Bøger på Finsk
-
Fra 59,99 kr. Sydäntälämmittävä tarina yksinhuoltajuudesta ja hiipivästä rakkaudesta.Kirurgina työskentelevä Tuomas on uuden edessä, kun hänen tyttärensä Sanni sairastuu syömishäiriöön. Tuomas kääntyy asiassa ymmärtäväisen opettaja Ainon puoleen, mutta pian myös Ainon elämä järkkyy, kun hänen päiväkoti-ikäinen tyttärensä saa vakavan sairaskohtauksen... Onneksi turvallinen Tuomas on lääkäri ja valmis tukemaan vuorostaan Ainoa.Ongelmiensa kanssa kamppailevat Aino ja Tuomas alkavat kiintyä toisiinsa kuin huomaamatta. Uusi ihmissuhde saa kummankin uskomaan parempaan huomiseen suurienkin pelkojen keskellä.Kirjailija Emma Rannan romanttiset tarinat syntyvät neulomisen ja kirpputorilöytöjen bongailun lomassa. Häntä kiehtovat Suomen kesäiset pikkupaikkakunnat, vehreät metsät sekä vanhat hautausmaat.
-
59,99 kr. Optimistisen lentäjä-ässän elämäKustaa Kotsalo syntyi Sortavalassa vuonna 1922. Hänen isänsä Leonard Lindberg oli vastaperustettujen ilmavoimien lentäjä, ja myös äidin puolella oli vahvaa sotilastaustaa. Myös Kustaa-poika tunsi nuoresta asti vetoa partio- ja konerakenteluharrastuksensa lisäksi sotilaselämään, varsinkin kun perheen matkaseurana Euroopassa oli välillä jopa marsalkka Mannerheim.Nuoren Kustaan sota alkoi kuorma-autonkuljettajana, mutta hän halusi ehdottomasti lentäjäksi ja pääsikin lentosotakouluun ja tositoimiin. Hurjissa ja vauhdikkaissa tapahtumissa oli mukana sekä huimaa onnea että epäonnea, ja niitä kerrataan tässä kirjassa tarkasti ja mukaansatempaavasti.Ilmailuharrastus pysyi Kotsalolle tärkeänä ja rakkaana myös sodan jälkeen.Jukka Piipponen (s. 1959) on suomalainen ilmailusta ja hävittäjälentäjistä kirjoittava kirjailija ja ilmailuharrastaja.
- E-bog
- 59,99 kr.
-
40,99 kr. Tohtori Stefan Frankin ystävä ja kollega Donald Wallis on kuolemansairas mies, eikä aikaa ole enää paljon. Hän tekee kuitenkin vimmatusti työtä, jotta ehtisi ennen kuolemaansa saada valmiiksi mullistavan syöpätutkimuksensa, jonka tulokset aikoo antaa vapaaseen käyttöön, ei rahanahneille lääketehtaille.Apuna työssä hänellä on vaimonsa Veronica. Donald ja Stefan näkevät, ettei Veronica ole oma itsensä, vaan jokin on pahasti vialla, mutta nainen ei halua avautua kummallekaan. Veronicalla on nimittäin salaisuus – hirveä salaisuus, joka paljastuessaan tuhoaisi sekä hänet että Donaldin mutta salassa pysyessään tuhoaisi Donaldin elämäntyön. Veronica ei näe asiaan ratkaisua, vaan hautoo tuskissaan jopa murhaa. Kuinka Veronican ja Donaldin käy?Nimimerkki Eeva Raidon takana on kirjailija Kari Nenonen (1949–2006). Nenonen on erityisen tunnettu fantasian ja scifin kirjoittajana, mutta uransa alkupuolella hän kirjoitti myös romanttisia tarinoita Kolmiokirjalle.
- E-bog
- 40,99 kr.
-
96,99 kr. Liikemies Peter Blom on menestynyt bisneshai. Laura Railo puolestaan on muotialan vaikuttaja ja toimitusjohtaja, joka on tottunut siihen, että miehet tanssivat hänen pillinsä mukaan, ainakin useimmiten. Molemmat käyttävät ihmisiä hyväkseen. Mutta kun he kohtaavat neljäntoistavuoden jälkeen, roihahtaa intohimo, joka on vähällä peittää kaiken muun alleen.Juonittelua ja vaarallista rakkautta liikemaailman syövereissä. Laura ja Peter ovat voimakastahtoisia ja kyvykkäitä, eikä kumpikaan heistä aio luovuttaa vähällä.Suomen Mr. Kauhunakin tunnettu Kari Nenonen (1949–2006) on suomalaisen scifi- ja kauhukirjallisuuden suurimpia nimiä. Nenonen oli tuottelias kirjoittaja, joka romaanien lisäksi kirjoitti muun muassa FinnWest-rikoslukemistoa.
- E-bog
- 96,99 kr.
