilonan ajatukset pois erosta, ja isoisoäitinsä mukaan nimetty Jenny-tyttö hurmaa Ilonan heti. Pian hän saa kuitenkin huomata, ettei kaikki ole kohdallaan. Perhettä vuosia sitten kohdannut onnettomuus kummittelee edelleen arjen taustalla, ja etenkin perheen äiti Laura käyttäytyy omituisesti. Mitä onnettomuuspäivänä oikeasti tapahtui?Virpi Anders kirjoittaa jännittäviä romanttisia romaaneja, jotka yhdistelevät rikosmysteereitä ja romantiikkaa vetävällä tavalla.

  • af Tenho Pimiä
    73,99 kr.

    Kuinka tieteilijät valjastettiin suomalaistamispolitiikan käyttöön jatkosodassa?Jatkosodassa vallatut Itä-Karjalan alueet nostivat esiin polttavan kysymyksen: miten valtauksia voitiin pitää oikeutettuina? Presidentti Ryti oli käynnistänyt jo ennen hyökkäystä tiedehankkeen, jossa tunnetut tutkijat aina maantieteen professori Väinö Auerista alkaen selvittivät, miksi Itä-Karjala ei kuulu Neuvostoliittoon, vaan ehdottomasti Suomeen. Mukana oli kuuluisia nimiä tutkija Kustaa Vilkunasta kirjailija Olavi Paavolaiseen ja Yrjö Jylhään, ja perusteluja etsittiin niin etnografiasta kuin kalevalaisesta runoudestakin. Jatkosodassa uusille alueille itään lähetettiin niin sanottu humanistinen tutkijapartio, joka keräsi taidetta, museoesineistöä ja erityisesti ikoneita, joita tuotiin runsain mitoin vanhan rajan takaa. Mutta kuinka luotettavia poliittisen koneiston tuottamat tutkimukset oikeastaan olivat?Yllättävä tietoteos perustuu kirjailijan väitöstutkimukseen ja kertoo tutkijoiden kiehtovasta työstä valloitetussa Itä-Karjalassa.Tenho Pimiä (s. 1970) on suomalainen tutkija ja tietokirjailija, joka on julkaissut useita sota-aikaa, sotahistoriaa ja tutkijoiden työtä käsitteleviä teoksia.

  • af Aili Somersalo
    58,99 kr.

    Petoksia 1930-luvun kesäparatiisissa.Magda ilmoittaa sukulaisilleen menneensä kihloihin Jaan van Honen -nimisen miehen kanssa. Uutinen tulee yllätyksenä, mutta miellyttävänä sellaisena. Pian nuoripari suuntaa kesänviettoon hulppealle huvilalle, ja romanttisissa maisemissa idylli on taattu. Taustalla on kuitenkin aivan erilainen suunnitelma. Jaan ei ole Magdan sulhanen ensinkään, vaan tämän ystävättären, Tainan, rakastettu. Sairaana oleva Taina toivoo saavansa viettää aikaa Jaanin kanssa, ja Magda haluaa auttaa ystäväänsä. Niinpä hän punoo kihlausjuonen, hankkii ystävysten käyttöön viehättävän järvenrantahuvilan, ja rento kesänvietto voi alkaa.Suloiseen suveen saapuu kuitenkin varjoja, kun Magda ja Jaan esittävät kihlajaisnäytelmäänsä. Onko Taina mustasukkainen? Kestääkö ystävyys, kun totuutta piilotellaan? Huvilalla tapahtuvat varkaudet eivät paranna tunnelmaa, ja epäilys hiipii itse kunkin mieleen. Kuka on syyllinen, entä kuka pettää ja kenet?Aili Somersalo (1887–1957) oli rakastettu suomalainen kirjailija ja kääntäjä, jonka laajaan tuotantoon kuuluu satuja sekä romaaneita niin nuorille kuin aikuisille. Somersalo sai Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon kahdesti, vuosina 1951 ja 1956, ja Topelius-palkinnon vuonna 1952.

  • af Janne Kuusi
    73,99 kr.

