Bøger på Finsk
-
Fra 73,99 kr. Kuka murhasi Carolin Stenvallin?Syyskuun 12. päivänä 2008 Carolin Stenvall ajaa kohti Jukkasjärveä. Hän on menossa työhaastatteluun mutta ei koskaan pääse perille. Kuusi viikkoa myöhemmin Stenvallin ruumis löydetään. Alkaa yksi Ruotsin tunnetuimmista murhatutkinnoista.Murha taukopaikalla 58 on syväluotaava selvitys Carolin Stenvallin murhasta. Nuoren naisen kohtalo ravisutti koko maata ja siihen liittyy edelleen monia avoimia kysymyksiä. Kirja sisältää aiemmin julkaisemattomia tietoja Pohjois-Ruotsin seuratuimmasta murhatutkinnasta ja taustoittaa, keitä uhri ja murhaaja olivat. Tutkinnan avainrooleissa ääneen pääsevät muun muassa päivystävä tutkinnanjohtaja Kenneth Rautio sekä murhapaikan löytänyt suomalaistaustainen pariskunta.Rikostoimittaja Peter Johanssonin true crime -teos yrittää löytää vastauksen siihen, mitä Carolin Stenvallin elämän viimeisinä hetkinä tapahtui.Peter Johansson (1964–) on ruotsalainen kirjailija ja palkittu rikostoimittaja.
-
111,99 kr. Murhamysteereitä, suuria unelmia ja sairaalan valtapeliä 1940-luvun Savonlinnassa.Adina Lujanen on kirurgi ja nainen, eikä yhdistelmää pidetä suuressa arvossa edes silloin, kun lääkäreistä on huutava pula. On vuosi 1944 ja marraskuu, jolloin Lapissa soditaan, mutta etelämmässä on jo rauhallisempaa. Savonlinnan yleiseen sairaalaan menneisyyttään paennut Adina yrittää pitää yllä unelmiaan, vaikka ilmapiiri on kaikkea muuta kuin kannustava. Kun terävä nainen huomaa jonkin olevan pahasti pielessä, hänen on tehtävä kaikkensa saadakseen työtoverinsa uskomaan vaistoihinsa ja ammattitaitoonsa.Selittämättömät kuolemantapaukset niin potilaiden kuin henkilökunnankin joukossa alkavat kasaantua, ja pian kukaan ei voi kieltää sitä, että sairaalassa riehuu sarjamurhaaja. Poliisi saapuu paikalle asiaa selvittämään, mutta onko virkavallallakaan puhtaat jauhot pussissa? Kuka oikein saattaa porukkaa manan maille, ja minkä takia? Kun verkko kiristyy ympärillä, on Adinan selvitettävä, keneen hän voi luottaa.Adina-sarjassa seurataan kirurgi Adina Lujasta 1940-luvun Suomessa. Kuolemantapaukset, murhat, rikokset ja salaperäisyydet kietoutuvat yhdeksi vyyhdeksi, jonka selvittämiseen tarvitaan Adinan salapoliisitaitoja.Anne Frost (s. 1957) on suomalainen kirjailija, joka kirjoittaa suomalaisesta historiasta aiheensa ottavaa jännityskirjallisuutta. Hän on aiemmin julkaissut jännitysteoksia kirjailijanimellä A. M. Frost yhdessä miehensä Matti Frostin kanssa.
- Lydbog
- 111,99 kr.
-
Fra 58,99 kr. Hillittömän hauskassa kirjasarjassa Iqbal Farooqin koheltava perhe pistää koko Kööpenhaminan sekaisin!Iqbal Farooq asuu Kööpenhaminassa kommellusalttiin perheensä kanssa. Eräänä päivänä Iqbalin ja tämän pikkuveljen Tariqin pieni tiedekokeilu pyyhekumilla, kontaktiliimalla ja kuusenneulasilla tuottaakin tulokseksi odotettua suuremman paukun, joka räjäyttää puolet koko koulusta. Räjähdys päätyy uutisiin asti, ja hämärähemmot kiinnostuvat kovasti räjähdysaineen kemiallisesta kaavasta. Niinpä kun Iqbal ja hänen perheensä lähtevät telttaretkelle Jyllantiin sirkusteltta perävaunuun sullottuna, ovat he suuremmassa vaarassa kuin kukaan heistä osaa arvata.Manu Sareen on tanskalainen kirjailija ja kansanedustaja. Hänen hersyvä kirjasarjansa Iqbalin ja tämän maahanmuuttajaperheen elämästä Kööpenhaminan monikulttuurisessa Nørrebron kaupunginosassa on saanut suuren suosion ja useita palkintoja. Kirjasarjasta on tehty myös elokuva.
-
Fra 58,99 kr. Kun sairaanhoitajana työskentelevä Pinja lähtee lapsuudenmaisemiinsa Hurmejoelle, hän joutuu heti keskelle hurjaa tilannetta. Naapurissa asuva mies on saanut sydänkohtauksen, ja lääkintähelikopterilla kestää saapua. Pinja tekee parhaansa ennen kuin ensiapu pääsee paikalle. Samalla Pinja kohtaa lapsuudesta tutun poikakatraan, jota hän ei ole nähnyt vuosikausiin. Myöhemmin Pinja saa kuulla, että kylällä on ihmetelty Pinjan ammattia – miten Ollilan talon pikkuprinsessasta saattoi tulla ihan sairaanhoitaja? Kyläläisten kommenteilla ei kuitenkaan ole lopulta väliä. Pinjalla on ihan muuta ajateltavaa – käy nimittäin niin, että Hurmejoen traagiset tapahtumat tuovat Pinjan elämään aivan uuden rakkauden...Kosto on suloinen, prinsessa on valloittava rakkaustarina Sara Stormilta.Nimimerkki Sara Storm kirjoittaa viihteellisiä rakkaustarinoita, jotka ovat saaneet vankan lukijakunnan. Ammatiltaan hän on freelance-toimittaja.