-
59,99 kr. Yhteiskoulun 3B-luokan tytöt päättävät perustaa salaseuran, jonka nimeksi laitetaan Salaseura S.H.T.S. eli tietenkin Salaisten Hyvien Tekojen Seura. Tiiviin tyttöporukan muodostavat Sirre, Sipi, Nappe, Mirri, Kalle ja Lippi, eikä heidän joukkoonsa olekaan niin yksinkertaista päästä. Ulkopuolelle jätetty Massi havittelee paikkaa salaseurassa, mutta saa osakseen vain pilkkaa ja ilkeämielisiä kommentteja. Mitä ihmettä hän oikein kuvittelee, eihän S.H.T.S. voi ketä tahansa jäseneksi hyväksyä!Mutta kun Massi osoittaa pienillä ja vähän isommillakin teoilla olevansa luotettava ja rohkea tyttö, joutuvat salaseuralaiset tarkastelemaan toimiaan uudessa valossa. Onko sittenkään sopivaa puhua toisesta pahaa vain siksi, että hän on erilainen? Ja miltä Massista mahtaa tuntua, kun muut nauravat hänelle milloin mistäkin syystä?Salme Setälän lastenromaani vuodelta 1941 puhuttelee lukijoita myös nykyajassa.Salme Setälä (1894–1980) oli suomalainen kirjailija, kääntäjä ja arkkitehti. Hänen tuotantoonsa kuuluu mm. lasten- ja nuortenkirjoja sekä viihteellisiä romaaneja. Setälä sai Topelius-palkinnon vuonna 1961.
- E-bog
- 59,99 kr.
-
59,99 kr. Kilvoittelua laulussa ja rakkaudessa.Lääkäri Ilkka ja terveydenhoitajana työskentelevä Fanni ovat molemmat päässeet mukaan Megastaraan, koko Suomen tuntemaan television laulukilpailuun. Voittajalle on luvassa levytyssopimus ja tie tähtiin, ja vaikka kumpikaan ei ehkä usko aivan finaaliin pääsevänsä, voi voitosta aina haaveilla. Eihän sitä koskaan tiedä.Ilkka ja Fanni tutustuvat junamatkalla kohti kilpailupaikkaa, ja yhteistä puhuttavaa löytyy niin samanlaisesta työelämästä kuin vapaa-ajan kiinnostuksistakin. Kun he sitten pääsevät perille ohjelman kuvauspaikalle, ei laulamiseen virittäytymisestä meinaa tulla mitään, sillä lääkärin ja terveydenhoitajan ammattitaitoa kaipaillaan. Monenlaisia yllätyksiä mahtuu toiveikkaiden megastarojen matkalle muutenkin, ja yhteisen kokemuksen yhdistäessä Ilkka ja Fanni joutuvat tutkiskelemaan välilleen heränneitä tunteita toden teolla.Kirjailija Emma Rannan romanttiset tarinat syntyvät neulomisen ja kirpputorilöytöjen bongailun lomassa. Häntä kiehtovat Suomen kesäiset pikkupaikkakunnat, vehreät metsät sekä vanhat hautausmaat.
- E-bog
- 59,99 kr.
-
Fra 40,99 kr. Auringon lämpöä ja lempeä saaristomaisemissa.Nella valmistautuu lomailemaan omassa rauhassaan perheensä kesämökillä saaressa, kun hänen tuttavansa Niko ilmoittaa olevansa samaan aikaan ilman asuinpaikkaa. Nikon ottaminen mukaan saarelle ei tulisi Nellan mieleenkään, jollei nokkava mökkinaapuri olisi juuri näpäyttänyt Nellaa edessä olevasta yksinäisestä kesästä. Näyttääkseen naapurille Nella lupautuu ottamaan Nikon mukaansa, mutta Nikosta tuleekin hieman erilainen seuralainen kuin Nella on odottanut. Kesämiehen lisäksi mukaan tuppaa joukko lapsuudenystäviä, jotka tuovat lomaan paljon riemua ja odottamattomia käänteitä.Hattarankevyt kesäkirja rannalle tai kesämökin terassilla nautittavaksi! Kuinka Nellan ja saarelle mukaan tuppautuneen Nikon suhde kehittyy kesän aikana?Tuija Lehtinen (s. 1954) on rakastettu kirjailija, joka on tunnettu erityisesti nuortenkirjoistaan. Uransa alkuvuosina hän kirjoitti myös Kolmiokirjan romanttisia lukemistoja.
-
74,99 kr. Syyskesän pohjoinen maalaisidylli, talo joen rannalla – ja sisällä murhatun naisen ruumis. Kemiläinen rikosylikonstaapeli Ville Koskela saa hälytyksen murhapaikalle Hamarin kylään. Tauno Martimo näyttää tappaneen tuoreen vaimonsa Päivin, siistineen murhapaikan ja soittaneen sitten hätäkeskukseen. Mutta onko kaikki niin yksinkertaista kuin aluksi vaikuttaa?Pian Päivin salaperäinen menneisyys paljastuu: miesystäviltään rahaa huijanneen naisen kuolemaa on toivonut useampikin ihminen. Rikospoliisiryhmä joutuu toden teolla pohtimaan uudestaan tapahtumien kulkua, kun sekä Päivin että Taunon elimistöstä löytyy rotanmyrkkyä. Onko Päivi yritetty murhata kahteen kertaan?Pohjoisen uinuviin maalaismaisemiin sijoittuva rikosromaani tempaisee keskelle rikostutkinnan labyrinttia ja arjen kulissien taakse kätkeytyvää katkeruutta. Tapani Blomster on pohjois-pohjanmaalainen kirjailija ja opettaja. Rakkauden hinta aloittaa Blomsterin Kemi-trilogian.