    Ajasta aikaan -trilogian kolmannessa osassa pohditaan Suomea 1960- ja 2010-luvulla. Mikä on muuttunut?Nuoren Simo Peltosen perhe hajoaa 1960-luvun Helsingissä, ja hänet lähetetään poikakotiin Itä-Suomeen. Väkivallalla ylläpidetty kuri saa Simon karkaamaan, mutta mihin hän voisi mennä, kun entisestä ei ole enää mitään jäljellä?2014 kirkkoherra Kai Kaskivuorelle paljastuu, että hänen vaimonsa on elänyt kaksoiselämää. Kaskivuori joutuu kyseenalaistamaan koko avioliittonsa, ja syvälle haudattu menneisyys nousee jälleen eloon. Onko mikään ollut totta, ja mitä olisi voinut tai pitänyt tehdä toisin?Vavahduttavan trilogian päätösosa tuo Kaskivuorten tarinan 2010-luvulle, johdattaen lukijan pohtimaan suomalaisen kansanluonteen syntyä.Ajasta aikaan -romaanitrilogia kattaa koko Suomen itsenäisyyden ajan Kaskivuoren laajan suvun tarinan kautta. Lukijan vahvasti otteessaan pitävä sarja herättää samalla ajatuksia suomalaisen yhteiskunnan ja luonteen synnystä.Janne Kuusi (s. 1954) on suomalainen kirjailija, käsikirjoittaja ja elokuvaohjaaja. Kuusi on toiminut myös opettajana mm. Taideteollisessa korkeakoulussa, Teatterikorkeakoulussa ja Tampereen yliopistossa.

  • af Virpi Anders
    44,99 kr.

    Kestääkö rakkaus menneisyyden tragediat, jotka tunkeutuvat nykyhetkeen?Kun avomies Tapsan holtiton rahankäyttö ja välinpitämätön asenne johtavat häätöön yhteisestä kämpästä, Henriikalle riittää. Hänhän ei tuollaisen miehen kanssa aio loppuelämäänsä viettää! Maisemanvaihto ja muutto omaan asuntoon tuovat kaivattua vapautta, mutta naapurin kummallinen mies hieman ihmetyttää. Hulppeassa talossa asuva komea Jeremias on kuin satuprinssi, kohtelias ja hurmaavakin. Mutta miksi ihmeessä hän ei koskaan poistu kotipihaansa kauemmas? Mies itse kertoo kärsivänsä julkisten paikkojen pelosta, mutta onko siinä koko totuus?Kuullessaan Jeremiaan perhettä kohdanneesta tragediasta Henriikka alkaa hahmottaa tilannetta paremmin. Hän palaa halusta auttaa miestä, mutta tehtävä osoittautuu vaativaksi. Millaiset kauhut todella vaanivat Jeremiasta tämän kodin ulkopuolella? Selviävätkö salaisuudet, ennen kuin joku muu joutuu vaaraan?Virpi Anders kirjoittaa jännittäviä romaaneja, jotka yhdistelevät rikosmysteereitä ja romantiikkaa.

  • af Tuure Vierros
    73,99 kr.

    Jännittävä kolmas osa kiehtovalle sukusaagalle.Eletään vuosia 1917 ja 1918. Suomi on sisällissodasssa. Sota vaikuttaa myös Rödbäckin sukuun – toisiin enemmän ja toisiin vähemmän. Amerikassa asuvalle Vihtori Rödbäckille sota jää etäisemmäksi kuin Suomessa asuville suvun jäsenille. Iäkäs Serafia Rödbäck seuraa kauhulla, kuinka kansa jakautuu kahtia punaisiin ja valkoisiin ja kuinka entiset naapurit ovat valmiita tappamaan toisensa. Vaan ketkä Rödbäckin suvun jäsenistä selviävät sodan vuosista hengissä?Rödbäckin suvusta kertovan sukusaagan edelliset osat ovat Taivaassa torpan maa sekä Kultasantainen raitti.Yksi suku, monta tarinaa. Rödbäckin suku kertoo jännittävällä tavalla Suomen historiasta yhden suvun kautta. Mitä tapahtui nälkävuosina? Millaista oli amerikansuomalaisten elämä 1800-luvun lopulla? Miten sisällissota vaikutti tavalliseen suomalaiseen sukuun?Tuure Vierros (1927–2012) oli suomalainen historian ja yhteiskuntaopin opettaja ja kirjailija. Hän oli kotoisin Kankaanpäästä ja teki pitkän uran opettajana eri paikkakunnilla. Vierros julkaisi lukuisia historiallisia romaaneja ja oppikirjoja ja myös näytelmiä ja esseitä.

  • af Juha Siro
    73,99 kr.

    Tuomas on tunnettu ja ihailtu muusikko, kahdesti eronnut. Hänen tähtensä kirkkain loisto alkaa jo himmetä. Maria on nuori, Los Angelesissakin mallin uraa kokeillut kaunotar, joka ajelehtii elämässään tapahtumasta toiseen. Kuuluisuuden osoittama huomio hivelee Mariaa, ja Tuomas taas saa elinvoimaa nuorelta rakkaaltaan. Suhde on kuitenkin epäilysten ja epäluottamuksen täyttämä. Kumpi on vilpitön, vai onko kumpikaan?Romaani tutkii nykyajan ihmisen identiteettiä, menneisyyden painolastien vaikutusta nykyhetkeen ja onnen mahdollisuuteen.Juha Siro (s. 1951) on tamperelainen kirjailija, runoilija ja kirjallisuuskriitikko. Hän on julkaissut runokokoelmia, aforismikokoelman, romaaneja ja lastenkirjan. Siro on palkittu mm. Suomen kirjailijaliiton esikoispalkinnolla ja useilla Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnoilla. Hän kirjoittaa kritiikkejä mm. Aamulehteen ja pitää kulttuuriblogia Mitä tapahtuu todella.