-
73,99 kr. Unelmia, seikkailuja ja kaunistelematonta todellisuutta Intian auringon alla.Satu Rommi lentää Etelä-Intiaan vuoden 2005 syksynä. Hän on toteuttamassa unelmansa astangajoogan opiskelemisesta osana kuuluisan gurun yhteisöä. Suunnitelmat menevät uusiksi, ja pian Rommi on ostanut pienen majatalo-kahvilan yhdessä kahden muun joogaopiskelijan kanssa kattaakseen opiskelun ja asumisen kulut. Arki on kuitenkin odotettua karumpaa. Vaativat länsimaiset joogaopiskelijat esittävät mitä kummallisempia ruoka- ja majoitustoiveita, ja paikalliset työntekijät löytyvät usein uima-altaan laidalta nukkumasta. Myös paikalliset tavat ja tottumukset vaativat opettelemista. Kaikesta huolimatta arki tarjoaa myös suuria iloja ja elämyksiä.Kolmen vuoden seikkailu oman kahvila-majatalon, joogaopiskelujen, erilaisten ihmisten, maisemien ja kokemusten keskellä on humoristisesti ja elävästi kirjoitettu matkakirjaksi. Rommin matkustelu ympäri Etelä-Intiaa, henkisyyden etsiminen ja pohtiminen, erilaiset vastoinkäymiset sekä ilahduttavat onnistumiset vievät myös lukijan kiehtovalle matkalle.Satu Rommi on matkakirjailija, freelancetoimittaja ja astangajoogan opettaja. Hän on kirjoittanut useita kirjoja Intiasta ja Kaakkois-Aasiasta. Uransa aikana Rommi on mm. työskennellyt BBC:n suomenkielisessä toimituksessa Lontoossa, asunut vuosia Intiassa opiskelemassa astangajoogaa ja intialaista filosofiaa ja kiertänyt Kaakkois-Aasiaa joogaa opettamassa. Hänen teoksensa Moottoripyörällä Himalajalle (2011) valittiin Mondon Vuoden matkakirjaksi.
-
Fra 40,99 kr. Kristiansund, 1911: Emma on tienhaarassa ja epävarma siitä, onko tulevaisuus ompelijattarena oikea tie hänelle vai pitäisikö hänen tavoitella unelmaansa taiteilijan urasta. Kun Emma yrittää miettiä, mitä tehdä elämällään, Olav alkaa työskennellä setänsä Kåre Dalin palveluksessa, johon Emma suhtautuu syvästi epäluuloisesti. Samaan aikaan jokin, tai pikemminkin joku, salakavala vaanii yhä varjoissa ja uhkaa saaren rauhaa.Emma Vikille elämä perheen maatilalla Averøyan saarella on mutkatonta, kunnes salaperäinen vieras herättää henkiin Emman haaveet toisenlaisesta elämästä. Pian Emma löytää itsensä navigoimasta rakkauden, uskollisuuden ja aikuisuuden kartoittamattomilla vesillä. Ja kun pitkään varjellut perhesalaisuudet tulevat päivänvaloon, näennäisen idyllinen elämä saarella muuttuu lopullisesti. Averøyan Emma on sydäntälämmittävä historiallinen sarja rakkaudesta, toivosta ja murtumattomista siteistä.Harriet Hegstad on norjalainen kirjailija. Hän on aiemmin kirjoittanut suosittuja novelleja ja romaaneja skandinaavisiin viikkolehtiin ja osallistunut useisiin pohjoismaisiin kilpailuihin.
-
96,99 kr. Joel Svart on nuori mies, joka etenee opinnoissaan veljensä Vernerin rahallisen tuen avulla. Verner kuitenkin lopettaa avun, kun Joel alkaa omaksua vasemmistolaisia ajatuksia ja käy puhumassa työväen tilaisuuksissa. Niissä häntä kuitenkin pidetään "herrassosisalistina", eikä Joel tunne oloaan kotoisaksi missään. Kun sisällissota alkaa, Joel ei pidä näkemästään vaan liittyykin valkoisten joukkoihin.Romaani perustuu pitkälti Lauri Haarlan oman suvun vaiheisiin, ja päähenkilön esikuva on kirjailija itse. Syylliset ja syyttömät palkittiin valtion kirjallisuuspalkinnolla vuonna 1930.Lauri Haarla (1890 - 1944) oli suomalainen romaani- ja näytelmäkirjailija. Hänen kansallismielinen ja runollinen tyylinsä palkittiin usealla valtion kirjallisuuspalkinnolla vuosien 1920 ja 1941 välillä.
- E-bog
- 96,99 kr.