-
Fra 40,99 kr. Kylmänä kevätpäivänä vuonna 1929 Artur Andersson löytää kotoaan kolme pientä lastaan kuolleina – hänen 27-vuotias vaimonsa Ingeborg on hukuttanut lapset pyykkipaljuun ja istuu nyt pöydän ääressä. Mikä ajoi 27-vuotiaan Ingeborgin surmaamaan omat lapsensa? “Se vain tapahtui” on koskettava ja inhimillinen kuvaus nuoresta naisesta, jonka psyykkeen rikkoutuminen johti käsittämättömään tragediaan ja perheen tuhoutumiseen. Ingeborg Anderssonin tapaus oli kirjailija Maria Bouronclen suvun vaiettu salaisuus yli 70 vuoden ajan, kunnes Bouroncle lähti selvittämään isotätinsä traagista perhekohtaloa. Kirjan innoittama dokumentti “The Child Murderess of Vesene” on voittanut useita palkintoja. KIRJASTA SANOTTUA“Maria Bouroncle vie meidät syvälle tarinaan tosielämän murhasta näyttääkseen rikoksen takana piilevän inhimillisyyden – jopa rakkauden. Vangitseva lukukokemus – unohtumaton, tunnelmallinen ja pohjimmiltaan sydäntäsärkevä.” -Manil Suri, bestseller-kirjailijaMaria Bouroncle (s. 1965) on tehnyt pitkän uran kansainvälisessä kehitysyhteistyössä. Nykyään hän asuu kotikaupungissaan Göteborgissa ja työskentelee päätoimisesti kirjailijana. “Se vain tapahtui” on Bouronclen esikoisteos.
-
Fra 74,99 kr. Ikoninen Metsolat-sarja jatkuu!Metsoloilla on huolia niin ihmissuhteissa kuin työelämässä, kun eletään 90-luvun alkuvuosia. Urjan rinteillä on rahaongelmia, mutta luotto rinnekeskukseen on edelleen kova. Liisan ja Osmon suhteessa on vaikeuksia, kun Liisa tapaa luokkakokouksessa Turon. Erkki ja Helena menevät naimisiin, mutta Helenan ex-mies Meriläinen aiheuttaa mielipahaa. Stigin ja Eevan suhde kääntyy parempaan suuntaan, kun Stigin kuntoutuminen edistyy. Antti ja Annikki käyvät kotiseutumatkalla Karjalankannaksella.Metsolat on rakastettu suomalainen draamasarja, jota esitettiin alunperin 1993–1995. Kuvitteelliseen kainuulaiseen Hoikan kuntaan sijoittuva sarja seuraa Metsoloiden perhettä, jonka monenlaiset ihmiset ja tarinat osuivat lähelle miljoonien suomalaisten katsojien sydämiä. Kirjasarjan kirjoittajatiimi koostuu myös Metsolat TV-sarjaa käsikirjoittaneista suomalaisen TV-alan ammattilaisista.
-
40,99 kr. Kiihkeä nuoruus ja kipeä rakkaus.16-vuotias Myrtti on rakastunut Amiin ja haaveilee yhteisestä tulevaisuudesta. Ongelmana on vain se, että Ami on aikuinen mies, naimisissa Kiten kanssa, ja pienen pojan isä. Kun suhde loppuu, Myrtti haluaa vain kuolla, muuttua pieneksi merenneidoksi tai tähdeksi taivaalle. Myrttiä kuitenkin tarvitaan kotona – masennukseen taipuvainen äiti, huonojalkainen mumma ja pikkuveli Miika eivät pärjää ilman häntä. Ja lopulta tulee kevät ja uudenlainen rakkaus.Sinikka Laine (s. 1945) on suomalainen nuortenkirjallisuuteen erikoistunut kirjailija ja toimittaja. Hän on julkaissut kymmenen nuortenkirjaa 1980- ja 1990-luvulla. Laineen kirjat sijoittuvat usein Pohjois-Suomeen, ja ne kertovat usein perhesuhteista ja erityisesti äidistä ja tyttäristä. Laine sai valtion kirjallisuuspalkinnon vuonna 1986.
- E-bog
- 40,99 kr.