  • af Viljo Kojo
    58,99 kr.

    Mielikuvituksen lentoa karjalaisista syrjäkylistä, unenomaista fantasiaa ja erikoisia ihmiskohtaloita!Pikkukylän poika on ihastunut Mariin, mutta tyttöäpä tavoittelee toinenkin mies. Vanhapiika Manta viettelee kylän nuoret pojat yksi kerrallaan. Ja parantaja Tiitus on huolissaan tyttärestään, joka on varttumassa kauniiksi naiseksi sekä isänsä murheeksi että ylpeydeksi. Katkelmat muodostavat mielenkiintoisen, elämän koko kirjon ja kiron kattavan kertomuskudelman, joka maistuu unenomaiselta.Anekdootteja Karjalan asukkaiden intohimoista, toiveista ja salaisuuksista. Lyhyet kertomukset tempaavat mukaansa menneisiin syrjäkylien asukkaiden elämiin, yhtä värikkäisiin kuin rikkaisiinkin.Viljo Kojo (1891 - 1966) oli tuottelias suomalainen kirjailija, toimittaja ja monipuolinen kuvataiteilija. Hän syntyi Laatokan rannalla Kaukolassa ja kirjoitti monia karjalaisaiheisia romaaneja. Niiden lisäksi Kojo julkaisi boheemiromaaneja ja runoja, ja kuvataiteilijana hän kuului ekspressionistiseen Marraskuun ryhmään. Lisäksi Kojo työskenteli sanomalehtitoimittajana ja pilapiirtäjänä. Kojo sai valtion kirjallisuuspalkinnon kuudesti (1919 - 1957), Pro Finlandia -kunniamerkin (1948) ja Aleksis Kiven palkinnon (1949).

  • af Virve Sammalkorpi
    73,99 kr.

    Mukaansatempaava kuvaus mutkikkaasta äiti-tytär-suhteesta.Kirsikka ja Hanna, äiti ja tytär, kuin samasta puusta veistetty, mutta täysin erilaiset. 16-vuotias Hanna on perheen vastuunkantaja, kodin siistijä ja huolehtija. Kirsikka on boheemi juhlija, näyttävä ja näkyvä. Hän rakastaa ystäviään, ihastumisen huumaavaa tunnetta – ja hyviä juomia, jotka kihahtavat mukavasti päähän. Vielä joskus Kirsikka aikoo jättää harmaan Suomen taakseen ja lähteä sinne, minne oikeasti tuntuu kuuluvansa: palmujen katveeseen, värikkäille rannoille.Hanna yrittää pitää pakan koossa ja etsii samalla salaa sekä isäänsä että äitinsä äitiä. Mummu onkin löytynyt, mutta tämä ei olekaan haaveiden pullantuoksuinen mummu. Pullantuoksua ja kotoisaa kotia on kuitenkin tarjolla naapurin kivalla Valtterilla.Äidin ja tyttären katkeransuloinen matka seitsemän viikonlopun kautta kohti joulua jää takuulla mieleen.Virve Sammalkorpi (s. 1969) on suomalainen kirjailija, copywriter ja toimittaja. Hän on julkaissut lukuisia romaaneja ja antologioita. Sinkkuleikki oli ehdolla Helsingin Sanomien esikoisromaanipalkinnon saajaksi, ja Metsän keskellä maja oli Runeberg-palkintoehdokas. Paflagonian perilliset sai Savonia-kirjallisuuspalkinnon. Vapaa-aikanaan Sammalkorpi harrastaa palstaviljelyä ja jalkapalloa.

  • af Elina Pulli
    96,99 kr.

    Lämminhenkinen cozy crime -dekkari on samalla koskettava kertomus kamppailusta syöpää vastaan.Maaria Talasniemi on sairastunut rintasyöpään ja joutuu jäämään sairauslomalle työstään espoolaisessa päiväkodissa. Hän poikkeaa työpaikalleen toimittamaan lääkärintodistusta ja löytää päiväkodinjohtaja Elvin murhattuna työpöytänsä äärestä. Tapauksesta järkyttynyt Maaria alkaa tutkia surmaa lähes pakkomielteisesti. Raskaat syöpähoidot kun tarvitsevat jonkinlaista vastapainoa.Maarian yritykset ajatella myös kepeämpiä aiheita vievät hänet koko elämän kattavien aihepiirien vatvomiseen yhdessä perheen ja ystävien kanssa. Sisältöä elämään tuovat myös musiikki ja ihanien leipomusten loihtiminen. Hoitojen edetessä Maarian omat hiukset lähtevät, mutta pystyykö hän selvittämään murhaajan ja mitä tukkasurma oikeasti tarkoittaa?Tukkasurma on Elina Pullin leppoisa rikosromaani, jossa yhdistyvät kirjailijan omakohtainen rintasyöpätarina ja fiktiivinen murhatutkimus.Elina Pulli (s. 1964) on suomalainen kirjailija ja kulttuuripalveluiden erityisasiantuntija. Hän on kirjoittanut lastenkirjallisuutta ja aikuisille suunnattua viihdekirjallisuutta. Pulli on myös käsikirjoittanut liikuntaleikkejä televisioon ja tehnyt lastenlaulusanoituksia. Lavarunoutta hän esittää nimellä Pulina Elli.