-
73,99 kr. Samaistuttava, todentuntuinen nuortenkirja muutoksista, perheestä ja ystävyydestä.Tampere on jäänyt taakse, eikä uusi koti pääkaupunkiseudulla vielä tunnu omalta. Kaikki muuttuu vielä mutkikkaammaksi, kun 16-vuotiaan Miljan äiti joutuu parantolaan saadakseen mielenterveytensä kuntoon, ja isä innokkaan sinkku-Leean lähestymisyritysten pauloihin. Miljaa ahdistaa, mutta onneksi on ystävä Roosa, jolle kirjoittaa pitkiä kirjeitä. Eräänä päivänä Milja törmää kummalliseen porukkaan, noin seitsemään seinähulluun, ja oppii itsestään asioita, joita ei ole ennen tiennyt osaavansa. Arki on täynnä muutoksia ja hämmennystä, mutta vähitellen elämään löytyy taas valoa, kun Milja huomaa, että yllättävät kohtaamiset saattavat muuttaa koko elämän.Lumikki Valkonen on Kaarina Helakisan hurmaava ja elämänmakuinen nuortenkirja.Kaarina Helakisa (1946–1998) oli suomalainen kirjailija ja suomentaja, jota pidetään suomalaisen sadunkerronnan uudistajana. Hän kirjoitti kymmeniä lastenkirjoja, runoja, näytelmiä ja kuunnelmia ja suomensi lastenkirjallisuuden klassikoita. Helakisa palkittiin työstään lukuisia kertoja, ja hän sai mm. valtionpalkinnon kahdesti. Otavan kirjasäätiö jakaa vuosittain Kaarina Helakisa -palkinnon merkittävästä saavutuksesta lasten- ja nuortenkirjallisuuden alalla.
- E-bog
- 73,99 kr.
-
58,99 kr. 1980-luvun kauhuklassikko on selkäpiitä karmiva tarina Helsingin lähiöistäEppu ja Stidi tapaavat toisensa jo 6-vuotiaina. He jakavat lapsina kotitalon Helsingin Maunulassa ja lopulta enemmän kuin olisivat koskaan osanneet kuvitella. Nenosen hienovaraisessa kuvauksessa pimeyden voimat kietoutuvat kuin vaivihkaa ystävysten ympärille heidän varttuessaan, ja samalla juoni tihenee. Lopulta puistattava totuus on kohdattava. Vetävä kerronta ujuttautuu vuorotellen Epun ja Stidin mielensisäiseen maailmaan.Urbaanilegendoista latauksensa saanut kauhuromaani puhuttelee nostalgisen kauhun ystäviä.Suomen Mr. Kauhunakin tunnettu Kari Nenonen (1949–2006) on suomalaisen scifi- ja kauhukirjallisuuden suurimpia nimiä. Nenonen oli tuottoisa kirjoittaja, joka romaanien lisäksi kirjoitti muun muassa Jerry Cotton -rikoslukemistoa.
- E-bog
- 58,99 kr.
-
73,99 kr. Viljon Kojon tarkkanäköinen viisaus värittää suomalaista sukutarinaa.Kauppaneuvos Julius Kraft on kaupungin huomattavin henkilö ja aikaansaava mies. Hän on kuitenkin elänyt koko ikänsä vieläkin taitavamman ja visionäärisen isänsä varjossa. Jo isä on aikanaan yrittänyt ostaa Harsian pienen mutta suositun ja laadustaan tunnetun sahan siinä onnistumatta. Kun Juliuskaan ei saa Tuomas Harsiaa suostuteltua myymään yritystään, hän katkeroituu ja alkaa haitata Harsian toimintaa jopa omalla kustannuksellaan. Tästä alkaa lumipalloefekti, joka vaikuttaa koko seudun ja seuraavankin sukupolven elämään. Kumpi suku kestää ja pärjää, vai tuhoaako keskinäinen kilpailu molemmat?Viljo Kojo (1891 - 1966) oli tuottelias suomalainen kirjailija, toimittaja ja monipuolinen kuvataiteilija. Hän syntyi Laatokan rannalla Kaukolassa ja kirjoittikin karjalaisaiheisia romaaneja. Niiden lisäksi Kojo julkaisi boheemiromaaneja ja runoja, ja kuvataiteilijana hän kuului ekspressionistiseen Marraskuun ryhmään. Lisäksi Kojo työskenteli sanomalehtitoimittajana ja pilapiirtäjänä.Kojo sai valtion kirjallisuuspalkinnon kuudesti (1919 - 1957), Pro Finlandia -kunniamerkin (1948) ja Aleksis Kiven palkinnon (1949).
- E-bog
- 73,99 kr.
-
73,99 kr. Väkevä historiallinen romaani 1400-luvun pirkkalaisista ja Kurjen suvun mahtimiesten vaiheista Lapissa. Henrik Kurki valloittaa saamelaisalueita, hallitsee seudun kaupankäyntiä ja tarttuu tarvittaessa voitokkaasti aseisiin. Tositapahtumiin perustuvat seikkailut kerrotaan vauhdikkaasti ja jännittävästi. Poliittisia liittoja solmitaan, suvun miehet käyvät valtataisteluja ja asettuvat lopulta yhteiseen rintamaan naapurikansoja vastaan.Kiehtova historiallinen romaani herätti aikoinaan huomiota kansainvälisestikin.Lauri Haarla (1890 - 1944) oli suomalainen romaani- ja näytelmäkirjailija. Hänen kansallismielinen ja runollinen tyylinsä palkittiin usealla valtion kirjallisuuspalkinnolla vuosien 1920 ja 1941 välillä.
- E-bog
- 73,99 kr.