-
59,99 kr. Petollisen miehensä takia Heidi menetti kaiken – kotinsa, säästönsä ja tulevaisuutensa. Mutta nyt onni on kääntymässä!Kultasepänliikkeeseen astuu asiakas, joka unohtaa tiskille kallisarvoisen korun. Heidi on jo palauttamassa riipusta, kun hän kuulee asiakkaan kuolleen äkillisesti. Voisiko Heidi myydä korun? Olisiko teko niin paha? Tässä saattaisi olla Heidin mahdollisuus päästä taas jaloilleen.Korun myötä Heidi saa tilaisuuden sukeltaa hetkeksi ökyrikkaiden elämään. Seurapiireissä Heidi tapaa miehen, joka tekee häneen heti lähtemättömän vaikutuksen. Mutta tuleeko rakkaudesta mitään, kun toinen on upporikas ja toinen rutiköyhä?Kirjailija Emma Rannan romanttiset tarinat syntyvät neulomisen ja kirpputorilöytöjen bongailun lomassa. Häntä kiehtovat Suomen kesäiset pikkupaikkakunnat, vehreät metsät sekä vanhat hautausmaat.
- E-bog
- 59,99 kr.
-
59,99 kr. Aino on 16-vuotias, ja hänen pitäisi elää ihanaa, huoletonta nuoruutta. Hänellä on kavereita ja ihan hyvä koti, mutta siltikään mikään ei ole hyvin. Äiti ei ymmärrä Ainoa eikä Aino äitiä, eikä Aino osaa antaa kenenkään rakastaa itseään. Sitten tulee Kim. Astuu melkein päälle festareille eikä suostu lähtemään. Kopsuttelee lempeän sinnikkäästi Ainon suojamuuria, painostamatta ja rakastavasti. Kesän ja syksyn aikana Aino alkaakin vähitellen avautua sekä maailmalle että itselleen.Romaani sai Topelius-palkintoehdokkuuden vuonna 1992.Sinikka Laine (s. 1945) on suomalainen nuortenkirjallisuuteen erikoistunut kirjailija ja toimittaja. Hän on julkaissut kymmenen nuortenkirjaa 1980- ja 1990-luvulla. Laineen kirjat sijoittuvat usein Pohjois-Suomeen, ja ne kertovat usein perhesuhteista, erityisesti äidistä ja tyttäristä. Laine sai valtion kirjallisuuspalkinnon vuonna 1986.
- E-bog
- 59,99 kr.
-
59,99 kr. Kaunis tarina rakkaudesta, muistoista ja isän ja tyttären suhteesta.Sirin äiti painostaa vaatimuksillaan, isä eksyy kirjoihin, ja Siri on siinä välissä. Kun Siri tapaa Markun, hän ajattelee vihdoin löytäneensä sen, mitä on maailmasta etsinyt. Mutta onni vaihtuu pettymykseen, toivo tulevaisuudesta epätietoisuuteen ja vastaamattomiin kysymyksiin.Siri väistää elämänsä käänteitä lempeän isänsä Eliaksen seuraan. Ranskan kieltä rakastava, kääntäjänä kirjoja tutkiva isä ymmärtää, kuuntelee eikä tuomitse. Hetket isän kanssa täyttyvät ajatuksista, jaetusta kiintymyksestä kirjoihin ja yhteisistä muistoista. Kun he löytävät antikvariaatista kirjan, jonka sivuilla isää ja tytärtä odottaa Rooman keisari Hadrianus, tulee yllättävästä seuralaisesta vielä yksi Siriä ja Eliasta yhdistävä asia.Arja Sihvola on suomalainen kirjailija ja vapaa toimittaja.
- E-bog
- 59,99 kr.
-
Fra 74,99 kr. Pysäyttävä romaani mestarilliselta sotakirjailijalta!Talvisodan loppuvaiheet ovat käsillä. Suomen ja Neuvostoliiton ankarat taistelut Kollaan rintamalohkolla kiristyvät, ja menetykset ovat mittavia puolin ja toisin. Neuvostosotilaita jäätyy kuoliaaksi epäinhimillisen kovissa olosuhteissa, ja suomalaisten on purtava hammasta jaksaakseen viimeiset taistot. Mikään ei kuitenkaan ole niin kolkkoa, etteikö siitä kirpoaisi myös huumoria, ja suomalaiset soturit osoittavat yhteishenkensä ennenkuulumattomalla tavalla. Osittain kirjailijan omiin kokemuksiin pohjautuva, hurja romaani vie Talvisodan viimeisiin vaiheisiin vuosien 1939 ja 1940 Laatokan Karjalaan. Erkki Palolampi (1908–1991) oli suomalainen sotakirjailija, toimittaja ja urheiluvaikuttaja. Hänen tunnetuin teoksensa "Kollaa kestää", jota on pidetty parhaana talvisodan aikalaiskertomuksena. Palolampi toimi talvisodassa Kollaan rintamalla valistusupseerina.