  • af Janne Kuusi
    96,99 kr.

    Historiallisen trilogian kiehtova avausosa tempaa lukijan mukaansa vuosien 1916 ja 1944 väliselle aikajänteelle.Tarinan keskiössä on Kaskivuoren suku sekä sisällissodan jälkimainingeissa Neuvosto-Venäjälle kaksospoikineen pakeneva torppariperheen tytär Silja Peltonen. Kaskivuoren mahtisuvun ja Peltosten kohtalot kietoutuvat monilla tavoin yhteen, ja hiljalleen keriytyy auki tarina täynnä sekä kauneutta että kauhua. Miksi karvas totuus korvataan niin usein miellyttävällä valheella?Silmästä silmään on mukaansatempaava lukuromaani, joka kysyy samalla kiperiä kysymyksiä suomalaisuuden historiasta ja luonteesta. Tarinan vahvat henkilöhahmot ja kiehtova sisäinen maailma pitävät lukijan tiukasti otteessaan.Ajasta aikaan -romaanitrilogia kattaa koko Suomen itsenäisyyden ajan Kaskivuoren laajan suvun tarinan kautta. Lukijan vahvasti otteessaan pitävä sarja herättää samalla ajatuksia suomalaisen yhteiskunnan ja luonteen synnystä.Janne Kuusi (s. 1954) on suomalainen kirjailija, käsikirjoittaja ja elokuvaohjaaja. Kuusi on toiminut myös opettajana mm. Taideteollisessa korkeakoulussa, Teatterikorkeakoulussa ja Tampereen yliopistossa.

  • af Viljo Kojo
    73,99 kr.

    Ilomaan tilaa hallitsee ylpeä Hasarin suku, jonka patriarkka Sippo Hasari voi vain seurata jälkikasvunsa edesottamuksia ja todeta oman ikääntymisensä. Kaksospojista kiivaampi, Aaro, joutuu taposta kuritushuoneeseen. Selma-tytär taas tulee raskaaksi avioliiton ulkopuolella eikä haluaisi mennä naimisiin lapsen isän kanssa, jota ei rakasta. Aaron ja Selman veli Päiviö joutuu kärsimään sisarustensa teoista, sillä hänen mielitiettynsä vanhemmat laskevat perheen synnit hänenkin viakseen. Ilomaan talo seisoo kaikista myrskyistä huolimatta mäellään ja on valmis vastaanottamaan seuraavankin sukupolven.Karjalaisen mielenmaiseman tulkkina tunnettu Viljo Kojo avaa teoksessa ikkunan 1930-luvun Suomeen yhden suvun vaiheiden kautta.Viljo Kojo (1891 - 1966) oli tuottelias suomalainen kirjailija, toimittaja ja monipuolinen kuvataiteilija. Hän syntyi Laatokan rannalla Kaukolassa ja kirjoittikin karjalaisaiheisia romaaneja. Niiden lisäksi Kojo julkaisi boheemiromaaneja ja runoja, ja kuvataiteilijana hän kuului ekspressionistiseen Marraskuun ryhmään. Lisäksi Kojo työskenteli sanomalehtitoimittajana ja pilapiirtäjänä.Kojo sai valtion kirjallisuuspalkinnon kuudesti (1919 - 1957), Pro Finlandia -kunniamerkin (1948) ja Aleksis Kiven palkinnon (1949).

  • af Virve Sammalkorpi
    Fra 74,99 kr.