-
40,99 kr. Kiperä murhamysteeri 1940-luvun Helsingissä.Joukko ihmisiä on kerääntynyt rikkaan arkkitehti Arvi Kivitaskun talouteen päivälliselle. Paikalla on niin Kivitaskun perhettä kuin ystäviä ja tuttaviakin. Tunnelma on Arvin terveysongelmista huolimatta hyvä, ja läheisesti toisensa tunteva iloinen joukko viihtyy yhdessä. Pian päivällisen jälkeen tulee kuitenkin järkyttävä viesti: illan isäntä on kuollut, eikä kyseessä ole heikon sydämen aiheuttama menehtyminen. Arvi Kivitasku on murhattu.Kun selviää, että murha on tapahtunut vain minuutteja sen jälkeen, kun päivällisvieraat ovat lähteneet, epäilykset kohdistuvat heihin kaikkiin. Kuulustelujen aikana vieraista selviää jos jonkinlaisia yllättäviä salaisuuksia. On rakkaussuhteita, mustasukkaisuutta ja puhdasta vihaa. Onko syyllinen Arvin sisarpuoli Meri? Vaiko omalaatuinen Dessi-täti? Vai ehkä sittenkin toimittaja Jäämeri tai hänen sisarensa, häikäisevän kaunis Dagmar?Kuka murhasi Arvi Kivitaskun, miten ja ennen kaikkea – miksi?Aili Somersalo (1887–1957) oli rakastettu suomalainen kirjailija ja kääntäjä, jonka laajaan tuotantoon kuuluu satuja sekä romaaneita niin nuorille kuin aikuisille. Somersalo sai Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon kahdesti, vuosina 1951 ja 1956, ja Topelius-palkinnon vuonna 1952.
- E-bog
- 40,99 kr.
-
40,99 kr. Viehättävää komiikkaa menneen ajan Ranskasta!Chrysale on ranskalainen porvarismies, jonka kodissa riittää tapahtumia kerrakseen. Chrysalen nuorin tytär Henriette mielii naimisiin Clitandre-nimisen miehen kanssa. Henrietten äiti Philaminte ei kuitenkaan usko, että tytärten ainoa tehtävä on mennä naimisiin ja alkaa vaimoiksi ja synnyttäjiksi. Sitä paitsi tarjolla olisi paljon parempi mies, kouluja käynyt Trissotin...Oppineita naisia on humoristinen klassikkonäytelmä vailla vertaa.Ranskalainen Molière (1622–1673), oikealta nimeltään Jean-Baptiste Poquelin, tunnetaan erityisesti kirjoittamistaan humoristisista näytelmistä. Poquelin otti käyttöön Molière-nimen, kun alkoi työskennellä näyttelijänä. Molièren tunnetuimpia näytelmiä ovat muun muassa Tartuffe sekä Sievistelevät hupsut.
- E-bog
- 40,99 kr.
-
Fra 74,99 kr. Sydäntäriipivä rakkaustarina aloittaa vetävän historiallisen trilogian.Priitta Niilontytär viettää Hannu Eskelinpojan kanssa huumaavan kesän, jonka tuloksena hän tulee raskaaksi. Priitta-piian ja pappisopintoihin tähtäävän Hannun luokkaerot ylittävä rakkaus ei kuitenkaan kestä 1600-luvun yhteiskunnan katseita. Rakastavaiset ajatuvat eroon toisistaan – Hannu pappisuralle, ja Priitta olosuhteiden pakosta avioon tallirenki Pietarin kanssa. Muisto Hannusta kytee kuitenkin mielessä vuosikaudet, kunnes Priitta kohtaa kielletyn rakkauden uudelleen.Tunnelmallinen Priitta-piian ja ylempisäätyisen Hannun tarina aloittaa vangitsevan historiallisten romaanien sarjan, joka sijoittuu 1600-luvun Turkuun. Teos kuvaa kiehtovasti ajan polttavia yhteiskunnallisia jännitteitä sekä arkielämää suurvalta-ajan Suomessa.1600-luvun Turku herää henkiin tunnelmallisessa ja romanttisessa trilogiassa, joka seuraa Månsin suvun vaiheita.Mirja Heikkilä (1921–2000) oli viipurilaissyntyinen kirjailija, joka kirjoitti historiallisia rakkausromaaneja. Heikkilän neljä julkaistua kirjaa sijoittuvat kaikki tunnelmalliseen 1500- ja 1600-luvun Turkuun.
-
58,99 kr. Lastenkirjaklassikko täynnä jännitystä ja taikaa!11-vuotias Samuel Tuuli soittaa huilua ja kaipaa kissaansa Niemistä. Nieminen ei voi asua kaupunkiasunnossa, vaan se elelee mukavasti Samuelin mummin luona. Eräänä yönä Samuel tapaa arvoituksellisen Arielin ja kuvittelee huoneeseensa villin, laihan sinisen kissan.Onko kissa kuitenkaan pelkkää kuvitelmaa? Pian sinisiä kissoja nimittäin vilistää kaupungilla hurjat määrät, ja muutkin kuin Samuel näkevät ne. Ensin väki pitää kissoja viehättävänä erikoisuutena, mutta ahneet kauppiaat keksivät alkaa käymään tuotteliasta kissabisnestä... Kuinka kissat voisi pelastaa?Kaarina Helakisan Ainakin miljoona sinistä kissaa voitti ilmestyessään valtion nuorisokirjallisuuspalkinnon.Kaarina Helakisa (1946–1998) oli suomalainen kirjailija ja suomentaja, jota pidetään suomalaisen sadunkerronnan uudistajana. Hän kirjoitti kymmeniä lastenkirjoja, runoja, näytelmiä ja kuunnelmia ja suomensi lastenkirjallisuuden klassikoita. Helakisa palkittiin työstään lukuisia kertoja, ja hän sai mm. valtionpalkinnon kahdesti. Otavan kirjasäätiö jakaa vuosittain Kaarina Helakisa -palkinnon merkittävästä saavutuksesta lasten- ja nuortenkirjallisuuden alalla.
- E-bog
- 58,99 kr.