-
59,99 kr. Tästä alkaa FC Viirupaitojen tarina!Ari pelaa jalkapalloa, seurustelee ihanan tytön kanssa, pärjää koulussa eikä kotielämässäkään ole valittamista – edes vanhempia ei tarvitse kovasti hävetä! Isoveli Pekalla on sen sijaan urheilumenestys noussut päähän. Ammattilaisuraa tekevää isoveljeä kuuluu toki ihailla, mutta Aria riepoo silti. Poikien isä on nimittäin täysin isoveljen pauloissa ja meinaa unohtaa, että myös Arilla pysyy pallo hallussa.Ahkeraa harjoittelua kannattava Ari joutuu laajentamaan ajatuksiaan jalkapallon ulkopuolelle, kun tyttöystävän kanssa on hankalaa. Eivätkö he sittenkään valloita maailmaa yhdessä, kuten oli suunniteltu? Rakkaushuolien lisäksi hermostusta aiheuttaa pelikaveri Lumperi, joka alkaa käyttäytyä omituisesti ja puhua hulluksi tulemisesta.Nyt on otettava kaikki keinot käyttöön! Sillä jos Ari ei saa asioita ratkaistua, menettää hän sekä tyttöystävän että kallisarvoinen pelikaverikin.FC ViirupaidatVauhdikas ja humoristinen nuortenkirjasarja FC Viirupaidat kertoo sekä jalkapallokenttien käänteistä että pelin ulkopuolisesta elämästä. Ystävyyden, perhesuhteiden, seurustelun ja kasvamisen teemoja käsittelevässä sarjassa on mukana aimo annos huumoria.Kalle Veirto (s. 1961) on suomalainen lasten- ja nuortenkirjailija. Hänen laajaan tuotantoonsa kuuluu niin romaaneja kuin novelleja lapsille ja nuorille. Veirto on saanut Topelius-palkinnon vuonna 2015 romaanista Säbätalvi ja Laivakello-palkinnon vuonna 2019. Veirtolle on myönnetty Lastenkulttuurin valtionpalkinto vuonna 2017.
- E-bog
- 59,99 kr.
-
40,99 kr. Kotikylä jää taakse, kun Kerttu suuntaa Helsinkiin!Varakkaan talon tytär Kerttua kyllästyttää. Kotona elämä on turhan yksitoikkoista eikä nuorella naisella ole muuta tekemistä kuin odotella ulkomailla opiskelevan sulhasensa paluuta. Mutta odottaminen saa nyt riittää – Kerttu tahtoo elää!Kerttu pakkaa laukkunsa, jättää maaseudun ja lähtee kotiapulaiseksi Helsinkiin. Tointa hoitaessaan hän oppii asioita niin itsestään, maailmasta kuin muista ihmisistä, ja ryhtyy pohtimaan myös omaa tilannettaan. Kenties tylsä kotitalon elämä saa jäädä lopullisesti, sillä oikea onni tuntuu piileksivän jossain aivan muualla.Helga Nuorpuu (1901–1953) oli suomalainen kirjailija, kääntäjä ja mainostoimittaja. Nuorpuu kirjoitti romaaneja niin aikuisille kuin lapsille ja nuorillekin.
- E-bog
- 40,99 kr.
-
74,99 kr. Intohimoja ja ihmissuhteita historialliseen tyyliin.Vogelödin linnassa Baijerin vuoristossa tapahtuu lokakuussa 1850 jotakin, jonka korkea-arvoinen linnan omistaja Leopold Salvator von Vogelschrey määrää testamentissaan salattavaksi seitsemäksikymmeneksi vuodeksi, siis aina vuoteen 1920. Tuolloin hurjat tapahtumat tulevat julkisiksi, ja ne painetaan kaiken kansan luettavaksi siinä muodossa, kun ne oli aikanaan kirjoitettu ylös. Mukana on linnaan kokoontuneiden herrojen ja rouvien näkemyksiä ja muistelmia kauhistuttavista tapahtumista, jotka jättivät jälkensä jokaiseen läsnäolleeseen vuosikausiksi. Jännittävässä klassikossa ääneen pääsevät tasapuolisesti niin tallimestarit, paronit, taidemaalarit, kauniit neidot kuin kirkonmiehetkin.Rudolph Stratz (1864–1936) oli tuottelias ja rakastettu saksalainen kirjailija, joka julkaisi kymmeniä romaaneja, novelleja ja kertomuksia, tietokirjoja ja näytelmiä. Hänen suosituista kirjoistaan tehtiin myös varhaisia filmatisointeja.
- E-bog
- 74,99 kr.
-
59,99 kr. Myrskytuuli ulvoo 1200-luvun Tanskassa. Kun rosvot kaappaavat vanhan Hennerin lapsenlapsi Åsen, Henner ja kunnianarvoisa drotsi Pietari lähtevät pelastamaan Åsea. On epäilys, että tyttö on kaapattu kuninkaanlinnaan. Kuninkaasta kerrotaan kaikenlaisia juoruja, mutta onko tämä tosiaan ottanut viattoman tytön vangikseen?Nuori drotsi on erityisen mieltynyt kauniiseen kuningattareen, ja kruunuun kohdistuu ties minkälaisia valtapyrkimyksiä. Kolme aiempaa kuningasta on murhattu muiden vallanhimoisten tieltä... Onnistuuko drotsi Pietari varjelemaan suojattiaan, nuorta prinssi Eerikiä valtaa ahnehtivilta juonittelijoilta?Jännittävä, historiallinen romaani kertoo Tanskan kruununperijä prinssi Eerikistä, jonka ympärillä vehkeilijät punovat juoniaan. Teos on ensimmäinen osa prinssin lapsuudesta kertovassa sarjassa.Bernhard Severin Ingemann (1789–1862) oli tanskalainen kirjailija ja runoilija. Vaikka hän kirjoitti useita historiallisia romaaneja, näytelmiä ja runoja, Ingemann tunnetaan parhaiten virsirunoilijan urastaan. Hänen kirjoittamansa virret Maa on niin kaunis ja On yksi Isä meillä on julkaistu suomenkielisessä virsikirjassa.