    Jännittävä sukellus pikkupaikkakunnan suhdekuvioihin.Terhi Bang on menestynyt helsinkiläinen kirjailija, joka suosiostaan huolimatta kärsii rajoittavasta viihdekirjailijan leimasta. Hän haluaisi näyttää, mihin pystyy, ja aikoo viettää kesän Pielavedellä maalaisidyllissä kirjoittamiseen keskittyen. Hän on päättänyt kirjoittaa uransa parhaan kirjan.Kaikki ei kuitenkaan suju kuin kuvitelmissa. Kylä ei olekaan niin unelias kuin Terhi oli kuvitellut, ja paikallisten ihmissuhdesolmut aiheuttavat kireitä tilanteita päivästä toiseen. Kapinoiva abityttö katoaa lakkiaisten jatkoilta, ja kesäkuussa sataa lunta. Pystyykö Terhi kirjoittamaan elämänsä romaanin?Virve Sammalkorpi (s. 1969) on suomalainen kirjailija, copywriter ja toimittaja. Hän on julkaissut lukuisia romaaneja ja antologioita. Sinkkuleikki oli ehdolla Helsingin Sanomien esikoisromaanipalkinnon saajaksi, ja Metsän keskellä maja oli Runeberg-palkintoehdokas. Paflagonian perilliset sai Savonia-kirjallisuuspalkinnon. Vapaa-aikanaan Sammalkorpi harrastaa palstaviljelyä ja jalkapalloa.

  • af Jorma Etto
    44,99 kr.

    Oletko tullut koskaan miettineeksi, että joulupukilla voisi olla kriisi? Kirjailija Jorma Eton käsiinsä saama päiväkirja paljastaa nyt, mitä pukki todellisuudessa ajattelee työstään – ja melkein kaikesta muustakin. Samalla selviää, miltä pukista tuntuu nähdä vuoden ensimmäiset toivomuskirjeet työpöydällään: tuskalliselta!Päiväkirjan muotoon kirjoitettu, nerokas satiiri valottaa joulupukin menneisyyttä ja nauraa Korvatunturilla lahjakrääsän perässä pyöriville turisteille.Jorma Etto (1931–2016) oli rovaniemeläinen toimittaja, kirjastonhoitaja sekä kirjailija.

  • af Tuija Lehtinen
    40,99 kr.

    Kartanoromantiikkaa 1870-luvun Suomesta.Koivumäen kartanon Henrik-isäntä on kuollut ja testamentannut koko omaisuutensa pojalleen. Häkellyttävän testamentista tekee se, ettei Henrik ole tavannut pikkukylän piian kanssa saamaansa Eeli-poikaa sitten tämän syntymän. Komea ja villi Eeli on kasvanut äitinsä kotikylässä koko elämänsä, kuvitellen isänsä unohtaneen hänet tyystin, ja uutinen kartanon herruudesta tulee hänelle täytenä yllätyksenä.Henrikin sisar, leskikenraalitar de Greer tyttärineen, ei todellakaan aio noin vain hyväksyä raisua maalaispoikaa kotinsa uudeksi isännäksi. Vähitellen mökin Eelistä kuitenkin sukeutuu herraskainen Elias, ja kauniit serkut alkavat kilvan tavoitella hänen suosiotaan. Sitten kartanoon saapuu kuitenkin Eelin kotikylästä pappilan sinisilmäinen Ulla...Kartano ja kolme morsianta on sykähdyttävä rakkaustarina, joka vie 1800-luvun Suomen maaseudulle ja kartanoihin. Tarina on julkaistu alun perin nimimerkillä Minna Skog.Seurapiirejä ja suuria tunteita on sarja ihastuttavia historiallisia rakkaustarinoita.Tuija Lehtinen (s. 1954) on rakastettu kirjailija, joka on tunnettu erityisesti nuortenkirjoistaan. Uransa alkuvuosina hän kirjoitti myös Kolmiokirjan romanttisia lukemistoja.

  • af Virpi Anders
    44,99 kr.

    Kuinka käy, kun entinen rakkauden ammattilainen etsii uutta onnea?Maaren on muuttanut elämänsä suuntaa ja auttaa nyt muita kovia kokeneita naisia Toivonkodissa. Hänellä on kuitenkin arkaluontoinen salaisuus: hän on toiminut nuorempana maksullisena seuralaisena. Menneisyyden kulkiessa kantapäillä sen oikean löytäminen ei ole helppoa – etenkään, kun viekas Ilja Tulenheimo Maarenin menneisyydestä haikailee tätä takaisin ja haluaisi vetää Maarenin takaisin kaikkiin vanhoihin kuvioihin. Voiko tosirakkaus piillä entisessä elämässä, vai onko aika suunnata katse aivan uusiin kuvioihin?Sinun lähelläsi on koukuttava ja kiihdyttävä rakkaustarina Maarenista, joka joutuu uudelleen tekemisiin pakkomielteisesti rakastuneen Iljan kanssa. Pääseekö nainen vihdoin eroon menneisyyden painolastista raivatakseen tilaa uudelle alulle?Virpi Anders kirjoittaa jännittäviä romaaneja, jotka yhdistelevät rikosmysteereitä ja romantiikkaa.

  • af Janne Kuusi
    96,99 kr.