-
96,99 kr. Jännittävä kuvaus vuoden 1918 jännitteistä fiktiivisessä Kankaan kylässä!Lähestyvä kansalaissota jakaa Kankaan pitäjää valkoisiin ja punaisiin. Kirkkoväärtin tytär Riikka Tuuna seuraa tilanteen kiristymistä omalta kantiltaan. Osana kylän sivistyneistöä hän tekee parhaansa valistaakseen kansaa ja ollakseen sille esikuvana. Kun sota leimahtaa, jääkärit saapuvat kylään taistelemaan. Miten käy syvästi uskovalle Riikalle, joka nojaa kaikessa Jumalan tahtoon?Uskonnolliset ja poliittiset jännitteet tiivistyvät fiktiivisessä, suomalaisessa pikkukylässä aivan kansalaissodan kynnyksellä. Sota asettaa asukkaat toisiaan vastaan ja kiihdyttää mieliä. Maila Talvion eläytyvä kertomus julkaistiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1919.Maila Talvio (1871–1951) oli palkittu kirjailija, jonka laajaan ja monipuoliseen tuotantoon kuuluu niin romaaneja, novelleja, näytelmiä kuin elämäkertojakin. Talviolle myönnettiin neljä kertaa kirjallisuuden valtionpalkinto, minkä lisäksi hän sai ennen kuolemaansa myös Helsingin yliopiston kunniatohtorin arvon.
- E-bog
- 96,99 kr.
-
40,99 kr. Rebekka on tullut vauraasta Viipurista Turun maaseudulle köyhien lasten kyläkoulun opettajaksi. Hänen ylväät ihanteensa kansan valistamisesta ovat välillä koetuksella raskaissa oloissa, mutta Rebekka ei ole periksi antavaa lajia. Kutsumus opettamiseen kantaa Rebekkaa yli vaikeidenkin aikojen.Rebekalle itselleen iloa tuo ennen kaikkea Lars Lindell, jonka kanssa hän aikoo avioitua. Yhtäkkiä Lars kuitenkin kutsutaan tsaarin armeijaan, ja se on kutsu, jota on pakko noudattaa. Rebekka yrittää parhaansa mukaan auttaa Larsin vanhempia pitämään huolta Lindellin tilasta, mutta kaikki menee pieleen, ja Rebekka joutuu Larsia kotiin odottaessaan turvautumaan rohkeisiin tekoihin, jotka johtavat hirvittäviin väärinkäsityksiin. Tuleeko Lars koskaan takaisin, ja onko entinen enää mitenkään pelastettavissa?Tuija Lehtisen hurmaava historiallinen rakkaustarina on julkaistu alun perin kirjailijanimellä Noora Selin.Seurapiirejä ja suuria tunteita on sarja ihastuttavia historiallisia rakkaustarinoita.Tuija Lehtinen (s. 1954) on rakastettu kirjailija, joka on tunnettu erityisesti nuortenkirjoistaan. Uransa alkuvuosina hän kirjoitti myös Kolmiokirjan romanttisia lukemistoja.
- E-bog
- 40,99 kr.
-
58,99 kr. Rakkautta, huolta ja petoksia.Kun sairaanhoitajana työskentelevän Monican sisko sairastuu, on Monica heti valmis lahjoittamaan tälle munuaisen, jos sisko sillä tavoin tulee parempaan kuntoon. Taloprojekti miesystävä Svanten kanssa ja työ sairaalassa pitävät Monican kiireisinä, mutta hän löytää aikaa olla siskonsa tukena. Ja kun Eva vaikuttaa munuaissiirron jälkeen piristyvän nopeasti, kaikki tuntuu olevan hyvin.Sitten Monica näkee jotain, joka pistää hänen koko maailmansa ylösalaisin. Eva ja Svante... Voisiko se olla? Ei kai. Mutta epäilyksen siemen on kylvetty, ja Monica saa huomata, ettei elämä ole kuin romanttista elokuvaa. Kaikista lähimmät ja rakkaimmat voivat pettää. Mutta entä pieni kihelmöinti, joka vatsassa tuntuu? Pala Svantea kasvaa Monicassa, ja kaikki on äkkiä kamalan monimutkaista. Kuka rakastaa ja ketä, kuka jää yksin ja kenestä tulee onnellinen?Elisabet ja Per Reymers on ruotsalaisen kirjailija Ann Signe Elisabeth Björkhemin salanimi. Björkhem on toiminut pitkään myös kääntäjänä.
- E-bog
- 58,99 kr.
-
73,99 kr. Kuninkaanristin kylässä Karjalan kannaksella elää kauppa-apulainen Johannes. Hän tekee puoliväkisin töitä sekatavarakauppias Liihon puodissa eikä pidä työnantajastaan vähääkään – ja tunne on molemminpuolinen. Sitä enemmän Johannes kuitenkin salaa pitää kassaneiti Ailista. Johanneksen uupuneella ja sairauskohtauksia saavalla äidillä ja kauppias Liiholla vaikuttaa olevan jokin salaisuus, jolla Liiho kiristää äitiä.Kesäisenä iltana kylään ilmestyy lipevä kauppamatkustaja, joka on eritoten naisten mieleen. Kun kauppamatkustaja sitten löytyy erään neidin kammarista murhattuna, Johannes saa syyt niskoilleen. Kahdeksan vuoden kuluttua hän palaa kotiin, ja silloin koittaa tilinteon hetki.Viljo Kojo (1891 - 1966) oli tuottelias suomalainen kirjailija, toimittaja ja monipuolinen kuvataiteilija. Hän syntyi Laatokan rannalla Kaukolassa ja kirjoittikin karjalaisaiheisia romaaneja. Niiden lisäksi Kojo julkaisi boheemiromaaneja ja runoja, ja kuvataiteilijana hän kuului ekspressionistiseen Marraskuun ryhmään. Lisäksi Kojo työskenteli sanomalehtitoimittajana ja pilapiirtäjänä.Kojo sai valtion kirjallisuuspalkinnon kuudesti (1919 - 1957), Pro Finlandia -kunniamerkin (1948) ja Aleksis Kiven palkinnon (1949).