- E-bog
- 59,99 kr.
-
40,99 kr. Ihastuttava saturomaani haaksirikkoutuneista sisaruksista, jotka kokevat elämänsä seikkailun!Antti ja Arja vanhempineen ovat nauttimassa laivamatkasta, kun myrsky iskee. Äkkiä sisarukset joutuvat veden varaan ja haaksirikkoutuvat salaperäiselle saarelle. Kyseessä on Unikkosaari! Unikkosaarella sadut ovat tosia ja satuolennot mitä ihmeellisempiä otuksia, joiden kanssa Antti ja Arja pääsevät seikkailemaan. He tapaavat muiden muassa Bubuun-nimisen vesihiiden, salamanteri Tihihoin sekä Nukkumatin. Mitä kaikkea jännittävää ja hauskaa sisarukset ehtivätkään kokea, ennen kuin on kotiinlähdön aika!Aili Somersalon iki-ihanat klassikkosadut ovat viihdyttäneet lapsia sukupolvesta toiseen.Aili Somersalo (1887–1957) oli rakastettu suomalainen kirjailija ja kääntäjä, jonka laajaan tuotantoon kuuluu satuja sekä romaaneita niin nuorille kuin aikuisille. Somersalo sai Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon kahdesti, vuosina 1951 ja 1956, ja Topelius-palkinnon vuonna 1952.
- E-bog
- 40,99 kr.
-
Fra 74,99 kr. Vanki, valemiljonääri, vakooja. Vuonna 1891 vaatimattomiin oloihin syntynyt Maria Lindell tunnetaan paremmin nimellä Minna Craucher. Pikkurikollisena toiminut Lindell päätti 1920-luvulla luoda itsensä uudelleen vapauduttuaan jälleen kerran vankilasta. Syntyi madame Minna Craucher, hurmaava ja viehättävä seurapiirinainen. Järjestelmällisesti rakennetun tarinansa mukaan Craucher oli saksalainen aatelinen, jolla oli miljoonaomaisuus ja suuri kiinnostus taidetta kohtaan. Karismallaan ja nokkeluudellaan Craucher kerrytti nopeasti suhteita seurapiireissä ja aikansa tunnetuimpien suomalaisten taiteilijoiden parissa. Taiteilijoiden lisäksi Craucherin tuttaviin kuului poliittisia henkilöitä, ja hän lähti mukaan myös Lapuanliikkeen toimintaan. Uituaan liikkeen sisäpiiriin Craucher käänsi takkinsa, ja samalla alkoivat paljastua myös hänen omat salaisuutensa – kohtalokkain seurauksin. Madame kertoo historian varjoon jääneen häikäilemättömän huijarin päätähuimaavan elämäntarinan. Se on kuvaus kunnianhimosta ja petoksesta 1900-luvun alun seurapiirien kulisseissa.Kari Selén on suomalainen historiantutkija, filosofian tohtori ja kirjailija. Hän on julkaissut useita tietokirjoja.
-
Fra 40,99 kr. Kukka työskentelee puheterapeuttina sairaalassa ja viihtyy yksin. Hän ei kaipaa miestä rinnalleen sen jälkeen, kun lyhyt romanssi Tuukan kanssa on kuivahtanut kokoon. Töissä hän kuitenkin mielellään toimii amorina. Osaston komea lääkäri Jouko tuntuu herättävän kaikkien muiden naisten tunteet, ja Kukka on päättänyt auttaa erityisen ihastunutta hoitaja Niinaa päätymään yhteen Joukon kanssa.Kun Tuukan pikkuveli päätyy Kukan potilaaksi, alkaa kuitenkin väärinkäsitysten ja suhdesolmujen vyyhti, joka ei millään ota selvitäkseen. Voiko rakkaudelle sydämensä sulkenut Kukka antautua vielä uuden mahdollisuuden vietäväksi?Johanna Salo on suomalainen kirjailija, joka on kirjoittanut ihania romanttisia tarinoita.