    Satiirinen dystopiakuvaus talouskasvukiihkon ja äärikapitalismin seurauksistaMainostoimistossa raatava ja nopeaa elämää elävä Antti Kataja lipsahtaa voittojen tieltä häviäjäksi ja kokee totaalisen luokkaputoamisen. Ympäriltä katoavat niin perhe kuin urakin, mutta Katajan alamäki ei suinkaan pääty vielä siihen. Samaan aikaan Suomessa nousee valtaan äärikapitalistinen Vapaus-puolue, jonka arvoissa yritysten menestyminen ajaa inhimillisyyden ohi, ja pian Kataja saa kokea puolueen levittämän kylmän ideologian seuraukset myös omassa elämässään.Miten käy yksilölle ja koko kansakunnalle, kun kovat aatteet läpäisevät yhteiskunnan? Janne Kuusen esikoisromaani on jännittävä, humoristinen ja ajattelemaan herättävä tulevaisuudenkuva.Janne Kuusi (s. 1954) on suomalainen kirjailija, käsikirjoittaja ja elokuvaohjaaja. Häneltä on julkaistu kuusi romaania, uusimpana poliittinen satiiri 400 kekkosta. Elokuvista hänen tunnetuimpia töitään ovat mm. Kukkia ja sidontaa, Saippuaprinssi sekä Prix Italia -palkittu Boheemi elää -dokumentti Matti Pellonpäästä. Kuusi on toiminut myös opettajana mm. Taideteollisessa korkeakoulussa, Teatterikorkeakoulussa ja Tampereen yliopistossa.

  • af Pekka Mutanen
    Fra 73,99 kr.

    Pala sotahistoriaa, josta vaiettiin vuosikymmenten ajan.Erillinen Pataljoona 6 oli Inkerinmaalla muodostettu joukko, joka palveli ensin Saksan armeijan vartiointitehtävissä Saksan valtaamalla Neuvostoliiton alueella. Syksyllä 1943 ryhmä siirrettiin Suomeen, jossa se taisteli Suomen puolella jatkosodassa. Sodan päätyttyä Suomea puolustaneiden, pataljoonaan kuuluneiden inkeriläismiesten – Neuvostoliiton kansalaisten – oli kuitenkin välirauhansopimuksen mukaisesti palattava kotimaahansa. Osa palasi vapaaehtoisesti, osa pakeni Ruotsiin, ja osa vietiin Neuvostoliittoon pakkokeinoin. Siellä heitä odottivat kovat rangaistukset, vähimmillään 10 ja enimmillään 25 vuoden vankileirituomiot. Osa miehistä ei päässyt leireille saakka, vaan he katosivat kuin tuhka tuuleen.Vaiennetut sotilaat perustuu selviytyjien haastatteluihin. Se dokumentoi ajanjaksoa ja tapahtumia, joiden muisto on vielä nykypäivänäkin kipeä.Pekka Mutanen (1935–2015) oli suomalainen kirjailija ja toimittaja. Lapsuutensa Karjalassa asunut ja jatkosodan aikaan Suomeen perheensä kanssa evakuoitu Mutanen ehti elämänsä aikana asua Suomen lisäksi Virossa ja Neuvostoliitossa. Mutanen julkaisi niin tietokirjallisuutta, kertomuksia kuin runojakin. Hän toimi Karjala-kustantamon toimittajana sekä Karjalan kirjailijaliiton puheenjohtajana.

  • af Jussi Simola
    111,99 kr.

    Nuoren naisen murha vie hautaan monen haaveet.Vahva esikoisdekkari aloittaa vetävän rikossarjan helsinkiläisestä rikoskomisario Lara Hongasta.Nuori opiskelijanainen löytyy surmattuna asunnostaan Töölöstä. Murhassa on jotain kummallista, mutta johtolankoja ei juuri ole. Lara Honka ja hänen eripurainen tiiminsä saavat tapauksen selvitettäväksi. Piinallinen tutkinta juoksuttaa poliiseja pitkin Helsingin kantakaupunkia, ja kirjavasta jututettavien joukosta saa irti vain vesittyviä epäilyjä ja käsittämättömiäkin vihjeitä – ei kai kukaan voi oikeasti luulla kissaansa murhaajaksi? Juuri kun tutkinta on nytkähtämässä eteenpäin, kaikki kääntyykin päälaelleen. Murhattu nainen ei jää ainoaksi uhriksi. Miksi joku tappaa opiskelijatyttöjä?Rikos nostattaa Larassa pintaan hänen oman menneisyytensä haamut ja haudatut haaveet, eikä tutkinta päästä helpolla Laran aisaparia Eero Huuhkaakaan.Jussi Simola (s. 1971) on alun perin raumalainen yrittäjä ja kirjailija, joka on kotiutunut Helsinkiin. Kauppatieteiden opinnot veivät Simolan vuosiksi Englantiin ja Australiaan. Haudatut haaveet on hänen esikoisromaaninsa.