- E-bog
- 73,99 kr.
-
73,99 kr. Matkaa historialliseen Viipuriin seuraamaan kiehtovia ihmiskohtaloita!Lovenin perheen aikuiset lapset asuvat sotaa edeltävässä Viipurissa. He eivät ole koskaan oikein kokeneet kaupunkia omakseen, mutta yrittävät kukin löytää paikassa oman tiensä. He tukeutuvat toisiinsa jokaisen painiskellessa omien haasteidensa ja koettelemustensa kanssa.Jerusalemin suutarit on historiallinen romaani sisarussarjasta, joka on määrätty kokemaan ulkopuolisuutta nyt jo kadotetussa Viipurissa. Ihmiskuvauksestaan tunnetun Iris Kähärin kerrontaan sekoittuu jälleen kirpeää huumoria, ja Lovenien perhepiirissä on läsnä elämän koko kirjo iloineen ja suruineen.Iris Kähäri (1914–1995) oli viipurilaissyntyinen opettaja ja kirjailija. Kähäri käsitteli tuotannossaan evakkokokemuksiaan ja kaipuutaan entiselle kotiseudulle. Kirjallisuuden valtionpalkinto myönnettiin hänelle yhteensä kolme kertaa.
- E-bog
- 73,99 kr.
-
40,99 kr. Historiallisessa Helsingissä ja Pietarissa liikkuva romanssi!Kaikki haluavat tanssittaa ylhäistä ja kaunista Minette Richteriä, mutta ainoastaan venäläisupseeri Alexander Trubetskoi saa hänen sydämensä pamppailemaan. Mineten vanhemmat kuitenkin vastustavat epäedullista liittoa: Alexander on liian köyhä. Niinpä Minette keskittyy loistokkaaseen elämään Pietarissa hovineitona eikä suo ajatuksiaan kosijoille. Mutta onko kaunotar sittenkään tuomittu jääprinsessan rooliin loppuelämäkseen?Tunnelmallista historiallista romantiikkaa keisarinajan Helsingistä ja Pietarista! Aateliskaunotar Minette joutuu kääntämään selkänsä rakastetulleen, venäläisupseeri Alexanderille ja muuttamaan Pietariin hovineidoksi.Raili Mikkanen (o.s. Räsänen, s. 1941) on suomalainen kirjailija, joka on kirjoittanut niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin. Mikkaselle on myönnetty Finlandia Junior -palkinto teoksesta Ei ole minulle suvannot! (2002).
- E-bog
- 40,99 kr.
-
73,99 kr. Katarina ei ole hyvä niin kuin siskonsa Selma, vaikka hän kuinka koettaa.Hurskas äiti yrittää kitkeä perheestä pois poliitikkoisän turhamaisuudet, mutta Katarina haaveilee silti salaa prinssistä. Juuri siinä piilee Katarinan synti: hän on sekä kunnianhimoinen että huijari. Mikä muu selittää sen, että hän pärjää kokeissa vaikka ei osaa asioita kunnolla? Hän on valehtelija, mutta onnistuu sentään sillä tavoin pitämään sairaan äitinsä ja isänsä tyytyväisinä.1930-luvulle sijoittuva, kielellisesti taidokas romaani kuvaa poikkeuksellisen herkästi ja tarkkanäköisesti tytön sielunmaisemaa sekä aikuistumista. Omintakeinen ja verevä teos käsittelee niin nuorta rakkautta, liiallista syyllisyydentuntoa kuin ajan nuorten elämän kipupisteitä.Elsa Soini (1893-1952) oli suomalainen kirjailija ja käsikirjoittaja, jonka laajaan tuotantoon kuuluu niin romaaneita, näytelmiä, pakinoita, elokuvakäsikirjoituksia kuin radiokuunnelmia. Soinin tunnetuimpiin teoksiin kuuluvat kirjailija Aleksis Kivestä kertova elämäkertaromaani Nuori Aleksis, sekä yhdessä Seere Salmisen kanssa nimimerkillä Tuttu Paristo kirjoitetut kuunnelmat ja elokuvat Suomisen perheestä.
- E-bog
- 73,99 kr.