-
Fra 74,99 kr. Kun dramaattinen takaa-ajo San Franciscon kaduilla päättyy katastrofaalisesti, komisario Lindsay Boxer joutuu hyllytetyksi ja haastetuksi oikeuteen. Paetakseen vaikeaa tilannetta Lindsay muuttaa väliaikaisesti sisarensa luo Half Moon Bayn pikkukaupunkiin. Rauha jää kuitenkin lyhyeen, kun joukko raakoja murhia ravistelee paikkakuntaa. Lindsay alkaa penkoa tapausta epävirallisesti ja saa jälleen apua ystäviltään. Murhat vaikuttavat täysin sattumanvaraisilta, mutta eräs yksityiskohta kiinnittää Lindsayn huomion – ja muistuttaa yhtä hänen ensimmäisistä tapauksistaan, ratkaisematonta murhaa, joka ei ole koskaan lakannut vainoamasta häntä.Heinäkuun neljäs jatkaa James Pattersonin nopeatempoista rikossarjaa, jossa neljä naista ratkoo yhdessä kylmäverisiä murhia San Franciscossa. Useat sarjan kirjoista ovat olleet New York Times Bestseller-listalla, ja sarjasta on tehty myös tv-sarja Naisten murhakerho.Yhdysvaltalainen James Patteron on yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä jännityskirjailijoista. Patterson on Guinness World Record -listalla eniten #1 New York Times -bestsellersijoituksia keränneenä kirjailijana, ja hänen kirjojaan on myyty yli 400 miljoonaa kappaletta. Patterson tunnetaan erityisesti rikossarjoistaan Alex Cross ja Naisten murhakerho.
-
Fra 40,99 kr. Mitä tapahtuu äidille, kun hänen lapsensa tekee itsemurhan?Annan puoliso Erik on menehtynyt syöpään, eikä Anna ole vielä täysin käsitellyt tapahtuman aiheuttaneita tunteita kun tapahtuu jotain, mikä horjauttaa hänen maailmansa lopullisesti pois paikoiltaan. Annan ainoa poika Kasper tekee itsemurhan.Mitä kaikkea äiti ajatteleekaan, kun hänen lapsensa tappaa itsensä? Annan mielessä pyörivät syyllisyys, hämmennys, suru, eksyminen elämässä ja arjessa, sekä kysymykset joihin ei koskaan saa vastausta. Voiko suurimmasta surusta nousta takaisin elämään? Saako itsestään löytää uutta voimaa ja elämälleen uusia merkityksiä, vaikka silloin tuntuu kuin pettäisi kuolleet? Kuuden vuoden ajalle sijoittuva romaani kuvaa viiltävästi Annan matkaa surun, kysymysten ja yksinäisyyden läpi kohti elämää, joka on uudenlainen ja erilainen, mutta jossa on yhä toivoa.Arja Sihvola on suomalainen kirjailija ja vapaa toimittaja. Hän on myös ollut mukana perustamassa itsemurhan tehneiden läheisten vertaistukiyhdistystä Surunauha ry:tä.
-
40,99 kr. Kun Sirin ja Sannan äiti kuolee, tyttöjen elämä mullistuu monella tapaa. Pian Siri näkee isän vieraan naisen kanssa ravintolassa ja hämmentyy: miltä perheen tulevaisuus nyt näyttää? Kun isä haluaa muuttaa maalle ja yhteen Elina-rakkaansa ja tämän lapsen kanssa, uusperheen arjessa on alkuun monia haasteita. Lapset etsivät paikkaansa uudessa sisarussarjassa, eikä äidin menetyskään ole lakannut kaihertamasta Sirin ja Sannan mielessä.Ajankohtainen nuortenromaani kuvaa koskettavasti, miten lapset kokevat äitinsä kuoleman, isänsä uuden rakkauden ja uusperheen elämän.Sinikka Laine (s. 1945) on suomalainen nuortenkirjallisuuteen erikoistunut kirjailija ja toimittaja. Hän on julkaissut kymmenen nuortenkirjaa 1980- ja 1990-luvulla. Laineen kirjat sijoittuvat usein Pohjois-Suomeen, ja ne kertovat usein perhesuhteista, erityisesti äidistä ja tyttäristä. Laine sai valtion kirjallisuuspalkinnon vuonna 1986.
- E-bog
- 40,99 kr.
-
40,99 kr. Nuori sairaanhoitaja Raija Talvi tekee yövuoroja kirurgisessa sairaalassa. Työ on kiireistä ja ankeaa, ja Raija on alkanut miettiä, onko tämä sittenkään hänen unelmatyönsä. Vapaa-aikaa ei ole, eikä siksi ystäviäkään. Onneksi töissä on Markku, sosiaalisesti taitamaton mutta suorapuheisuudessaan turvallisen tuntuinen lääkäri.Kun Markku ja Raija tajuavat, etteivät morfiinit ja unilääkkeet vaikuta potilaisiin kuten pitäisi, vaan nämä kärsivät yhä kivuista ja unettomuudesta, täytyy toimia varovaisesti. Siitä huolimatta väärinkäytösepäilykset onnistutaan kääntämään heihin itseensä, ja Markku ja Raija ymmärtävät olevansa keskellä vaaraa. Kuinka kaksikon käy?Nimimerkki Eeva Raidon takana on kirjailija Kari Nenonen (1949–2006). Nenonen on erityisen tunnettu fantasian ja scifin kirjoittajana, mutta uransa alkupuolella hän kirjoitti myös romanttisia tarinoita Kolmiokirjalle.