  • af Pia Oinonen
    Fra 58,99 kr.

    Romantiikkaa ja jännittäviä perhekuvioita.Katariina on nuori nainen, joka on elänyt vuosikaudet siinä luulossa, että hänen isänsä on kuollut. Eräänä tavallisena päivänä Katariinan äiti, arvostettu mallikoulun omistaja, kuitenkin paljastaa Katariinalle totuuden. Oikeasti Katariinan isä eli vielä pitkään ja tämä on kuollut vasta nyt. Katariinan elämään asia vaikuttaa erikoisella tavalla, Katariina nimittäin perii isänsä hotellin. Mutta sitä Katariina ei arvaa, että yllättävä perintö pistää hänen koko elämänsä – rakkauselämä mukaan lukien – täysin sekaisin...Rakkauden majatalo on ihastuttava rakkauskertomus Pia Oinoselta.Pia Oinonen on suomalainen kirjailija, joka on kirjoittanut erityisesti rakkauskertomuksia.

  • af Eeva Keski-Saari
    73,99 kr.

    Tällä retriitillä otetaan kaikki keinot käyttöön...Lilja on hukassa elämässään ja syyttää itseään isoisän kuolemasta auto-onnettomuudessa. Juuri oikealla hetkellä postiluukkuun tipahtaa mainos retriitistä Pohjois-Pohjanmaan syrjäkylällä. Kuinka ollakaan, siskosten Marian, Tiinan ja Annen pyörittämä retriitti on erikoistunut auttamaan naisia, jotka ovat kokeneet menetyksen eivätkä pääse elämässä eteenpäin. Lilja ilmoittautuu retriitille saman tien.Retriitin hoitoja ei voi syyttää monipuolisuuden puutteesta. Pian Liljan päivät täyttyvät haparoivista akvarellitöistä, hot joogasta ja enkelihoidoista. Paikan villeimmät metodit ovat jo liikaa, ja Lilja on jo valmis nostamaan kytkintä. Siskokset ehdottavat Liljalle kuitenkin vielä yhtä, kaikkein tehokkainta hoitomuotoa – siskosimulaattoria. Ei kai siitä mitään haittaakaan voi olla?Siskosimulaattori on huumoria pursuava romaani suurista elämänmuutoksista ja retriitistä, jossa piilee suuri mysteeri – koskaan ei voi olla varma, mihin päänsä pistää.Eeva Keski-Saari on kirjastoalan ammattilainen ja kirjailija. Hänen esikoisromaaninsa Siskosimulaattori julkaistiin vuonna 2023.

  • af Taina Laane
    Fra 58,99 kr.

    Inspiroiva elämäkerta erilaisuuden voimavaraksi kääntämisestä.Aleksi Lehtinen on monipuolinen ja erityinen ihminen: kokemuskouluttaja, katukeittiöyrittäjä ja näkymättömän maailman aistija. Hän kuvailee itseään sanalla "oletukseton". Se tarkoittaa, ettei Aleksi nojaa perinteisiin luokitteluihin tai määrittele sitä, mikä on normaalia ja mikä ei. Oletukseton ihminen kohtaa maailman uteliaisuuden ja avoimuuden kautta. Aleksi on myös nepsy – hänellä on siis neuropsykiatrisia erityisvaikeuksia. Nepsy-ihmisten oireiden kirjoon kuuluu muun muassa tarkkaavaisuushäiriö ADHD, autismikirjon oireet ja esimerkiksi Touretten oireyhtymä. Aleksi kertoo omasta matkastaan erityislapsesta onnelliseksi aikuiseksi avoimuuden ja itsetuntemuksen kautta. Samalla hän inspiroi kaikkia löytämään oman polkunsa ja omat vahvuutensa matkalla kohti onnellista elämää. Aleksi Oletukseton – erityisyys supervoimana kertoo Aleksin ainutlaatuisen tarinan ja korostaa, kuinka tärkeää on hyväksyä ihmiset heidän kaikkine erityispiirteineen. Taina Laane on suomalainen kirjailija ja kouluttaja. Hänellä on tutkinnot soveltavasta positiivisesta psykologiasta ja yhteiskuntatieteistä. Lisäksi hän on valmistunut yhteisömuusikoksi ja toimii myös työnohjaajana ja laulujen sanoittajana. Laanelta on julkaistu kuusi yksin ja kaksi yhdessä kirjoitettua teosta positiivisesta psykologiasta ja myötätunnosta.

  • af Essi Aro
    Fra 96,99 kr.

  • af Janne Aagaard & Lone Theils
    49,00 kr.