-
73,99 kr. Romaani kahden suvun välisestä jännitteestä, historiasta ja nykyisyydestä.Juho Poutiainen, lääketieteen kandidaatti ja älykäs nuori mies, palaa vierailemaan kotonaan maaseudulla. Kotitilan isännyys on vaihtunut Paavolle, Juhon isoveljelle, veljesten isän sairastuttua. Nyt Juhoa epäilyttää veljen lähettämä kirje, jossa hän kertoo saaneensa talon asiat parempaan kuntoon. Ei ole Paavo-veli koskaan oikein osannut asioita hoitaa, osaisiko nyt isännäksi tultuaan sitten?Paluu lapsuuden maisemiin herättää Juhossa monenlaisia muistoja, niin onnellisista päivistä kuin vaikeammista ajoista. Muut pientilat tieltään jyrännyt herraskartano seisoo edelleen jylhänä maisemissa, mutta Poutiaisten tila pitää pintansa. Muistot "hovin" hallitsija Lars Hagenin ja Juhon isän vanhoista kahnauksista saavat Juhon, kuten monet muutkin, halveksumaan herraskartanon väkeä. Eikä tunne lainkaan ole yksipuolinen, vaan Hagenin suvulla on myös syynsä suhtautua Poutiaisiin kielteisesti. Millainen taisto kahden suvun välillä käydään, vai saadaanko asiat sovittua ihmisten kesken?Viljo Kojo (1891 - 1966) oli tuottelias suomalainen kirjailija, toimittaja ja monipuolinen kuvataiteilija. Hän syntyi Laatokan rannalla Kaukolassa ja kirjoittikin karjalaisaiheisia romaaneja. Niiden lisäksi Kojo julkaisi boheemiromaaneja ja runoja, ja kuvataiteilijana hän kuului ekspressionistiseen Marraskuun ryhmään. Lisäksi Kojo työskenteli sanomalehtitoimittajana ja pilapiirtäjänä. Kojo sai valtion kirjallisuuspalkinnon kuudesti (1919 - 1957), Pro Finlandia -kunniamerkin (1948) ja Aleksis Kiven palkinnon (1949).
- E-bog
- 73,99 kr.
-
Fra 96,99 kr. Kiduttava murhaleikki alkaa, kun kaksi sarjamurhaajaa lyöttäytyvät yhteen.Nuoria naisia siepataan yliopistojen kampuksilta pitkin Yhdysvaltain itärannikkoa. Tekoihin liittyy mies, joka käyttää nimeä Casanova. Yksi kadonneista naisista on rikostutkija Alex Crossin veljentytär Naomi. Cross vannoo jäljittävänsä Casanovan ja raivaa tiensä tapauksen rikostutkintaan. Toisella puolella maata Los Angelesissa murhien sarjaa tutkinut toimittaja löydetään kuolleena. Verkko Alex Crossin ympärillä kiristyy, kun kaksi sarjamurhaajaa ryhtyy kilpailemaan keskenään – ja jättävät jälkeensä murhien ketjun ympäri maata.Kuoleman syleily jatkaa hyytävää trillerisarjaa rikostutkija Alex Crossista. Kirjaan perustuu myös menestyselokuva Jäähyväiset tytöille, jota tähdittää Morgan Freeman. Yhdysvaltalainen James Patterson (s. 1947) on yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä jännityskirjailijoista. Hänen kirjojaan on myyty yli 400 miljoonaa kappaletta. Patterson on Guinness World Record -listalla eniten #1 New York Times -bestsellersijoituksia keränneenä kirjailijana.
-
Fra 59,99 kr. Kuinka sytyttää sisäinen palo uudelleen?Tamperelaistuneen Annan arki pyörii toimistotöissä ja 6-vuotiaan Oskun eskarisotkuja selvittäessä – hyväsydäminen ja vilkas poika on haka hankkiutumaan ongelmiin. Kaikki muuttuu, kun vesivahinko ajaa kaksikon evakkoon, ja hiljattain kylmilleen jäänyt lapsuudenkoti Lapualla tulee yllättäen tarpeeseen.Työ pitää Annan Tampereella, joten arki muuttuu kahden kaupungin välillä ravaamiseksi. Jos Anna tosin itse saisi päättää, hän ennemmin vain leipoisi ja laittaisi ruokaa päivät pitkät. Vanhan kotitalon leivinuunissa leivotut luomukset tuovatkin iloa koko perheelle, ja Osku nauttii elämästä serkkujen kanssa Pohjanmaalla. Kotiseudullaan Anna törmää jatkuvasti myös vanhaan heilaansa Jaakkoon. Vanha suola saattaa janottaa, mutta Jaakon yksityiselämä vaikuttaa ampiaispesältä, johon ei kannata sohia.Minna Suvannon feelgood-romaani perhesuhteista, suurista elämänmuutoksista ja rakkaudesta lämmittää sydäntä kuin villasukat ja kuppi teetä sateisena syysiltana. Minna Suvanto on pispalalainen teatteriope ja kirjailija, joka rakastaa romanttisia kirjoja ja elokuvia, hullaantuu livemusiikista ja tanssii liikennevaloissa.
-
Fra 58,99 kr. Heini Lassila on päivystyksen traumatologi, joka on tottunut sairaalassa tiukkoihin tilanteisiin. Kun sairaalaan tuodaan junan alle hypännyt mies, paljoa ei ole tehtävissä. Tilanne muuttuu kuitenkin erikoiseksi, kun miehen tausta selviää. Mies oli poliisi, joka oli hiljattain saanut munuaissiirron. Miksi mies sitten oikein tappoi itsensä? Tapahtumaa ihmettelee myös paikalle saapunut poliisi, kuolleen miehen kollega, joka toimi elinluovuttajana. Heini ei arvaa, että näillä tapahtumilla on vielä oleva suuri vaikutus hänen elämäänsä – ja että ne tuovat hänen elämäänsä uuden rakkauden... Otit minut, pidä minut on romanttinen kertomus sairaalamaailmasta. Se on täynnä jännittäviä tilanteita ja hurjia käänteitä.Nimimerkki Sara Storm kirjoittaa viihteellisiä rakkaustarinoita, jotka ovat saaneet vankan lukijakunnan. Ammatiltaan hän on freelance-toimittaja.