- E-bog
- 40,99 kr.
-
74,99 kr. Abel "Kuikka" Koponen hämmästytti kansaa erikoisilla silmänkääntötempuillaan 1800-luvun Itä-Suomessa, ja hän on edelleen yksi maan tunnetuimpia silmänkääntäjiä. Omalaatuinen mies eli omalaatuisen elämän, edes perheen perustaminen ei saanut häntä asettumaan aloilleen ja hankkimaan elantoaan tavallisemmalla tavalla.Kuikka kiersi pitkin mantuja tekemässä temppujaan, ja sekä miehestä että tämän tempuista kerrottiin mitä mielikuvituksellisempia tarinoita, joista osa oli totta, osa tarua. Lapsilleen mies antoi eriskummalliset nimet vaimon vastustuksesta huolimatta.Markku Turunen kertoo Kuikan tarinan humoristisesti ja tunteisiin vetoavasti: Kuikka oli hulvaton legenda jo eläessään, mutta viihdyttäjä koki myös paljon surua ja menetyksiä.Markku Turunen on suomalainen kirjailija, jonka teoksissa näkyy taitava humoristinen ote. Turusen tuotantoon kuuluu romaanien ja novelli- ja esseekokoelmien lisäksi myös näytelmiä, kuunnelmia ja tv-käsikirjoituksia. Hän sai Savonia-palkinnon vuonna 2008 teoksesta Löytötavaraa ja Kaarle-palkinnon vuonna 2011 teoksesta Juuston pimeä puoli.
- E-bog
- 74,99 kr.
-
59,99 kr. Iiriksen unelmat ovat kariutua juuri ennen kuin onni alkaa potkia ja rakkaus kolkuttaa ovelle.Iiris on stressaantunut lääkäri, joka epäilee, onko hän sittenkin väärällä alalla. Onneksi sentään oma uusi koti, oikea itsellisen naisen sinkkuboksi, on valmistumaisillaan.Kodinostosuunnitelmaan tulee kuitenkin mutkia, kun vanhemmat eivät yllättäen suostukaan takaamaan Iiriksen asuntolainaa. Toinen, yhtä yllättävä käänne sattuu yöelämässä Iiriksen kohdatessa ihanan ja uskomattoman kiltin miehen, jolla on vielä menneisyyden painolastia selvitettävänään. Aukeaako yöllisestä suudelmasta rakkaustarina vai häpeä työpaikan käytävällä?Kirjailija Emma Rannan romanttiset tarinat syntyvät neulomisen ja kirpputorilöytöjen bongailun lomassa. Häntä kiehtovat Suomen kesäiset pikkupaikkakunnat, vehreät metsät sekä vanhat hautausmaat.
- E-bog
- 59,99 kr.
-
74,99 kr. Varatuomari Kaarlo Rauta tapaa nuoruusvuosien tovereitaan itäsuomalaisen pikkukaupungin hotellissa päivällisellä. Miehet odottavat hilpeää iltaa, mutta aika on tehnyt tehtävänsä ja ajanut heidät erilleen toisistaan. Voiko vanha veljeys vielä löytyä?Samaan hotelliin saapuu myöhemmin myös kuuluisa oopperalaulaja ja kaunotar Kirsti Kultakoski harmaavarpusta muistuttavan, huomaamattoman sisarensa Elinan kanssa. Kaikki näkevät nopeasti, että Kirsti tahtoo olla perheen ainoa tähti ja nitistää välittömästi kaiken huomion ja ilon sisareltaan. Kun eräs henkilökin sitten varsin kirjaimellisesti nitistetään, tarvitaan taas Kaarlo Raudan teräviä hoksottimia selvittämään kimurantti murha.Kaarlo RautaVaratuomari, kapteeni Kaarlo Rauta ratkoo visaisia tapauksia yksityisetsivänä ja nauttii idyllisestä perhe-elämästä dekkarisarjassa, joka on yksi Suomen ensimmäisiä. Vauhdikasta jännitystä ja nostalgista ajankuvaa 1940-luvulta!Vilho Helanen (1899–1952) oli suomalainen kirjailija, tutkija, poliitikko ja lehtimies.
- E-bog
- 74,99 kr.
-
59,99 kr. Pojat antavat äidilleen lahjaksi peilin, mutta se on liian iso asuntoon. Tai ehkei liian iso, mutta jotakin vikaa siinä on. Peilikuva on muuttunut sitten viime näkemän, ja kuvastin herättää henkiin koko joukon muistoja äidin nuoruusvuosilta, ja jopa kymmenen vuotta sitten kuolleen miesvainaan...Novellikokoelma humaanin huumorin kuningattarelta! Sisto Istanmäki kuvaa erilaisia ihmissuhteita tarkkanäköisesti ja osuvasti.Sisko Istanmäki on lämpimän humoristisista teoksistaan tunnettu kirjailija. Hän on saanut Kirjallisuuden valtionpalkinnon vuonna 1971 ja Kiitos kirjasta -mitalin vuonna 1996.
- E-bog
- 59,99 kr.