    Skoleskyderier er blevet et nærmest kulturelt fænomen i USA, hvor vi gang på gang hører om nye tragiske sager, hvor der er blevet skudt løs på en skole. På vores egen side af Atlanten er skoleskyderier et noget mere sjældent fænomen, men hvad kan vi sige om dem der sker her tættere på hjem? Og er det det samme fænomen som i USA?Dette afsnit af Forbrydelse og Straf handler om skoleskyderier, hvor værterne Janne Aagaard og Lone Theils hver har taget en sag med om et skoleskyderi, der har fundet sted her i Europa. De undersøger baggrunden for skyderierne, og hvad det var der drev gerningsmanden ud i noget så tragisk som at skyde på børn og unge.Afsnittet er ikke egnet for børn og sarte sjæle.Værter: Janne Aagaard og Lone TheilsTilrettelæggelse: Janne AagaardKlipper: Andreas Lindinger SaxildRedaktør: Andreas Lindinger SaxildHar du altid undret dig over, hvordan efterforskningen af seriemordere foregår? Hvorfor nogle slår ihjel sammen med andre? Og hvordan drabsmænd udvælger deres ofre? Så har vi podcasten til dig. De to erfarne forfattere og krimi-journalister Janne Aagaard og Lone Theils går i kødet på kendte drabssager og dissekerer dem for lytteren. Her får du endelig detprogram, du har ventet på: alt om true crime med en stor faglighed og indlevelse.Lone Theils (f. 1971) er journalist og har blandt andet arbejdet som korrespondent for Politiken. Hun har tidligere været bosat i London i mange år, men bor nu i Danmark, hvor hun arbejder som fuldtidsforfatter og freelancejournalist. Blandt andet er hun kommentator på TV2.Janne Aagaard (f. 1972) er journalist og forfatter. Hun har blandt andet skrevet over 100 afsnit af Danmarks mest lyttede true crime-podcast Mord i Nord, og 3 sæsoner af serien Mord Down Under. Janne har taget sin master i journalistik og kriminologi på University of Queensland, og i dag bor og arbejder hun i Lissabon.

  • af Ilkka Koivisto & Sesse Koivisto
    73,99 kr.

    Kiehtova sukellus ihmisyyteen ja ihmislajiin.Miksi ihmiset käyvät sotia, vaikka niillä ei saada mitään hyvää aikaan? Miksi luonnonvaroja tuhlataan niiden rajallisuudesta huolimatta? Miksi ympäristöä saastutetaan? Puusta pudonnut: Havaintoja eläimistä ja ihmisistä on Sesse ja Ilkka Koiviston kiinnostava tietokirja ihmislajista. Se pyrkii etsimään syitä ihmisen joskus järjettömälle käytökselle ja tutkii ihmisen kehityskaarta ja suhdetta eläimiin. Samalla kirja argumentoi – jo 1970-luvulla, paljon ennen Yuval Noah Hararin Sapiensia – että ihminen pitäisi nähdä yhtenä eläinlajina toisten joukossa.Sesse Koivisto (1932–2021) oli kirjailija ja biologi. Monet Koiviston kirjat käsittelevät eläimiä ja ihmisten suhdetta niihin.Biologi Ilkka Koivisto (1932–2012) oli pitkäaikainen Korkeasaaren eläintarhan johtaja. Hän oli koulutukseltaan biologi. Hän on julkaissut useita eläimiin liittyviä kirjoja – sekä tietokirjoja että fiktiota.

  • af Viljo Kojo
    58,99 kr.

    Rakastettava kyläelämän kuvaus vie 40-luvun KarjalaanUkonsaaren kylässä eletään leppeää elämää vehmaan ja avaran luonnon helmassa. Talvisodassa kylä jää rajan väärälle puolelle, mutta jatkosodan tullen rajaa aletaan siirtämään uudelleen kylän omien miesten voimin. Kymmenen savun kylä on sotakuvauksineenkin lämminhenkinen ja nykylukijalle suloisen nostalginen matka Karjalaan, ja aikaan, jolloin yksinkertaiset ihmiset elivät yksinkertaista mutta palkitsevaa elämää. Aikalaiskriitikot kiittivät teoksen elävää ja lämmintä, karjalaisväritteistä kieltä.Viljo Kojo (1891 - 1966) oli tuottelias suomalainen kirjailija, toimittaja ja monipuolinen kuvataiteilija. Hän syntyi Laatokan rannalla Kaukolassa ja kirjoittikin karjalaisaiheisia romaaneja. Niiden lisäksi Kojo julkaisi boheemiromaaneja ja runoja, ja kuvataiteilijana hän kuului ekspressionistiseen Marraskuun ryhmään. Lisäksi Kojo työskenteli sanomalehtitoimittajana ja pilapiirtäjänä.Kojo sai valtion kirjallisuuspalkinnon kuudesti (1919 - 1957), Pro Finlandia -kunniamerkin (1948) ja Aleksis Kiven palkinnon (1949).