-
Fra 74,99 kr. Priitan ja Hannun 1600-luvun Turkuun sijoittuva rakkaustarina jatkuu!Leskeksi jäänyt Priitta muistaa edelleen rakkaudenkesän Hannu Eskelinpojan kanssa, kun hän saa yllättävän tarjouksen: Hannun veli Joakim Måns pyytää Priittaa vaimokseen. Priitta joutuu vaikean valinnan eteen, sillä suostumus merkitsisi sitä, että Priitan on kohdattava Hannu Joakimin luona. Intohimo papiksi valmistunutta Hannua kohtaan ei ole laantunut, mutta Joakim sekoittaa Priitan ajatuksia omalla voimakkaalla kiinnostuksellaan Priittaa kohtaan.Priitta joutuu veljesten intohimojen ristivetoon historiallisen kirjasarjan toisessa osassa. Taloudellinen paine ja tunteet joutuvat väistämättömälle törmäyskurssille, kun vanha rakkaus muistuttaa itsestään.1600-luvun Turku herää henkiin tunnelmallisessa ja romanttisessa trilogiassa, joka seuraa Månsin suvun vaiheita.Mirja Heikkilä (1921–2000) oli viipurilaissyntyinen kirjailija, joka kirjoitti historiallisia rakkausromaaneja. Heikkilän neljä julkaistua kirjaa sijoittuvat kaikki tunnelmalliseen 1500- ja 1600-luvun Turkuun.
-
Fra 58,99 kr. Kuka murhasi kulkurin ja leikkasi tämän sormet?Eräänä aamuna tuomari Dee nauttii teetä virka-asuntonsa terassilla, Han-yanin järviseudulla. Rauhallinen hetki kuitenkin keskeytyy, kun terassin edustalle saapuu gibboneita. Vaan mitä yhdellä apinoista oikein on kädessään? Onko se todella sormus? Kun gibboni luovuttaa aarteensa, tuomari Dee on vielä enemmän hämillään. Mistä apina oli saanut kalliin smaragdisormuksen, jossa on kaiken huipuksi verta? Ennen kuin Dee arvaakaan, hän on keskellä jännittävää murhamysteeriä. Apina ja tiikeri sisältää kaksi klassista salapoliisitarinaa, joiden tapahtumat sijoittuvat muinaiseen Kiinaan. Tuomari Dee on salapoliisi, joka kohtaa mitä jännittävimpiä murhia ja mysteerejä 600-luvun Kiinassa. Samalla kirjat tarjoavat huikean aikamatkan Kiinan kiehtovaan historiaan. Hollantilainen Robert van Gulik (1910–1967) teki pitkän uran diplomaattina. Hän asui vuosia Kaukoidässä, jonne myös hänen jännittävät historialliset dekkarinsa sijoittuvat.
-
Fra 58,99 kr. Sydäntälämmittävä historiallinen kirjasarja Averøyan saaren asukkaista jatkuu!Synnøve löydetään viime tipassa. Tyttö ei kuitenkaan suostu puhumaan tapahtuneesta, ja Emmaa painaa syyllisyys ystävän salaisuuksien varjelemisesta. Tapahtumat nostavat pintaan vaikeita kysymyksiä Emman sisaren traagisesta kuolemasta vuosia aiemmin. Samaan aikaan päätökset tulevaisuudesta muuttuvat ajankohtaisiksi, eivätkä kaikki katso hyvällä Emman ja Olavin suhteen syvenemistä. Emma Vikille elämä perheen maatilalla Averøyan saarella on mutkatonta, kunnes salaperäinen vieras herättää henkiin Emman haaveet toisenlaisesta elämästä. Pian Emma löytää itsensä navigoimasta rakkauden, uskollisuuden ja aikuisuuden kartoittamattomilla vesillä. Ja kun pitkään varjellut perhesalaisuudet tulevat päivänvaloon, näennäisen idyllinen elämä saarella muuttuu lopullisesti. Averøyan Emma on sydäntälämmittävä historiallinen sarja rakkaudesta, toivosta ja murtumattomista siteistä. Salaisuuksia on sarjan toinen osa.Harriet Hegstad on norjalainen kirjailija. Hän on aiemmin kirjoittanut suosittuja novelleja ja romaaneja skandinaavisiin viikkolehtiin ja osallistunut useisiin pohjoismaisiin kilpailuihin.
-
40,99 kr. Mukaansatempaava historiallinen rakkauskertomus menneen ajan Suomesta.Tuomari Eklundilla vaikuttaa menevän hyvin. Hänellä on menestyvä lakiasiaintoimisto Helsingissä ja viisi tytärtä, joista kolme jo omillaan. Ongelmana on kuitenkin se, että toimisto kaipaa jatkajaa, eikä yhdestäkään tyttärien nykyisistä tai ilmeisesti tulevistakaan puolisoista ole hoitamaan tehtävää menestyksekkäästi.On siis turvauduttava ulkopuolisiin, ja tuomari laatiikin lehteen ilmoituksen, jolla etsi itselleen pätevää työntekijää. Ilmoitukseen vastaa Rabbe Roos, joka tekee suuren vaikutuksen sekä tuomariin että tämän kotona asuviin tyttäriinsä, Johannaan ja Jenniin. Herra Roos itse vaikuttaa kuitenkin arvoitukselliselta ja vaikeasti hurmattavalta...Viehättävä rakkauskertomus vie 1800-luvun lopun Helsinkiin. Se on julkaistu alun perin kirjailijanimellä Johanna Koivu.Seurapiirejä ja suuria tunteita on sarja ihastuttavia historiallisia rakkaustarinoita.Tuija Lehtinen (s. 1954) on rakastettu kirjailija, joka on tunnettu erityisesti nuortenkirjoistaan. Uransa alkuvuosina hän kirjoitti myös Kolmiokirjan romanttisia lukemistoja.
- E-bog
- 40,99 kr.